VAPAUSPÄIVÄN ONGINTOJA 11: LÖYTÖRETKIEN JUURET JA PERINTÖ, OSA2

KIINALAISET MAAILMANVALLOITTAJAT

Palaamme nyt seitsemänkymmentä vuotta Kolumbusta edeltäneeseen aikaan ja unohdamme toviksi eurooppalaiset yli-ihmiset varustamaan laivojaan uusia seikkailuja varten. Tämä siksi, sillä nykytutkimuksen mukaan 1400-luvulla, juuri mongolivallan alta vapautunut Kiinan keisarikunta (Keisarinaan Zhu Di) rakennutti suurimmat laivastot, joita maailma oli koskaan nähnyt käskynään niiden ”edetä aina maailmaan ääriin”. Tämä kenties irralliselta tuntuva aihe poikkeaa esseen asetetusta tutkimuskysymyksestä, mutta on silti hyödyllinen muutamalla lauseella huomioitavaksi, sillä se antaa hyvää vahvistusta seuraavan alaotsikon aiheelle, joka käsittelee niitä keinoja, joilla eurooppalaista itsetuntoa on valheellisesti (tai vähintäänkin kyseenalaisin keinoin) pyritty pitämään yllä – ja tämä pitkälti vain silloin, jos kiinalaisten saavutukset löytöretkirintamalla aidosti ovat totta.

Siis lyhyesti: entisen brittiläisen sukellusvenekapteenin Gavin Menzieksen teos 1421 – kun Kiina löysi maailman, väittää kiinalaisten neljän laivaston tehneen vuodesta 1421 eteenpäin ympäri maailman ulottuvia löytöretkiä kahden seuraavan vuoden ajan. Tänä aikana kiinalaislaivastot olisivat kiertäneet pitkälle merivirtojen johdattelemina muun muassa maailman ympäri, perustaneet siirtokuntia Pohjois-Amerikkaan, käyneen molemmilla Napa-alueilla, kuten myös Australiassa, sekä kaukana Tyynen valtameren Pääsiäissaarella (ylipäätään joka paikassa, paitsi ei Euroopassa.) Todisteita Menzies on kaivanut esiin ympäri maailman löytyneistä ennen Kolumbuksen aikaa tehdyistä Amerikan kartoista, uponneista kiinalaisista hylyistä ja eri mantereiden euraasialaisperäisistä viljalajikkeista (ennen eurooppalaisia), sekä kiinalaisesta geeniperimästä paikallisten asukkaiden jälkeläisissä. Huimia väitteitä, vaikka tuonaikaisten kiinalaisten valtavien laivastojen olemassaolo onkin tiedetty jo pitkään. Asian tutkimista vaikeuttaa se, että suurien löytöretkien jälkeen keisari Zhu Din jälkeläiset lopettivat matkat ja tuhosivat niistä jääneet aineistot. Kiina eristi itsensä jälleen ulkomaailmalta.

Aihetta ei eurooppalaisten kantilta muuten tekisi mikään kovinkaan kiintoisaksi, jos Menzies ei teoksessaan väittäisi eurooppalaisten myös tienneen näistä matkoista, kopioineen heiltä karttoja ja vasta niiden turvin uskaltautuneen lähtemään kohti ”tuntematonta”. Jos näin on, mitä se kertoo pelottomista eurooppalaisvalloittajista, ja varsinkin siitä valheellisesta suuruudesta, jota he itselleen ja muille vuosisatojen ajan ovat todistelleet. Sillä tämän päin länsimainen (Pohjois-Amerikkalainen?) kulttuuri kantaa juurensa Kolumbuksesta, joka väitti olevansa ensimmäinen Uudessa maailmassa, vaikka Menzieksen mukaan Kolumbus tiesi, että näin ei ollut. Hänellä oli mukanaan kiinalaisilta peräisin oleva kartta, joka johdatti häntä maineeseen ja kunniaan.

Mutta ihmisen muisti on useimmissa tapauksissa lyhyt ja ajalla on tapana hukuttaa salaisuudet. Johdannon jo käsiteltyä kysymystä mantereiden todellisten löytäjien kunniasta, työksemme jää vielä miettiä kuinka eurooppalaisten suurten löytöretkien jälkeinen aika on onnistuneesti kyennyt pitämän yllä eurooppalaista/länsimaista itsetuntoa, sekä mikä osuus uskonnolla ja kaupallisuudella siinä kaikessa on ollut.

HISTORIAN HARHA-ASKELEITA 6: NURMI EI OLISI VOITTANUT JOS OLISI HÄVINNYT

Turun yliopiston perustaminen oli Ruotsin vallan aikana maamme merkittävin kulttuuritapahtuma, josta jo piispa Rothovius sanoi, ettei maailman luomisesta saakka Suomen kansalle ole tullut niin suurta onnea. Yliopiston ansiosta alkoi maassamme hiljalleen muodostua akateemisesti sivistynyt virkamiesluokka, jolla sivistyselämän vaalijana ja kehittäjänä on ollut keskeinen asema.

