Portugali vei Tshekkiä 3-1. Lopputulos täyttää varmasti monien papereissa kaikki odotusarvot, vaikka itse meninkin veikkaamaan tasapeliä. Viime aikoina veikkaukseni eivät ole oikein ottaneet tuulta alleen, eivät edes pierun henkäystä sanoi entinen mies. Huvittavaa oli silti seurata, miten huolissaan Portugalin kaunis poika Ronaldo oli komeasta hiuslaitteestaan, toki hän sillä muutaman kerran saattoi palloa koskettaa, mutta ei suostunut luovuttamaan sitä seuratoverinsa hyväiltäväksi. Kaikenlaisia palloilijoita. Toista oli seurata Kolleria, tuota moukarinheittäjän oloista oliota, mistä lie kolmemetristen planeetalta maan pinnalle pudonnutta.
Mutta mennäänhän sitten asiaan. Yksi syy siihen, miksi niin Portugali kuin myös Tshekki ovat varsin hyviä jalkapallomaita, löytyy heidän pienten valtioiden uppiniskaisesta luonteistaan. Portugali on läpi historiansa joutunut elämään Iberian niemimaan kakkosvaltiona, ottaen huolekseen mitä milloinkin, Isabellan ja Ferdinandin päähänpistot, inkvisition kailotuksen ja muuta vastaavaa. Silti Portugali saavutti ”itsenäisen” asemansa jo niinkin varhain kuin 1100-luvun paikkeilla ja on siitä lähtien sinnitellyt melko kiitettävästi isoveljensä naapurissa. Työtä se silti on vaatinut, ja työhän tunnetusti luo ammattilaisuutta ja juuri tämä näkyi tänään myös kentällä.
Tshekki sen sijaan on aina ollut osa jotain niin kovin kovin suurta. Ensin muutaman vuosisadan osana Itävalta-Unkarin keisarikuntaa, sitten hetken aikaa Versailles’n järjestelmän ontuvaa Itä-Euroopan politiikkaa ja lopulta kylmän sodan aikana Neuvostoliiton rautaista Varsovan liiton järjestelmää. Ei ole paljoa päässyt hymyilyttämään, naurusta nyt puhumattakaan. Mutta varsin mainiosti on tämäkin Väli-Euroopan pikkuvaltio pärjännyt. Merkille pantavaa on myös se, etteivät tshekit vaivautuneet liiaksi kyykyttämään valtioliiton aikana maan slovakeja ja päästivät heidät melko sopuisasti matkoihinsa. Tietynlaista suuruutta sekin. Jos haluatte ymmärtää tshekkejä, lukekaa Milan Kunderaa, hänellä on taito ja tietämys kiteyttää asioita paremmin, kuin mitä tämän kirjoittanut itsestään edes unissaan uskaltaa toivoa.
Näistä lähtökohdista käsin olisi hyvinkin voinut olla mahdollista, että päivän ottelu olisi päättynyt tasapeliin, jossa kumpainenkin kansallisvaltio olisi päässyt paukauttamaan pallon kertaalleen maaliin oman kansallisen itsetuntonsa todistamiseksi. Kun näin ei kuitenkaan tapahtunut, tulee siihen olla olemassa myös syy ja tällä kertaa se ei ole kovinkaan vaikeasti hahmotettavissa. Asiahan on niin, että tshekit tuntuvat olevan parhaimmillaan keväällä ja hyytyvän aina mitä pidemmälle kesään päin mennään. Tästä osoituksena on mm. maan lukuisat jääkiekon maailmanmestaruudet, jotka se on saavuttanut juuri kevään korvilla. Sen sijaan sen ainoan kerran kun Tshekki on edennyt jalkapallon EM-kilpailujen finaaliin 1996, hävisi se tuon ottelun Saksalle. Tuolloin elettiin jo kesäkuun loppua, eikä maalla täten ollut minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.
Tämän keväällä menestymisen taidon alkusoitto soitettiin Prahassa keväällä 1968. Kuuluisassa telaketjuoopperassa silloisen Tshekkoslovakian romanttiset nationalistit sysäsivät liikkeelle suuren ja mahtavan Neuvostoliiton vähittäisen luhistumisen (jotkut tosin väittävät, että tämä olisi tapahtunut jo Unkarissa 1956, tai Stalinin kuollessa, tai Stalinin päästessä valtaan, tai Leninin syntyessä mutta heille sanon höpönpöppö.) Prahan keväässä soiteltiin voiton sävelmää. Keväässä - ei kesässä, syksyssä tai talvessa. Tiedättekö muuten milloin Tshekkoslovakia jakaantui? 1.1.1993, eli välieurooppalaisen ilmaston mukaan kevään ensimmäisenä päivänä. Tai muistatteko milloin maa liittyi Euroopan unionin jäseneksi? Aivan oikein, ensimmäinen päivä toukokuuta 2004 - kevään viimeisenä päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti