LUKU 12: YÖSSÄ KULKIJAT

Usein minulta kysytään, että Elias, keitä siellä yöllä oikein tulee vastaan? Tähän usein vastaan, että helvettiäkös se teille kuuluu, menkää itse katsomaan jos kiinnostaa. Mutta hetken rauhoituttuani ja muutamien lepyttelevien juomien jälkeen katson parhaaksi sen, että kyllä ihmisten on hyvä tietää. Tuolloin kerään uteliaat ympärilleni ja yhdessä lähdemme matkalle pimeän yön maailmaan.

Muutamaan kertaan on tullutkin jo mainituksi juhlijat, joita varsinkin viikonloppuisin näkee, ja jotka toisinaan ovat häiriöksi, mutta toisinaan tyytyvät katsomaan hiljaa vierestä rauhaansa etsivää ritaria. Arkisin nämä humpalle lähteneet palailevat takaisin suhteellisen varhain, kahden jälkeen he tavallisimmin ovat poissa. Sen sijaan viikonloppuisin… no tästä nyt on tullut jauhettua jo sen verran monta kertaa, että antaa jo olla. Yksinkertaistettuna arkisin yön hiljaisimmat tunnit sijoittuvat kahden ja neljän väliin, viikonloppuisin neljästä - sanotaanko seitsemään. Että sikäli tuon täkäli.

Jos ihminen ei juhli, hän on työssä. Öiseen aikaan tavallisimmat ammattilajien edustajat ovat ritarien lisäksi taksikuskit, poliisit ja erinäisten pelastusajoneuvojen kuljettajat. Kaikille näistä on muodostunut myös eräänlaista yhteistyötä, tarkoituksena hyödyttää toisen elinkeinon harjoittamista. Jos siis ritari näkee kerrostalossa ruumiin, hän ilmoittaa siitä poliisille. Ruumista ei saa mennä näpelöimään, eikä hänen taskujansa tonkimaan, sillä siitä voi seurata ikäviä väärinkäsityksiä sormenjälkien ottamisen yhteydessä. Ruumiin luona tulee silti pysyä, kunnes poliisi tulee paikalle. Sillä muutenhan voisi käydä, että ritarin lähdettyä joku muu alhaisemman moraalin omaava harhailija saapuu paikalle ja putsaa tiskin. Ja ketä sitten syytetään? Ritaria, joka jätti huomiotta yöllisen yhteistyön tärkeyden.

Taksikuskien ja ritareiden yhteistyö ei ole aivan yhtä dramaattista, kuin yllämainittu. Ritari saattaa auttaa kyytiä (autokyytiä!) itselleen halajavaa soittamalla taksin paikalle, saaden siitä joskus hyvän korvauksen (parhaimmillani sain eräältä hurmaavalta herrasmieheltä yhdestä puhelusta viisitoista euroa.) Tähän yhteistyöhön ei silti päde se toimenpide, että ritarin tulisi jäädä pitämään matkalaiselle seuraa. Tokihan nyt muutaman sanan voi vaihtaa, kenties kaskunkin kertoa, mutta liika lörpöttely on ritaritoimikunnan mukaan rangaistuksen uhalla kielletty. Sillä kellon kulkua ei voi pysäyttää, aamu ei jää odottamaan, kuten eivät myöskään aina niin kärsimättömät tiedonahmijat, jotka eivät kykene syömään yhtä kurkkuleipää lukematta, mitä kaikkea se pääministeri Vanhanen nyt taas on keksinyt. Matkaan siis, keltainen ratsuni, matkaan kohti uusia ongelmia! Sen verran vielä taksikuskeista, että he hyödyttävät ritareita myös siinä mielessä, että jos on erehtynyt vapaapäivästä ja löytää itsensä puolenyön kieppeillä keskusta tanssiravintolan jonosta, kannattaa tuolloin tilata auto ja säästää kuntoa yölliseen koetukseen. Sillä pienessä sievässä työnteko muuttuu pian kepeästä hyppelystä varjojen mailla laahaamiseksi.

