keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

VAPAUSPÄIVÄN ONGINTOJA 1: KÖYDENPÄTKÄ


Tämäpä se on kirjoitettu vuoden 2007 lopulla.


---


Kuristettuani Mitjan vanhalla köydenpätkällä sysäsin hänet virtaan. Tunsin itseni pitkästä aikaa onnelliseksi. Matkustin kotiin ja nukuin myöhään. Aamulla Marie saapui luokseni. En ollut osannut odottaa naista, kuten en myöskään köydenpätkää, jonka hän nosti laukustaan pöydälle.


- Rakkaani. Te tulitte. Mutta kuinka tuo köydenpätkä?

- Rakas. Unohditte tämän eilen luokseni ja nyt haluan palauttaa sen. Ette kai aio syyttää siitä minua?

- Älä puhu hulluja. Kaipasin sitä.


Onnekseni olin antanut Fedorille viikonlopun vapaaksi. Se ääliö olisi vain suotta oudoksunut toimiani. Harhautin Marien istumaan ja kipusin parvekkeelle. Ulkona oli alkanut sataa lunta ja talvi kestäisi vielä pitkään. Heitin köydenpätkän puutarhaan. Siellä se hautautuisi lumen alle ja löytyisi vasta keväällä. Silloin olisimme Marien kanssa jo kaukana poissa. Etsin katseellani Mitjaa. Hän oli siis selvinnyt virrasta. Olkoon niin, mutta Marieta hän ei saisi.


Palasin saliin ja sytytin savukkeen.


- Rakkaani. Mistä tiesit, että köydenpätkä kuului juuri minulle?

- Kenelle muullekaan se olisi voinut kuulua?

- Niin. Suo anteeksi.


Marie oli rohkeampi kuin olin uskonut. Päätin suudella häntä. Samassa ovelle koputettiin. Laskeuduin portaat ja avasin oven. Ulkona seisoi Fedor.


- Fedor? Mikset ole perheesi luona?

- Olen pahoillani herra. En ole ollut rehellinen teitä kohtaan. Olen varastanut. Ymmärrän jos

haluatte lähettää minut pois.


Tämän sanottuaan hän kaivoi likaisesta laukustaan köydenpätkän ja ojensi sitä minulle. Otin
sen käteeni ja pyysin Fedoria sisään. Kun hän kääntyi minuun selin, mikä ääliö hän olikaan, kiedoin köydenpätkän hänen kaulansa ympärille ja kuristin miehen kuoliaaksi. Raahasin ruumiin varastohuoneeseen. Köydenpätkän sulloin hänen paitansa sisään.


Palasin ylös. Marie istui sängyn laidalla ja poltti loppuun jättämääni savuketta.


- Oliko se Fedor?

- Oli. Hän tuli siivoamaan varastohuonetta. Lähtisimmekö lounaalle ettemme häiritse häntä?

- Sopii.


Kävelimme keskustaan. Tuntui helpottavalta jättää talo. En voinut käsittää miten Mitja oli selviytynyt virrasta. Olinhan tappanut hänet. Fedorille taas oli aivan oikein päästä hengestään. Eipä enää toiste hiipisi puutarhassa varastelemassa köydenpätkiä. Mutta mitä Marie aikoi?


Bulevardin päähän oli keräytynyt suuri ihmisjoukko. Hädissään he osoittelivat taivasta ja huutelivat jotain onnettomuudesta. Olin kyllästynyt onnettomuuksiin, mutta Marie vaati välttämättä päästä näkemään uhrit. Tunkeuduimme ihmisjoukon lävitse. En usko että kukaan kiinnitti minuun sillä hetkellä huomiota, mutta jos olisi, niin tuo joku olisi varmasti huolestunut puolestani. Edessäni katukiveyksellä makasivat Fedor ja Mitja, hengettöminä, kaula punaisena kuristuksen jäljiltä. Ihmiset huutelivat peloissaan. Ruumiit olivat kuulemma ilmestyneet kadulle kuin tyhjästä. Pääni tyhjeni. Marie ei saisi nähdä heitä. Raahasin hänet pois.