Ensinnäkin Castrenilta ja Vehvilältä voisi yllä olevan sitaatin pohjalta tiedustella, millä perustein he pitävät merkittävänä kulttuuritapahtumana sitä, että sivistynyt virkamiesluokka alkoi luomaan säätypohjaisen asetelman lisäksi uusia tapoja erotella ihmisiä toisistaan – epäkohta, joka on säilynyt aina meidän päiviimme saakka (”jaah… ja mikäs on herran koulutuspohja? Jaa, ettei ole vai? Sinä tapauksessa en voi auttaa. Niin, minä tiedän kyllä, että te olette kyvykäs ja parempi kuin moni koulutettu, mutta kun ette ole koulutettu niin ette ole koulutettu.”) Toisekseen, uskooko kukaan vakavasti otettu menneiden asioiden kirjaaja, että tietyn yksittäisen tapauksen voi nostaa toisten yläpuolelle vain siitä sen avulla, että Piispa Rothovius on sen puolesta puhunut. Kuulostaa varsin lapsenmieliseltä hiekkalaatikkopuuhastelulta: ”niin mutta kun Perttikin sanoi! Se sanoi! Äiti, se sanoi!”

Vastaavanlaiset oikomiset toimivat silti hyvänä pohjana mahdolliselle tutkimustyölle. En ole varma, onko kukaan vielä tehnyt kokonaista tutkimusta siitä, missä määrin historioitsijat ovat vedonneet suurmiesten/naisten puheisiin nostaessaan omia intressejään parhaiten vastanneita tapahtumia toisten yläpuolelle. Luultavasti tässä ylimitoitetussa maailmassa joku on senkin jo kerinnyt laatimaan. Mutta se ei silti poista mahdollisuuksia huumoripitoiselta läpyskältä, joka varmasti saa tutkielmanvalvojat raapimaan hilseileviä hiuksia halvan punaviinilasinsa ääressä, mutta samaahan nuo tekisivät, vaikka saisivat eteensä kaikki normit täydellisesti täyttävän vuodatuksen, sillä kaiken oikein tekevä on aina mahdollinen kilpailija.

Sillä ihmisethän yleisesti puhuvat mitä sattuvat, tarkoituksella tai huomaamatta tai huomaamatta tarkoituksella, ja useasti vieressä läähättää herra ja kynä, jotka ovat valmiita ikuistamaan vitsinä heitetyn ajatuksen ilmoille. Näin on ollut aina. Tätä väärinkäsitystä (jos se sellainen on ollut) historiantutkijat alkavat vatvomaan ja rakentamaan siitä tukipalikkaa omien huuhaa-näkemystensä tueksi.

Jos nyt puhutaan ihan vain Suomen historiasta, niin epäilisin Castrenin ja Vehvilän tapaisia väitteitä heitetyn ilmaan vähintään tuhat. ”Suomen merkittävin kulttuuritapahtuma oli Suomen liittäminen Ruotsiin, sillä ilman sitä kaikki muita merkittäviä kulttuuritapahtumia ainakaan Ruotsin alaisuudessa ei olisi voinut tapahtua… ja samaa sanoi jo Birger Jaarli vuonna 1267!” ”Suomen merkittävin kulttuuritapahtuma Ruotsin vallan alla on ehdottomasti ollut Uuden testamentin suomennos… niin, ja tämän totesi heti suomennoksen ilmestyttyä myös suomentaja Agricola.” ”Suomessa ei tapahtunut ainoatakaan merkittävää kulttuuritapahtumaa Ruotsin vallan alla, totesi keisari Aleksanteri I Porvoon valtiopäivillä, ja lupasi, että nyt niitä alkaisi sikiämään senkin edestä.” Ja näihin heittoihin hyväuskoiset tarttuvat. Hyväuskoista!

Jos luulisin itsestäni niinkin paljoja, että uskoisin jonkun joskus turvautuvan sanoihini, olisi herkullista ruveta viljelemään suuria viisauksia omiin tuleviin julkaisuihin: ”Mannerheim ei olisi ollut Mannerheim, jos hän ei olisi ollut Mannerheim” tai ”Suomi olisi joutunut miehitetyksi jatkosodan päätteeksi, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt sen” tai kenties ”Suomen merkittävin kulttuuritapahtuma sen historiassa on tämä lause.” Sitten kun saavuttaisin suuruuteni, alkaisivat tulevaisuuden Castrenit ja Vehvilät puhua kauttani: ”Niin mutta kun Eliaskin sanoi niin!”

Viides mahdollinen tutkimusaiheeni tulisi liittymään ylipäänsä Suomen historiaan viimeisen tuhannen vuoden ajalta ja sen työnimenä voisi kulkea: ”Näin oli – kysy vaikka keneltä.”