Itse suoritan velvollisuuteni usein sen verran rivakasti, että vain harvoin olen todistamassa aamun työmatkailun alkamista. Toki silloin tällöin tulee nähtyä ensimmäiset sisäisen liikenteen linja-autot, ja pitkänmatkan bussithan kulkevatkin läpi yön. Erään uuden ammattikunnan olemassaolon olen havainnoinut vasta tänä kesänä: torimyyjät menevät pystyttämään telttojaan jo ennen neljää aamulla. Aluksi tuntui oudolta, mutta niinhän sen täytyy olla. Ja siinä samalla taas kerran uusi käsittämättömyys: siinä missä ihmiset eivät jaksa odottaa aamun tietoannostaan hetkeäkään herättyään, täytyy heidän heti myös rynnätä torille ostamaan parhaat pois päältä. Perkele, nukkuisivat pidempään ja jättäisivät minut ja torikauppiaat rauhaan.

Usein, kuten nytkin, katson asuntoni ikkunasta kun autot pikku hiljaa alkavat liikkua läheisellä kadulla. Töihin menevät lomasta haaveilevat, lomansa jo viettäneet, itse istun ja uneksin. Kello on nyt 4.59 kun kirjoitan tätä. On helpottavaa huomata, että koululaisten kesälomista on jo yli kolme viikkoa takana.

HARHALAUKAUKSIA 29: SACCO DI ROMA

Luojan kiitos, Italia on poissa. Täytyy sanoa, että kahden edellisen ottelun jälkeen Italian ja Espanjan kohtaaminen oli masentavaa katsottavaa. He esittivät jalkapalloa muodossa, jonkalaista se ei saisi olla. Televisiouutisissa haastateltiin Moskovassa Venäjän voitokkaan pelin jälkeen juhlineita kannattajia ja yksi kannattajista julisti, kuinka Venäjä on muuttanut turnauksen kautta eurooppalaista jalkapalloa – tuonut siihen pelkäämättömän hyökkäyspelin, joka siitä aikaisemmin on puuttunut. Olen tämän röyhkeästi valtamedialle suutaan pieksevän vänäläishampparin kanssa ehdottoman samaa mieltä. En tosin voi mennä vannomaan, että tuleeko Venäjän pelitapa missään määrin juurtumaan Eurooppaan, mutta sen allekirjoitan, että sen pitäisi juurtua. Sillä mitä iloa on seurata peliä, jossa vastustajat pelkäävät toisiaan niin paljon, että suosiolla jäävät heti alusta saakka odottamaan rangaistuspotkuja. Juuri tämän karseuden vuoksihan ihmiset lakkaavat seuraamasta kuningaslajia ja siirtyvät jääkiekkoon, tai formuloihin, tai tennikseen… no ei sentään siihen.

En muista milloin Espanja viimeksi on voittanut Italian jalkapalloilussa, mutta sen muistan, että Espanjan kuningas Kaarle I (joka varmasti paremmin tunnetaan saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V:ntenä) vuonna 1527 kävi antamassa sen aikaiselle paavi Klemens VII:lle pienimuotoisen korvatillikan Rooman kaupungissa. Tapaus tunnetaan historiankirjoissa nimellä Sacco di Roma – Rooman ryöstö.

Tapaus liittyy sen aikaisiin ns. italialaissotiin, joissa Kaarle taisteli Cognacin liigaa vastaan. Keisarin palveluksessa ollut Bourbonin herttua saapui Rooman edustalle toukokuun kuudentena päivänä, mutta hänen armeijansa oli niin huonosti huollettu (nälkäinen, likainen, puutteessa), että herttua päätti hyökätä kaupunkiin saman tien ilman pidempiä piirityksiä. Kaupunki oli nopeasti vallattu ja jo iltapäivällä kaupunkiin tunkeutuneet sotilaat pääsivät ryöstämään sitä. Paavi joutui häpeällisesti pakenemaan Enkelilinnoitukseen ja jäi sinne vangiksi yli puoleksi vuodeksi. Itse ryöstö jatkui kuukausia saksalaisten palkkasoturijoukkojen tuhotessa kaupunkia ja murhatessa sen asukkaita. Rooman ryöstön seurauksena kirkkovaltio jäi keisarin ja Habsburgien valtaan ja samoihin aikoihin myllännyt reformaatio alkoi luoda uusia haasteita katolisen kirkon mahtiasemalle. Tätä kautta syntyi vastauskonpuhdistus, barokki ja inkvisitio synnytettiin uudestaan.

