VAPAUSPÄIVÄN ONGINTOJA 8: POHJOISTEN KANSOJEN KUNNIAN MIEHET, OSA1

Silloin joskus kun vielä olin vakaasti päättänyt luoda merkittävän uran näytelmäkirjallisuuden vaikeassa maailmassa kirjoitin jotain seuraavaa. Ensimmäinen osa päivä etukäteen, sillä lähden meren äärelle olemaan hetkeksi suomalainen. Pahoittelut tekstin hajanaisuudesta - bloggerin tekstinkätittelyohjelma haisee (kakalle?)

---

Tapahtumapaikkana Naantalin lähistöllä sijaitseva saari, jossa Noita Sigbrid asuu ja harjoittaa ennustamista niin herroille, kuin narreille.

Ruotsin, Tanskan, Suomen, Norjan ja Islannin Pohjoismainen Kalmarin unioni vetelee viimeisiään 1500-luvun alussa. Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturen tarpeeksi ärsyttämä Tanskan kuningas Kristian II lyö Sturen taistelussa ja kruunauttaa itsensä 1520 Ruotsin kuninkaaksi. Samalla hän toteuttaa ns. ”Tukholman verilöylyn”, jossa hän likvidoi kaikki Sture puoluetta kannattaneet aateliset ja vihollisensa. Kuningas Kristian kuitenkin aliarvioi ruotsalaisen talonpojan tahdon taistella oikeuksiensa ja vapautensa puolesta. Vielä enemmän hän aliarvioi talonpojien kansanherättäjän, aatelismies Gustav Erikssonin mahdollisuudet syrjäyttää Kristian valtaistuimelta. Gustav Eriksson, josta myöhemmin tulisi Ruotsin pitkäaikainen kuningas ja valtion uudistaja Kustaa Vaasa. Tämä kaikki on totta.

Mutta harva tietää, että sodan riehuessa Ruotsin maaperällä 1521 Kuningas Kristian II ja Gustav Eriksson tapasivat toisensa Väskin saarella, Naantalin lähistöllä, jonne noita Sigbrid oli heidät kutsunut. Siellä Sigbrid esittää miehille visionsa tulevaisuuden Euroopasta suurena Tanskalais/ Ruotsalaisena valtakuntana, joka syrjäyttäisi tieltään niin Keisarin kuin Islamilaista maailmaa johtavan sulttaaninkin. Miehet tarttuvat syöttiin ja saarelle kutsutaan kaikkien neljän säädyn edustajat keskustelemaan tulevasta Euroopan valloittamisesta. Mutta soraääniä kuuluu ja asia mutkistuu. Jokainen sääty haluaa itselleen tulevaisuuden suurvaltakunnassa parhaat asemat ja konflikti on valmis. Lopulta yritys kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja kenellekään ei jää epäselväksi Sigbridin todellinen käsitys siitä, kuka Eurooppaa todellisuudessa tulisi hallitsemaan. Lopulta Sigbrid hylätään visioineen saarelle ja jokainen poistuu omaa tietään vaikuttamatta historian kulkuun. Lopun voi lukea kirjasta.

Pilkkalaukaus pohjoismaalaiselle historialle, joka arvonsa tuntien antaa anteeksi ja hyväksyy omat heikkoutensa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

I kohtaus

(Näyttämö tyhjä. Kaiuttimista kuuluu sodan melskettä, jonka jälkeen hurraa huutoja. Kirkon kellot lyövät kymmenen kertaa ja niiden aikana Sten Sture kävelee aukinaisesta portista sisään, sitä kautta näyttämölle ja sillalle.)

