LÄNSIMAINEN YLI-IHMINEN – HISTORIAN ARMOITETTU SÄÄTELIJÄ
Otti eurooppalainen löytöretkikaravaani ratkaisevat askeleensa sitten kiinalaisten saavutuksia hyväksikäyttämällä tai oman rohkeutensa kautta, historian kannalta tärkeintä on se, että se kykeni ne joka tapauksessa ottamaan. Silkkitien sulkeutuminen Konstantinopolin valloituksen seurauksena 1453, ei Euroopan kasvavalla ylellisyydentarpeella ollut muuta vaihtoehtoa, kuin uhmata perinteitä ja purjehtia sinne, missä ennen ei oltu käyty. Riippumatta siitä missä määrin kiinalaisten kartat olivat heille antamassa tukea, ei heidän yrityksenhaluaan ylistyksen sijasta kannata vähätelläkään. Nimet Henrik Purjehtija, Diaz, Kolumbus, Magalhaes, Cortes, Pizzarro ja Cook nousivat tämän seurauksena näyttämölle ja historia tulee heidät muistamaan rohkeina ja periksi antamattomina miehinä. Mutta mikä oli tämän rohkeuden kannattava voima? Tieto siitä, että merten takana odottaa rikkauksien täyttämä paratiisi kaikkina autuuksineen, vaiko usko kaikkivaltiaaseen kristittyjen Jumalaan, jonka sanaa levittämällä paratiisin portit aukeaisivat. Kumpikaan vaihtoehto tuskin yksinään on oikea, vaan sen sijaan motiivit ovat selkeästi olleet näiden kahden risteytyksiä. Yleinen käsityshän on, että löytöretkien liikkeellepaneva voima oli pakote löytää meritie Intian edullisille maustemarkkinoille (kaupallinen edellytys), mutta koska tämän kaltainen ahneus oli kristikunnassa syntiä, matkoille löydettiin myös hieno motiivi lähetystyöstä, jota vastauskonpuhdistus 1500-luvun kuluessa myös vahvisti (uskonnollinen tarve.) Aikalaiskertomusten pohjalta näiden kahden eri suuntauksen suurempaa painoarvoa on hyvin vaikeaa löytää. Jos arvaus on heitettävä ääneen, lausuttu suunta olisi ollut uskonnollinen, mutta ajatukset muuten helpon rikkauden suunnassa.
Mutta perehtyäksemme kuitenkin hieman tarkemmin aiheeseen myös tutkimuskysymyksenkin näkökulmasta, voimme tarkastella 1800-luvun alun yhdysvaltalaisen historioitsijan William H. Prescottin teosta Meksikon valloitus, joka yli kolmesataa vuotta löytöretkien alkamisen jälkeen kuvailee Cortesin atsteekkivaltakunnan valloitusta vain niin perieurooppalaiskeskeisestä näkökulmasta käsin, kuin vain mahdollista. Juuri Meksikon valloituksen kaltainen teos kertoo kaikista selvintä kieltä siitä, millä keinoin eurooppalaista/Uuden maailman moraalista paremmuutta löytöretkien jälkeisinä vuosisatoina on pyritty yllä pitämään ja missä historiankirjoituksella on ollut osaltaan suuri tehtävä viitoittaessaan myös tietä kolonialistiselle politiikalle, josta tämän päivän ”Kolmas maailma” kantaa yhä rasitteita.