Sitten väliin pienimuotoinen mainoslause, joka ei koske millään muotoa jalkapalloa, mutta Rooman ryöstöä sitäkin lähemmin. Sillä erinomaisempaa kuvausta Rooman tapahtumista kyseisenä kauhujen vuotena, ei voi löytää muualta kuin Mika Waltarin romaanista Mikael Karvajalka. Jos jollain kirjailijalla on ollut kyky nähdä historiassa eläneiden merkkihenkilöiden taakse, on se ehdottomasti ollut Waltarilla. Tämä ei tietystikään tarkoita, että hän historioitsijoiden tapaan olisi pyrkinyt missään muotoa totuuteen – se ei ole romaanikirjallisuuden tarkoitus. Sen sijaan hän tunti menneisyyden, tunsi ajat joista kirjoitti ja tätä kautta kykeni luomaan henkilöidensä ympärille uskottavat taustat. Ja kun tämä taustatyö on kiitettävästi suoritettu, on mahdollista historiallisten henkilöiden suuhun laittaa mitä tahansa, ja se tuntuu monta kertaa uskottavammalta, kuin mikään mitä akateemisista tutkimuksista saa lukea. Se on romaanien voima, joilla hyvin kirjoitettuina en näe olevan minkäänlaisia puutteita, sillä se ei julistakaan pyrkivänsä totuuteen, toisin kuin tutkijat, jotka eivät ymmärrä relativismista jauhaessaan tavoitteensa mahdottomuutta.

En todellakaan ikävöi Italiaa, joka varmasti on tullut jo monesti tätäkin päivää ennen selväksi. Mutta en tiedä, missä määrin Espanjakaan tämän päivän esityksen jälkeen jaksaa nostattaa mielenkiintoani. Ja kun vielä välierissä vastaan tulee Venäjä, uskon, että olen puoleni valinnut. Espanja tarvitsee torstaina avukseen paljon enemmän kuin murhaavia palkkasoturijoukkoja, tai välinpitämättömiä keisareita – se tarvitsee maaleja, jotka eivät synny muuten kuin laukomalla.

HARHALAUKAUKSIA 28: PIETARIN PERILLISET

Hollannilta ei ennen turnausta odotettu mitään, eikä se enempää pystynyt tarjoamaankaan kuin loistavat pelit alkulohkossa. En siis ymmärrä, miksi asiantuntijat yhtäkkiä huomaavat olevansa totaalisen yllättyneitä tappiosta Venäjälle – jopa tämä Ylen kommentaattori Malinen, joka veikkasi ennen kisoja Venäjän voittavan koko roskan. Ja nyt kun näin näyttää tapahtuvan, on se suurta draamaa. Asiantuntijoilla tuntuu olevan kyky unohtaa entiset asiantuntemuksensa uusien tieltä; sehän luultavasti heistä asiantuntijoita tekeekin. Joka tapauksessa itse toivon (nyt kun molemmat loppuottelijat alkuperäisestä veikkauksestani ovat pudonneet, kiitos vaan Portugali ja Ranska, turha odottaa vastapalveluksia) Venäjän saavuttavan ainakin loppuottelupaikan, ja jos vastassa on Saksa, voittamaan tässä tapauksessa koko turnauksen. Mutta tämä jää mitä varmimmin turhaksi toiveeksi, syystä että maailman hidastempoisimpaan puolustuspeliin luottava Italia onnistuu hyvin todennäköisesti myös tällä kertaa tekemään hienosta lajista pilkkaa. Toivottavasti Espanja estää tätä tapahtumasta.