Päästessämme takaisin jalkakäytävälle tunsin kuinka käteeni tartuttiin. Käännyin ympäri. Kaksi miliisiä seisoi edessäni. Toisella heistä oli kädessään köydenpätkä.


- Anteeksi herra. Tämä putosi teiltä.

- Erehdytte. Se ei ole minun.

- Se tippui teiltä.

- Antakaa tänne!


Tartuin Marieta kädestä ja juoksimme pois. Pysähdyimme vasta puistoon teatterin takana. Marie katsoi minua pelästyneenä. Yritin kätkeä köydenpätkän selkäni taakse, mutta hän ei antanut hämätä itseään. Irrottaessani otteeni hän lähti karkuun. Sain hänet melko pian kiinni, vaikka kuntoni olikin hyvin huono. Marien täytyi tietää salaisuuteni. Tiesin, että hän oli maannut Mitjan kanssa, mutta oliko hän mennyt antautumaan myös Fedorille, palvelijalleni? Raivon vallassa tartuin köydenpätkään ja kuristin rakkaani.


Pakenin paikalta taloni takapihalle. En tiedä miksi etsin köydenpätkää. Fedorhan oli tuonut sen minulle ja olin kuristanut sillä hänet. Ehkä halusin vain varmuuden. Samasta järjettömästä syystä menin varastohuoneeseen löytääkseni sieltä Fedorin ruumiin. Huone oli tyhjä, tiesinhän sen. Marie oli järjestänyt tämän näytöksen järkyttääkseen minua. Onneksi tapoin hänet. En pidä yllätyksistä.


Nousin yläkertaan. Minua tultaisiin pian hakemaan. Puistossa oli ollut paljon ihmisiä, eikä tekoni voinut olla jäädä huomaamatta. Poltin savukkeen. En kyennyt estämään hymyä muistaessani kuinka hyvin kaikki vielä eilen oli ollut. Pahus kuinka katoavaista onnellisuus olikaan. Vihdoin oveen koputettiin. Siistin peilin edessä hiuksiani. En halunnut antaa tuomarille itsestäni huonoa kuvaa.


En tiedä miksi, mutta en ollut kovinkaan hämmästynyt nähdessäni Mitjan, Fedorin ja Marien makaavan hengettöminä oven edessä.. Vanha köydenpätkä kiristi jokaisen kaulaa ja neljäs silmukka sen päässä odotti viimeistä uhriaan.


Suljin oven. Tunsin itseni väsyneeksi ja nousin makuuhuoneeseen. Portaissa potkaisin köydenpätkän tieltäni sivuun. Peiton alla suljin silmäni. Tunsin köydenpätkän kaulallani, sen miten se kiristyi, mutta olin liian väsynyt välittääkseni.

HARHALAUKAUKSIA 10: "VAIN KEVÄISIN TEEMME HISTORIAA"


Portugali vei Tshekkiä 3-1. Lopputulos täyttää varmasti monien papereissa kaikki odotusarvot, vaikka itse meninkin veikkaamaan tasapeliä. Viime aikoina veikkaukseni eivät ole oikein ottaneet tuulta alleen, eivät edes pierun henkäystä sanoi entinen mies. Huvittavaa oli silti seurata, miten huolissaan Portugalin kaunis poika Ronaldo oli komeasta hiuslaitteestaan, toki hän sillä muutaman kerran saattoi palloa koskettaa, mutta ei suostunut luovuttamaan sitä seuratoverinsa hyväiltäväksi. Kaikenlaisia palloilijoita. Toista oli seurata Kolleria, tuota moukarinheittäjän oloista oliota, mistä lie kolmemetristen planeetalta maan pinnalle pudonnutta.


