Tämäpä se on kirjoitettu vuoden 2007 lopulla.
---
Kuristettuani Mitjan vanhalla köydenpätkällä sysäsin hänet virtaan. Tunsin itseni pitkästä aikaa onnelliseksi. Matkustin kotiin ja nukuin myöhään. Aamulla Marie saapui luokseni. En ollut osannut odottaa naista, kuten en myöskään köydenpätkää, jonka hän nosti laukustaan pöydälle.
- Rakkaani. Te tulitte. Mutta kuinka tuo köydenpätkä?
- Rakas. Unohditte tämän eilen luokseni ja nyt haluan palauttaa sen. Ette kai aio syyttää siitä minua?
- Älä puhu hulluja. Kaipasin sitä.
Onnekseni olin antanut Fedorille viikonlopun vapaaksi. Se ääliö olisi vain suotta oudoksunut toimiani. Harhautin Marien istumaan ja kipusin parvekkeelle. Ulkona oli alkanut sataa lunta ja talvi kestäisi vielä pitkään. Heitin köydenpätkän puutarhaan. Siellä se hautautuisi lumen alle ja löytyisi vasta keväällä. Silloin olisimme Marien kanssa jo kaukana poissa. Etsin katseellani Mitjaa. Hän oli siis selvinnyt virrasta. Olkoon niin, mutta Marieta hän ei saisi.
Palasin saliin ja sytytin savukkeen.
- Rakkaani. Mistä tiesit, että köydenpätkä kuului juuri minulle?
- Kenelle muullekaan se olisi voinut kuulua?
- Niin. Suo anteeksi.
Marie oli rohkeampi kuin olin uskonut. Päätin suudella häntä. Samassa ovelle koputettiin. Laskeuduin portaat ja avasin oven. Ulkona seisoi Fedor.
- Fedor? Mikset ole perheesi luona?
- Olen pahoillani herra. En ole ollut rehellinen teitä kohtaan. Olen varastanut. Ymmärrän jos
haluatte lähettää minut pois.
Tämän sanottuaan hän kaivoi likaisesta laukustaan köydenpätkän ja ojensi sitä minulle. Otin
sen käteeni ja pyysin Fedoria sisään. Kun hän kääntyi minuun selin, mikä ääliö hän olikaan, kiedoin köydenpätkän hänen kaulansa ympärille ja kuristin miehen kuoliaaksi. Raahasin ruumiin varastohuoneeseen. Köydenpätkän sulloin hänen paitansa sisään.
Palasin ylös. Marie istui sängyn laidalla ja poltti loppuun jättämääni savuketta.
- Oliko se Fedor?
- Oli. Hän tuli siivoamaan varastohuonetta. Lähtisimmekö lounaalle ettemme häiritse häntä?
- Sopii.
Kävelimme keskustaan. Tuntui helpottavalta jättää talo. En voinut käsittää miten Mitja oli selviytynyt virrasta. Olinhan tappanut hänet. Fedorille taas oli aivan oikein päästä hengestään. Eipä enää toiste hiipisi puutarhassa varastelemassa köydenpätkiä. Mutta mitä Marie aikoi?
Bulevardin päähän oli keräytynyt suuri ihmisjoukko. Hädissään he osoittelivat taivasta ja huutelivat jotain onnettomuudesta. Olin kyllästynyt onnettomuuksiin, mutta Marie vaati välttämättä päästä näkemään uhrit. Tunkeuduimme ihmisjoukon lävitse. En usko että kukaan kiinnitti minuun sillä hetkellä huomiota, mutta jos olisi, niin tuo joku olisi varmasti huolestunut puolestani. Edessäni katukiveyksellä makasivat Fedor ja Mitja, hengettöminä, kaula punaisena kuristuksen jäljiltä. Ihmiset huutelivat peloissaan. Ruumiit olivat kuulemma ilmestyneet kadulle kuin tyhjästä. Pääni tyhjeni. Marie ei saisi nähdä heitä. Raahasin hänet pois.
Päästessämme takaisin jalkakäytävälle tunsin kuinka käteeni tartuttiin. Käännyin ympäri. Kaksi miliisiä seisoi edessäni. Toisella heistä oli kädessään köydenpätkä.
- Anteeksi herra. Tämä putosi teiltä.
- Erehdytte. Se ei ole minun.
- Se tippui teiltä.
- Antakaa tänne!
Tartuin Marieta kädestä ja juoksimme pois. Pysähdyimme vasta puistoon teatterin takana. Marie katsoi minua pelästyneenä. Yritin kätkeä köydenpätkän selkäni taakse, mutta hän ei antanut hämätä itseään. Irrottaessani otteeni hän lähti karkuun. Sain hänet melko pian kiinni, vaikka kuntoni olikin hyvin huono. Marien täytyi tietää salaisuuteni. Tiesin, että hän oli maannut Mitjan kanssa, mutta oliko hän mennyt antautumaan myös Fedorille, palvelijalleni? Raivon vallassa tartuin köydenpätkään ja kuristin rakkaani.
Pakenin paikalta taloni takapihalle. En tiedä miksi etsin köydenpätkää. Fedorhan oli tuonut sen minulle ja olin kuristanut sillä hänet. Ehkä halusin vain varmuuden. Samasta järjettömästä syystä menin varastohuoneeseen löytääkseni sieltä Fedorin ruumiin. Huone oli tyhjä, tiesinhän sen. Marie oli järjestänyt tämän näytöksen järkyttääkseen minua. Onneksi tapoin hänet. En pidä yllätyksistä.
Nousin yläkertaan. Minua tultaisiin pian hakemaan. Puistossa oli ollut paljon ihmisiä, eikä tekoni voinut olla jäädä huomaamatta. Poltin savukkeen. En kyennyt estämään hymyä muistaessani kuinka hyvin kaikki vielä eilen oli ollut. Pahus kuinka katoavaista onnellisuus olikaan. Vihdoin oveen koputettiin. Siistin peilin edessä hiuksiani. En halunnut antaa tuomarille itsestäni huonoa kuvaa.
En tiedä miksi, mutta en ollut kovinkaan hämmästynyt nähdessäni Mitjan, Fedorin ja Marien makaavan hengettöminä oven edessä.. Vanha köydenpätkä kiristi jokaisen kaulaa ja neljäs silmukka sen päässä odotti viimeistä uhriaan.
Suljin oven. Tunsin itseni väsyneeksi ja nousin makuuhuoneeseen. Portaissa potkaisin köydenpätkän tieltäni sivuun. Peiton alla suljin silmäni. Tunsin köydenpätkän kaulallani, sen miten se kiristyi, mutta olin liian väsynyt välittääkseni.