Hollannista on puhuttu jo siinä määrin usein, että annamme heille nyt lopullisen rauhan, ja sen sijaan keskitymme tarkkailemaan lähemmin Venäjän voiton avaimia. Itse asiassa avaimet monikkona ei pidä paikkaansa, sillä syitä loistavaan esitykseen on ainoastaan yksi. Arvaattekin jo varmaan. Kyllä – Pietari Suurihan se on, mitenkäs muuten. Venäjän valtakunnan varhaista historiaa leimasi valintojen teko idän ja lännen välillä. Nopeassa kasvussa olleen valtakunnan piti toisin sanoen päättää lähenisikö se kulttuurissaan ja politiikassaan enemmän Eurooppaa vai Aasian valtioita. Varhaisina aikoina Aasia houkutteli enemmän ja tämä oli omiaan antamaan eurooppalaisille Venäjästä kuvan barbaarisena valtiona, syystä että siitä ei tiedetty paljoakaan, mikä länsimaisessa ajattelussa on aina yhdistetty raakalaisuuteen. Moskova ja sen tsaarit olivat enemmän aasialaisia kuin eurooppalaisia, Romanovin suvun ensimmäiset hallitsijat myös, aivan jokainen.

Muutoksen tähän linjaan toi radikaalilla tavalla tarinamme sankari Pietari, alias Suuri. Tämä nuorukainen havaitsi niiden teknisten innovaatioiden voiman, jolla Eurooppa oli edellisten kahden sadan vuoden aikana ryhtynyt valloittamaan maapalloa. Seuraavaksi pieni tekstinäyte historioitsija Carl Grimbergiltä, joka kertoo Pietarin nuoruudesta seuraavasti:

Aivan ainoalaatuinen tapaus maailmanhistoriassa oli, että suuren valtakunnan hallitsija jätti vallan käsistään lähteäkseen pitkäksi aikaa ulkomaille tekemään työtä omilla käsillään ja tutustumaan aivan toisenlaiseen kulttuuriin kuin hänen oman kansansa. Syynä siihen oli ensinnäkin Pietarin sammumaton tiedonjano ja utelias halu päästä näkemään ja tuntemaan kaikkea uutta ja outoa. Nyt hän aikoi hankkia oppia niin paljon kuin suinkin ja pakottaa seurueeseensa kuuluneet miehet samoin oppimaan. Hänen aikomuksenaan oli myös pestata palvelukseensa kyvykkäitä ulkomaisia upseereja ja teollisuusmiehiä kohentamaan hänen omaa takapajulle jäänyttä kansaansa.

Ette varmaan ylläty siitä, että lähes ensimmäisenä Pietari suunnisti Hollantiin ja tuon ajan maailman pääkaupunkiin – Amsterdamiin. Siellä hän teki töitä Zaandamin laivanveistämöllä ja urkki tietoonsa kyylämäisellä otteellaan kaiken mahdollisen. Palattuaan matkaltaan alkoi Venäjällä uudistusten sarja, jonka jälkeen valtakunta nousi nopeassa ajassa yhdeksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista valtioista ja on pysynyt sellaisena aina meidän päiviimme saakka. Uusi pääkaupunki Pietari (jonka myöhempi nimi Leningrad kuulosti silti käheämmältä, sääli että poistettiin) rakennettiin lähemmäksi Eurooppaa – kiinni Itämereen, jotta Pietarin suunnittelema laivasto mahdollistui.