STURE: Jo yli kaksikymmentä sodan vuotta on Ruotsin kansa nähnyt! Taistellessaan vihollista vastaan he ovat omaksuneet sen yhtenäisen ajatuksen Ruotsista omana valtakuntanaan. Ja mitä he saavat kokea? Vaikka jo herramme vuonna 1501 Ruotsin rälssimiehet yhtenä rintamana häätivät Tanskan kuningas Juhanan pois Ruotsin valtakunnasta ja täten antoivat selvän merkin irrottautumiselleen Kalmarin unionista, kehtaavat häikäilemättömät juutit yhä pyrkiä Ruotsin herroiksi. Jo kahdesti kuningas Kristian on täältä häädetty ja huhujen mukaan hän on jälleen raakalaismaisten joukkojensa kanssa ylittänyt Juutinrauman! Jo kolmatta kertaa on vieraan valtakunnan kuningas saapunut palauttamaan vasallivaltionsa järjestykseen. Mutta niin kuin hän on aikeissaan jo kahdesti epäonnistunut, tulee tämäkin kerta olemaan hänelle pettymys. Ja viimeinen lajissaan! Sen takaan minä, Sten Sture, Ruotsin mahtavimman suvun päämies ja tämän valtakunnan valtionhoitaja. Pian on koittava uuden ja eheän valtakunnan syntyhetki!

(Pyöveli nousee Sturen taakse ja lyö häneltä pään poikki.)

II Kohtaus

(Sten Sturen ja Pyövelin kohtauksen aikana näyttämö on käännetty ja Noita Sigbrid tullut

esiin. Hän istuu lavan reunalla, kääriytyneenä paksuun vilttiin.)

SIGBRID: Ei rauhan päivää, ei rauhan yötä. Ei tuulet kanna hyvää meren takaa. Veri on vuotanut suuressa kaupungissa. Ei tarvitse kauas katsoa, ei, riittää että tuntee. Monta päätä on irronnut, lupaukset rikottu, kyllä, rikotupa hyvinkin. Ja suuri viha on nouseva Ruotsin maassa, viha ja katkeruus, nepä hyvinkin.

(Didrik ilmestyy takanäyttämölle ja vakoilee sieltä hetken Sigbridiä. Hän hiippailee lopulta

kohti noitaa. Sigbrid ei käännä päätään, mutta huomaa silti tulijan.)

SIGBRID: Mitä asiaa Didrik? Paljasta aikeesi senkin petollinen käärme! Kerro uutisesi, niin saat rahasi. Ja jätä minut sitten rauhaan.

(Didrik tulee Sigbridin luo.)

DIDRIK: Uutisia meren takaa, emäntä! Tukholmasta tarkemmin! Kuten muistat hetken aikaa sitten Tanskan nuori kuningas onnistui murskaamaan urhoolliset joukkomme Åsundan rannoilla ja suureksi onnettomuudeksemme rakastettu valtionhoitajamme Sture sai kuolettavan iskun ja totta tosiaan kuoli pois vielä saman päivän aikana.

SIGBRID: Mene asiaan! Tuon kaiken tiedän jo. En minä sinulle jo kerrotuista uutisista maksa. Mitä uutta Didrik? Mitä uutta Tukoholmasta?

DIDRIK: Niin! Tukholmasta! Tämä samainen Tanskan kuningas, Kristian nimeltään, eteni aina Tukholmaan asti ja on kehdannut kruunauttaa itsensä siellä Ruotsin kuninkaaksi petollisen arkkipiispa Gustav Trollen avustuksella. Se alhainen käärme! Kyllähän koko valtakunta tiesi ettei hän voinut sietää vanhaa Sture herraa, mutta kuvitelkaa nyt emäntä! Juutti Kristian on nykyään kuninkaamme!

SIGBRID: Tuon kaiken aavistin. Mitä muuta? Mitä muuta?

DIDRIK: Pahin on vielä tulossa. Kristian lupasi suurille herroille, aatelisille, vanhoille vihollisilleen anteeksiannon, jos he lupautuisivat tukemaan häntä suunnitelmissaan Ruotsin valtakunnan suhteen. Ja ahneuksissaan herrat tartuivat syöttiin! Mutta petollinen Kristian petti kaikki lupaukset. Tasan viikko sitten melkein sata miestä menetti päänsä. Kristian mestautti jokaisen, joka oli lupautunut tueksi hänelle. Piru vieköön tuon raa’an, julman miehen!