Mutta mennäänhän sitten asiaan. Yksi syy siihen, miksi niin Portugali kuin myös Tshekki ovat varsin hyviä jalkapallomaita, löytyy heidän pienten valtioiden uppiniskaisesta luonteistaan. Portugali on läpi historiansa joutunut elämään Iberian niemimaan kakkosvaltiona, ottaen huolekseen mitä milloinkin, Isabellan ja Ferdinandin päähänpistot, inkvisition kailotuksen ja muuta vastaavaa. Silti Portugali saavutti ”itsenäisen” asemansa jo niinkin varhain kuin 1100-luvun paikkeilla ja on siitä lähtien sinnitellyt melko kiitettävästi isoveljensä naapurissa. Työtä se silti on vaatinut, ja työhän tunnetusti luo ammattilaisuutta ja juuri tämä näkyi tänään myös kentällä.


Tshekki sen sijaan on aina ollut osa jotain niin kovin kovin suurta. Ensin muutaman vuosisadan osana Itävalta-Unkarin keisarikuntaa, sitten hetken aikaa Versailles’n järjestelmän ontuvaa Itä-Euroopan politiikkaa ja lopulta kylmän sodan aikana Neuvostoliiton rautaista Varsovan liiton järjestelmää. Ei ole paljoa päässyt hymyilyttämään, naurusta nyt puhumattakaan. Mutta varsin mainiosti on tämäkin Väli-Euroopan pikkuvaltio pärjännyt. Merkille pantavaa on myös se, etteivät tshekit vaivautuneet liiaksi kyykyttämään valtioliiton aikana maan slovakeja ja päästivät heidät melko sopuisasti matkoihinsa. Tietynlaista suuruutta sekin. Jos haluatte ymmärtää tshekkejä, lukekaa Milan Kunderaa, hänellä on taito ja tietämys kiteyttää asioita paremmin, kuin mitä tämän kirjoittanut itsestään edes unissaan uskaltaa toivoa.


Näistä lähtökohdista käsin olisi hyvinkin voinut olla mahdollista, että päivän ottelu olisi päättynyt tasapeliin, jossa kumpainenkin kansallisvaltio olisi päässyt paukauttamaan pallon kertaalleen maaliin oman kansallisen itsetuntonsa todistamiseksi. Kun näin ei kuitenkaan tapahtunut, tulee siihen olla olemassa myös syy ja tällä kertaa se ei ole kovinkaan vaikeasti hahmotettavissa. Asiahan on niin, että tshekit tuntuvat olevan parhaimmillaan keväällä ja hyytyvän aina mitä pidemmälle kesään päin mennään. Tästä osoituksena on mm. maan lukuisat jääkiekon maailmanmestaruudet, jotka se on saavuttanut juuri kevään korvilla. Sen sijaan sen ainoan kerran kun Tshekki on edennyt jalkapallon EM-kilpailujen finaaliin 1996, hävisi se tuon ottelun Saksalle. Tuolloin elettiin jo kesäkuun loppua, eikä maalla täten ollut minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.


Tämän keväällä menestymisen taidon alkusoitto soitettiin Prahassa keväällä 1968. Kuuluisassa telaketjuoopperassa silloisen Tshekkoslovakian romanttiset nationalistit sysäsivät liikkeelle suuren ja mahtavan Neuvostoliiton vähittäisen luhistumisen (jotkut tosin väittävät, että tämä olisi tapahtunut jo Unkarissa 1956, tai Stalinin kuollessa, tai Stalinin päästessä valtaan, tai Leninin syntyessä mutta heille sanon höpönpöppö.) Prahan keväässä soiteltiin voiton sävelmää. Keväässä - ei kesässä, syksyssä tai talvessa. Tiedättekö muuten milloin Tshekkoslovakia jakaantui? 1.1.1993, eli välieurooppalaisen ilmaston mukaan kevään ensimmäisenä päivänä. Tai muistatteko milloin maa liittyi Euroopan unionin jäseneksi? Aivan oikein, ensimmäinen päivä toukokuuta 2004 - kevään viimeisenä päivänä.