Lyhyt katsaus itse teokseen: Cortes saapuu, esiintyy herramiehenä (toisin kuin intiaanit), on petollinen herramiehen tavoin (kuinka se on mahdollista?) ja on valmis sivuuttamaan rikkaudet, jos vain onnistuisi kääntämään raakalaismaiset pakanat kristinuskoon (atsteekkien ihmisuhreista on tälle tarpeelle korvamaton hyöty.) Oman käden oikeus, oman uskonnon oikeus ja oikeus valtaan. Kolme seikkaa, jotka eurooppalaiset hyväksyivät ja joiden siteet ovat alkaneet lopullisesti murtua vasta toisen maailmansodan jälkeen. Synnytettiin idea, josta kehitettiin totuus. Havaittiin alkuperäisväestöjen kyvyttömyys vastustaa eurooppalaisten hyökyä ja se tulkittiin ilman arvostelua silkasta suuremmasta persoonallisuudesta johtuvaksi. Muuttaakseen vallitsevia oloja on välttämätöntä kohdistaa kritiikkiä yleiseen mielipiteeseen. Ja jos kritiikistä haluaa tuntuvaa, on tarpeellista saada sitä esittämään myös arvovaltaista väestönosaa, jotta kritiikin painoarvo nousisi (köyhien ja syrjäytyneiden kritiikki katsotaan vielä nykyäänkin pelkäksi muminaksi.) Tätä askelta ei arvovaltainen länsimaalainen väestönosa ollut valmis astumaan ja miksipä olisikaan? Kukapa nyt itseään viitsisi arvostella? Ihminenhän on lopulta aina vähintään itselleen oikeassa. Ja kun tarpeeksi kauan on itselleen viitsinyt valehdella, alkaa siihen pikku hiljaa myös uskomaan, ja asiasta syntyy vähitellen samanlaista totuutta, kuin mistä tahansa muustakin. Kiinalaisten karttojen kanssa suunnistanut Kolumbus piti suunsa kiinni ja antoi jälkeläisilleen perinnöksi väristetyn itsetunnon, joka ei hevin tulisi murtumaan. Tämän tiedostamattomuuden lisäksi heitä auttoi uskonnon tuoma turva ja oikeutus tuntea olevansa oikeassa.
Kaikki edellinen nitoutuu rivien välistä luettavaksi Meksikon valloituksesta. Prescott on valmis antamaan arvon niille atsteekkien kulttuurin osille, jotka jossain määrin suuntautuvat eurooppalaisuuteen päin (mm. kirjoitus ja tähtitiede.) Kaikki loppu on arvotonta, raakaa ja alkeellista, joka hyvän kristityn tuleekin hävittää. Hyväksyttäessä vain yksi suuntautuneisuus totuudeksi, lopputulokseksi ei voikaan veikata muuta kuin sen minkä valloitetut maat ovat kokeneet. Se länsimaiden sisäinen kriittinen ajattelu, jonka tänä päivänä katsomme kuuluvan myös (ainakin jossain määrin) länsimaisen kulttuurin rakentavaksi voimaksi, syntyi vasta siinä vaiheessa, kun konkreettisesti se totuudellisuus omasta suuruudesta ja erehtymättömyydestä, alkoi sisältäpäin murentua ja huipentui lopulta maailmansotien kauhujen jälkipyykkiin. Vasta tämän hinnan maksettuaan löytöretkeilijöiden jälkeläiset uskalsivat edes ajatella siihen suuntaan, että tähän asti katsomillamme ”primitiivisillä” kansoilla oli olemassa oma merkityksensä (ja suuruutensa), jota vain ei aikaisemmin oltu haluttu ymmärtää. Ja taasen se mitä länsimaalainen kulttuuri itse tahtoi kehitykseksi sanoa, saattoi todellisuudessa yhden eteenpäin otetun askeleen jälkeen harpata tuplasti taaksepäin.
---
Johdannossa arvuuteltiin voittajaa gallup-kyselyn Amerikan löytäjä-teemassa ja päädyttiin yksimielisesti Kristoffer Kolumbukseen. Myöhemmät alaluvut ovat toivon mukaan antaneet lisäselvyyttä siihen, miksi Kolumbus todella tämän statuksen ansaitsee. Ei niinkään, että hän todellisuudessa olisi edes ollut ensimmäinen Uudessa maailmassa, vaan ennemminkin siitä syystä, että länsimaiden modernisaatioprosessin kautta kulkenut maailmanvalloitus ei ole antanut muuta mahdollisuutta.