SIGBRID: Nyt näen kaiken selvänä. Lupaukset annettu, lupaukset petetty. Hyvin teit Didrik, kun kerroit minulle, hyvin teit. Ja tässä maksusi.

(Sigbrid antaa Didrikille pussillisen kolikoita. Didrik innostuu, suutelee rahapussia ja pomppii

hetken tasajalkaa onnesta.)

SIGBRIG: Mutta nyt Didrik, sinun pitää lähteä. Vielä on paljon tekemistä, ennen kuin he saapuvat.

DIDRIK: Ketkä saapuvat?

SIGBRID: Älä sinä siitä välitä. Mene tuhlaamaan rahojasi, äläkä palaa muutamaan päivään. Muista Didrik! Et saa häiritä minua!

DIDRIK: Tietysti, emäntä, tietysti. Menenhän minä.

(Didrik poistuu taakse, katselee oudoksuen emäntäänsä muutaman kerran ja häipyy sitten

täysin.)

SIGBRID: Totta tosiaan. Ruotsinmaan herrat on kohtalon julma oikku vienyt mennessään.

Saivat siis vihdoin maksaa ahneudestaan, ahneudestaanpa hyvinkin. Ja nyt on kaksi

miestä halukkaita korjaamaan raskaan taakan. Miehiä kaksi, kruunuja vain yksi,

yksipä hyvinkin. Ja ken sen saa, saa luvan tulla Sigbridiltä neuvoja anelemaan.

III kohtaus

(Kuningas Kristian II, ja aatelismies Gustav Eriksson nousevat esiin kallioiden päälle. Sieltä he tarkkailevat toisiaan, Sigbridin yhä pysyessä paikallaan lavan reunalla. Musiikki alkaa soida. Miehet laskeutuvat alas ja aloittavat laulun.)

”Laulu Pohjoisten kansojen kunnian miehistä”

KRISTIAN: Herrat rikkaat ja köyhät Ruotsin maan

Tervehtivät Kristian II näin kuninkaanaan

Matka siihen verinen ollut on

Silti voittaja kruunaa palkkion

Ja voittaja kantaa nimeä

Kristian voittamaton!

GUSTAV: Herrat rikkaat ja köyhät Ruotsin maan

Pitelevät pelokkaina kiinni kurkuistaan

Monta päätä jo katkennut miehiltä on

Petos korvannut on luvatun palkkion

Ja Pyöveli kantaa nimeä

Kristian Tunteeton!

MIEHET: On valtakunta Ruotsin poissa raiteiltaan

Miehistä uljain sen nostakoon kunniaan

Ja se kunnia olkoon ikuinen

Valta Pohjolan tiukka ja rautainen

Kansa päättäköön puolestaan!

KRISTIAN: Ulkomaalainen olen ja myönnän sen

Mutta sydämestäni harras ruotsalainen

Vaikka aatelin jouduin mestaamaan

Heitä tuskin tullaan kaipaamaan

Kunkku Kristian tuulettaa

GUSTAV: Juoni ja oveluus

Petos ja kavaluus

Ovat aseita juuttien

Niihin tartu ei ruotsalainen!

MIEHET: On valtakunta Ruotsin poissa raiteiltaan

Miehistä uljain sen nostakoon kunniaan

Ja se kunnia olkoon ikuinen

Valta Pohjolan tiukka ja rautainen

Kansa päättäköön puolestaan!

LUKU 21: KUVITELTU KUVITTELIJA KUVITTELEMASSA

Tiedättehän kun aina kirjoitan tänne vieraista ihmisistä, kuvittelen heidän tekemisiään ja ajatuksiaan, hahmotan heidän salaisen maailmansa. Mutta kuka tietää, jos tuolla jossain on joku joka salaa minulta kuvittelee itseni, omat tekemiseni ja ajatukseni, hahmottaa salatun maailmani. Vittu mikä kyylä! No ei, antaisin hänelle arvoa, kutsuisin jopa tirkistelijöiden salaiseen ritariryhmään, joka kokoontuu Kupittaan puiston suurimman tammen alle joka neljäs vuosi puoli kahdeksalta aamuisin. Tänään voisin kuvitella kuvittelijani – hahmottaa hahmottajani hahmottamassa minua.

Kuivittelijani on nainen, noin kolmenkymmenen ja kolmenkymmenen viiden välissä oleva kuuma blondi, joka rakastui jumalaiseen kroppaani heti ensisilmäyksellä ja on siitä lähtien tarkkaillut askeleitani, kuunnellut oven takana kuinka tiputan lehden hänen luukustaan ja painunut tämän perästä tuota lehteä suudellen sänkyyn koskettelemaan itseään ja kuvittelemaan minua. Himoitsijani on valittu monissa missikisoissa kärkikolmikkoon, mutta hän on myös kuuden laudaturin ylioppilas, varakkaasta perheestä ja yliopistokoulutuksen saanut lakinainen. Mikään ei silti hänen elämässään tunnu miltään, sillä minä en ole osa hänen elämäänsä muuten kuin eroottisissa kuvitelmissa…

Jotta itseeni kohdistunut rakkaus ei leimahtaisi liian näkyväksi, on kenties järkevää, että kuvittelen kuvittelijani hieman tasaisemmin. Kuvittelijani on kuusissakymmenissä oleva vanhapoika, joka vihaa minua verisesti, syystä että kolautin eräänä yönä hänen luukkunsa kiinni sen verran äänekkäästi, että hänen akvaarionsa ainoa kala pelästyi, hyppäsi pois vedestä ja menehtyi likaiselle olohuoneen matolle. Vaikka äijä ei tiennyt osallisuudestani tapahtuneeseen, sillä hän vahvan lääkityksen alaisena oli tapahtuma-aikana syvässä unessa, päätti hän heti löytäessään rakkaan ainoan kalansa raadon, että kukaan muu kuin minä ei voinut olla tapahtuneeseen syyllinen. Tämä varmuus johtui taas siitä, että eräänä päivänä ajoin pyörällä hänen päälleen. Tosin hän tällöin ei tiennyt, että olin ritari, mutta kuolleen kalan löytäessään oli varma siitä, että kukaan muu kuin pyörällä hänen päälleen ajanut ei voinut olla syyllinen, ja että hänen myös tuolloin piti olla luukkujen kanssa tekemisissä. Tämä neuroottinen päättely meni aivan nappiin ja kuolleen kalan yöstä lähtien ukko on seurannut jokaista liikettäni. Hän kuvittelee minut hinteläksi homopojaksi, vaikka olenkin ulkomuodoltani varsin vanttera ja vaikka hän usein näkee minut päivisin kulkemassa tyttöystäväni kanssa Turun loputtomia mäkiä. Samoin hän kuvittelee minut orvoksi, vaikka onkin urkkinut väestörekisteristä perhetietoni ja saanut huomata, että molemmat vanhempani on elossa. Näiden tietojen pohjalta hän pitää minua helppona saaliina ja teroittaa yö toisen perään kalaltaan perinnöksi jäänyttä poikkikirvestä, jotta kaulan katkaiseminen tapahtuisi nopeasti ja mahdollisimman vähän jälkiä jättämättä. Murhan tehtyään…

Itse asiassa en koe lainkaan mukavaksi kuvitella ihmisiä, jotka mahdollisesti kuvittelevat minua. Ei siksi, että ihmisen pohjattomassa uteliaisuudessa olisi sikäli mitään väärää, vaan varmuudesta, että omalla kohdallani tarkkailu on äärimmäisen voimakasta. Yössä kulkeva huomataan, hänet rekisteröidään, hänet muistetaan. Yö toisensa jälkeen rappuja kuluttavaa ymmärretään – hänen toivotaan palaavan. Kukaan ei hänestä välitä mutta hänen kuljettamaansa aarretta ei haluta kadottaa. He uskovat tietoon jota yössä kulkija toimittaa. He uskovat joka sanaan, vaikka ainoa edes lähellä totuutta oleva osio on televisio-ohjelmat ja nekin aina myöhässä.