Tutkimuskysymys kuului: millä tavoin löytöretkien saavutukset ovat kytköksissä tämänpäiväisen länsimaisen kulttuurin syvärakenteisiin, millä keinoin tähän on päädytty ja mitä seurauksia siitä luopuminen aiheuttaisi? Vastaukset järjestyksessä: ensinnäkin, löytöretkien saavutukset länsimaisen kulttuurin syvärakenteissa ovat syvemmällä kuin ensi näkemältä uskoisi. Ne eivät rajoitu ainoastaan aiheen ympärillä pyöriviin kysymyksiin kuka, missä, milloin ja mitä uusia valtioita milloinkin syntyi ja miten ne ovat toiminnallaan historiankulkuun vaikuttaneet (ja vaikuttavat edelleen.) Löytöretket ovat osaltaan olleet vaikuttamassa koko siihen prosessiin, joka on tehnyt tähän päivään tultaessa länsimaisesta kulttuurista maailmankulttuurin. Ja tämäkään ei ainoastaan rajoitu retkien aineellisiin hyötyihin, vaan nimenomaisesti niihin henkisiin ja syvärakenteellisiin tekijöihin, jotka ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet länsimaisen mahtavuuden (varsinkin teknisessä mielessä) ja pakottanut itsensä jatkamaan eteenpäin jo aloitettua maailmanvalloitusta, kunnes lopulta oli pakko pysähtyä, kun Vanhan maailman sisäiset ristiriidat päätyivät maailmansodissa perikatoon.
Keinot itse ensimmäisten löytöretkien onnistumiseen olivat myös henkiset ja aineelliset. Myöhäisen keskiajan aatteelliset kriisit ja idästä saadut innovaatiot olivat merkittävässä asemassa retkien mahdollisuuksia mietittäessä. Periaatteessa sen ajan eurooppalaisten hallitsijoiden/seikkailijoiden syvärakenteelliset mallit omasta suuruudestaan ovat tiukasti kytköksissä aina niihin viimeisiin imperialisteihin 1900-luvun alkupuolella, joille kritiikitön kulku mahdollisti helpon etenemisen valitsemallaan tiellä.
Ja vielä viimeiseksi: mitä seurauksia tästä kulttuurin syvärakenteesta luopuminen aiheuttaisi? Tämän kysymyksen äärellä länsimainen kulttuuri juuri tällä hetkellä painii. Maailmansodat olivat tuhota uskon kulttuuriin itseensä, mutta hyvän itsekurin ja Yhdysvaltojen edesauttamana siitä kriisistä selvittiin (arpien tosin jäädessä syviksi.) 1900-luvun puolenvälin jälkeen länsimainen kulttuuri on yhä enemmässä määrin joutunut huomaamaan, millä tavoin sen ennen niin kehittymättömänä pitävät kansat ovat nousseet kilpailemaan sen kanssa niillä samoilla aseilla, jotka ennen oli käännetty niitä itseään vastaan. Jos eurooppalaisten valloittajien alkuperäinen ajatus oli tuoda oma kulttuurinsa tunnetuksi ja ainoaksi harjoitetuksi ympäri maailmaa, siinä se 2000-luvulle tultaessa on melko kiitettävästi onnistumassa. Toinen tavoite, tulla itse tämän kulttuurisen nousun myötä sen herraksi, ei ole onnistunut yhtä hyvällä suhdanteella. Maallistunut länsi on lisäksi tehnyt uskonnon lähetystyön merkityksettömämmäksi kuin ennen.
Nähtäväksi jää korvaako tämä kulttuurin menestynyt ekspansio maailmanherruuskuvitelmien kukistumisen, vai tuleeko se samainen herruudentavoittelun historia vielä vanhojen kulttuurimaiden (Kiina, Intia) kautta kääntymään heitä itseään vastaan. Tämän päivän löytöretket eivät kulje tuntemattomilla vesillä, vaan sen sijaan niitä painaa menneiden vuosisatojen raskas taakka, joka ei unohdu ja tuskin tulee jättämään länsimaista kulttuuria rauhaan, kuten se itsekään ei aikanaan jättänyt rauhaan niitä, jotka sen olisivat ansainneet.
****
LÄHTEET:
POLO, Marco: Marco Polon matkat. WSOY. Helsinki 2002.
KOLUMBUS, Kristoffer: Amerikan löytöretken päiväkirja. Karisto. Hämeenlinna 1992.
MENZIES, Gavin: 1421 – kun Kiina löysi maailman. Genimap Oy. Juva 2005.
PRESCOTT, William H.: Meksikon valloitus. WSOY. Juva 1995.