HISTORIAN HARHA-ASKELEITA 3: HENRIKA & LARISSA

Sen jälkeen kun roomalaiskatolinen ja kreikkalaiskatolinen kirkkokunta 1054 erosivat toisistaan, kumpikin kiirehti toisaalta varmistamaan asemansa vaikutuspiirissään, toisaalta laajentamaan alueitaan. Suomen käännyttäminen uskottiin Upsalan piispalle, englantilaissyntyiselle Henrikille. Kirkon valtapyrkimykset sopivat yhteen Ruotsin silloisten poliittisten ja kaupallisten tavoitteiden kanssa. Kruununtavoittelija Eerik Jedvardinpojan johtama ns. ensimmäinen ristiretki, josta 1200-luvun lopulla kirjoitetut Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin legendat kertovat, suunnattiin 1155 jonnekin Lounais-Suomen rannikolle.

Yksikään itseään sanomalehdistöllä valveutuneena ylläpitävä ei voinut paria vuotta takaperin olla huomaamatta, kuinka akateemisen maailmamme riitasoinnut täyttivät jälleen masentavalla tavallaan hetkelliseksi ajaksi ajanhengen. Tällä kertaa ei kiistelty Kekkosesta, vaan riidanaihe haettiin aina Suomen varhaiskeskiajalta ja jo hetkeksi muinaisuuteen unohtuneesta Lalli vs Piispa Henrik kädenväännöstä. Minähän en mitään sano, mutta tämän jos kumminkin, että pahasti näyttää 1980-luvun alusta asti nousemassa olleen keskiaikabuumin (joka sai eurooppalaisessa kontekstissa alkunsa Le roy Ladurien erinomaisesta tutkimuksesta Montaillou – ranskalainen kylä) saavuttaneen nyt taitekohtansa. Turun jokavuotiset keskiaikamarkkinat, joita kerta toisensa jälkeen paisutetaan mitä mielikuvituksellisimmilla asiaankuulumattomuuksilla, tuntuvat kulkevan joutsenlaulun alkutahdin soittajina. Mutta sehän buumien tarkoitus onkin: olla olemassa hetkellisesti, hätkähdyttää, ärsyttää ja lopulta unohtua.

Mutta tämä piispa Henrik. Totisesti puuttui taas tutkijoiden arvovaltaiselta ammattikunnalta tyystin itsekritiikki, kun he jaksoivat nöyryyttää aiheella itseään viikkotolkulla, vaikka jokainen tiesi, ettei siitä kuitenkaan päästäisi yksimielisyyteen ja vaikka päästäisiinkin, niin kukaan ei silti tunnustaisi sitä totuudeksi ja vaikka tunnustaisikin, niin ei menisi kuin kolme päivää, kun taas tulisi joku uusi sankari uusine tulkintoineen ja kaiken voisi jälleen aloittaa alusta. Näin jälkikäteen kaduttaa, ettei tullut leikattua artikkeleita talteen, jotta niitä nyt olisi voinut käyttää tässä hyödyksi. Mutta jotenkin näin se kulki, että ensin tuli uudistaja, joka sanoi, ettei Lallia ollut mutta Henrik oli. Tätä näkemystä nousi vastustamaan perinteinen koulukunta, joka katsoo, että Lalli oli kuten myös Henrik. Sovitteleva näkemys ehdotti, että Lalli oli mutta Henrik oli mielikuvituksen tuotetta. Tätä ei hyväksynyt kumpikaan edellisistä. Tässä vaiheessa lusikkansa soppaan sotkivat folkloristit, jotka vannottivat sen nimeen, että niin Henrik kuin Lallikin olivat mielikuvituksen tuotetta, ja synnytetty elämään ainoastaan vertauskuvina suomalaisesta perusluonteesta ja uuden uskon synnyttämisestä, ja että tätä kautta he olivat monessakin suhteessa eläviä, vaikkeivät sitä todellisuudessa olleet. Tämä selitys ei kelvannut historioitsijoille, kuten ei myöskään arkeologeille, jotka kaivoivat sen kuuluisan järven pohjasta miehen ruumiin ja julistivat löytäneensä miehen ruumiin mutta eivät olleet varmoja, oliko se piispa Henrikin ruumis. Vastausta tähän kysymykseen ei ole saatu vieläkään.

Sitten yhtäkkiä saapui uusi näkemys, jonka mukaan Lallia ei ollut mutta Henrik oli, johon ensimmäinen uuden näkemyksen synnyttäjä huomautti, että väite oli täysin sama kuin hänen oma väitteensä, eikä siinä sen vuoksi ollut mitään uutta. Tähän uuden vanhan näkemyksen esittänyt huomautti, että näkemys oli juuri niin uusi kuin hän itse katsoi sen olevan, sillä historia kuului erilaisine näkemyksineen kaikille, eikä sitä kukaan voinut omia itselleen. Tässä vaiheessa lehdistö alkoi hermostua paikallaan junnaavaan asioiden pyörittelyyn ja uhkasi olla kirjoittamatta koko aiheesta, jos mitään ratkaisevaa tai merkityksellisempää ei alkaisi pikku hiljaa kuulua. Tällöin ohjat otti käsiinsä eräs juuri valmistunut nuori maisteri, joka esitti kohuväitteenään, että Henrik olisikin ollut nainen, oikealta nimeltään Henrika, ja että Lalli olisi hänet raiskannut järven jäällä ja ettei tällä kaikella olisi sittenkään ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan ainoastaan himojen tappamisen. Kun joku vielä keksi lisätä tähän, että Lallikaan ei ollut oikeasti Lalli, vaan venäläinen emigranti Larissa, ja että jäällä harjoitettu toiminta voisi tätä kautta avata uusia suuntia keskiajan suomalaisten seksielämän tutkimukseen, alkoi aihe jo lehdistönkin mielestä paisua liian paksuksi ja se päätti hyllyttää koko roskan.

Jos alkaisin kirjoittaa jotain tähän aiheeseen liittyvää, en luultavasti voisi sortua yhtään sen enempää, kuin tulkita tapahtumien kulun jälleen uudestaan ja toivoa että se toisi jälleen rakkaalle historiantutkimukselle hieman lisänäkyvyyttä mediassa. Ja jos kukaan ei kanssani haluaisi alkaa aiheesta enää väittelemään, saattaisin kirjoittaa toisen tutkimuksen salanimellä, jossa väittäisin omaa ensimmäistä tutkimustani vastaan. On mahdotonta sanoa, mistä lähtökohdista lähestyisin aihetta mutta arvatenkin tulkitsisin tapahtumien kulun jotenkin seuraavanlaisesti: Henrik oli mutta Lallia ei ollut. Sen sijaan Henrik kärsi psyykkisistä oireista, joita vielä keskiajalla ei oltu diagnosoitu skitsofreniaksi, ja joka aiheutti hänelle hallusinaatioita Lalli-nimisen talonpojan roolissa. Aiheen käsittelyyn tarvitsisin poikkitieteellistä apua ainakin psykologian laitokselta.

Toinen mahdollinen tutkimusaiheeni tulisi siis liittymään keskiaikaan ja sen työnimenä voisi kulkea: ”Henrika, Larissa ja skitsofrenian näkyvyys keskiaikaisessa Suomessa.”