Venäjä on elänyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jonkinlaisessa välitilassa. Pelokkaana se on joutunut etsimään suuntaansa, painimalla jälleen eri ilmansuuntien ja mahdollisuuksien välillä, kuten tuhat vuotta aiemmin. Vuodesta 2008 on silti muodostunut sille erityislaatuinen: jääkiekon maailmanmestaruus, euroviisujen voitto, uusi presidentti ja mahdollisesti vielä suurin kaikista - jalkapallon Euroopan mestaruus. Jalkapallo on kuitenkin niin perin juurin eurooppalainen laji, että Venäjäkään ei kaikessa suuruudessaan ole kyennyt nousemaan lajin huipulle ilman ulkopuolista apua. On seurannut jälleen Pietarin kaltainen oppimatka länteen ja mihinkäs muualle kuin Hollantiin. Siinä missä Pietari raahasi mukaansa joukon upseereja ja teollisuusmiehiä, tämän päivän venäläiset kaappasivat jalkapallovalmentaja Guus Hiddinkin. Ja tulos tästä nähtiin tänä iltana. Venäjä ei ole lahjakas omien aseiden keksimisessä, mutta se käyttää tappavasti muiden innovaatiot hyväkseen. Kannattaa olla varuillaan.

HARHALAUKKAUKSIA 27: SALAINEN ASE RULLALLE KÄÄRITTYNÄ

Turkin viimehetken nousuissa on jotain häiritsevää, eikä tuo häiritsevyys synny maalien syntytavasta tai siitä, että olisin jollain tavoin Turkkia vastaan. Silti ilmassa tuntuu aina leijuvan jossain määrin sopupelien raihnainen haltiatar, se joka urheilijan uran ollessa kääntyneenä hienoiseen alamäkeen tulee ja sujauttaa setelitupon tai lääkepiikin yhä menestyksenhaluisen pelkurin taskuun. Mutta nythän pelataan arvoturnausta, täällähän ovat vain parhaat, ja luulisi tuollaisten sopupelimörköjenkin pitävän silloin tällöin lomaa ja keräävän taas voimia syksyyn, kun kunnon rahapelit seurajoukkuetasolla taas käynnistyvät. Ei, kysymys ei siis voi olla sopupeleistä. On käännyttävä toisenlaisten kieroilujen puoleen.

Turkkihan on viimeisten vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana viljellyt maastamuuttajaväestönsä välityksellä salaista asettaan pitkin Eurooppaa ja maailmaa. Tämä kebabina tunnettu lampaan-, ja naudanlihasta valmistettu rasvaklöntti on Eurooppaan rantauduttuaan hullaannuttanut ihmiset tutustumaan jälleen kerran epäterveellisyyden ihmeelliseen maailmaan. Eikä kysymys ole siitä, että kebab maultaan olisi missään määrin epäonnistunut (en tosin puhu kovinkaan suuresta kokemuksesta, sillä olen enemmänkin pizzaväen miehiä), vaan että se sisältää kahdeksaa erikaltaista rasvahappoa. Vapaina kelluvia rasvahappoja löytyy 9,9 g, tyydyttyneitä rasvahappoja 5,5 g, yksittäistyydyttymättömiä rasvahappoja 3,4 g, monityydyttymättömiä rasvahappoja 0,5 g, rasvahappo 18:2 cis,cis n-6 (linolihappoa) 215 mg, rasvahappo 18:3 n-3 (alfalinoleenihappoa) 73 mg, rasvahappo 20:5 n-3 (EPA:aa) 12 mg, sekä rasvahappo 22:6 n-3 (DHA:ta) 0 mg (suure se on silti nollakin.)

Kuvitelkaa nyt tuo rasvamäärä kellumassa pitkin Euroopan, terveysruokaan läpi toisen maailmansodan jälkeisen ajan totutelleen, katuja. Mitä se tekee nuorisollemme? Mitä se tekee urheilijoillemme? Vastauksen voimme lukea tshekkiläisten ja kroatialaisten jalkapalloilijoiden liikkeistä pelikentällä. Ensin vedetään tuhatta ja sataa, pelataan loistokasta palloa, kunnes kaikki nuo rasvahapot alkavat jylläämään vatsanpohjalla (yleensä viime minuuteilla) ja peli on tuolloin jo suuressa määrin ratkennut. Turkkilaiset itse ovat kaataneet tuota kansallisruokaa kitoihinsa jo tuhannen vuoden ajan ja täten oppineet elämään sen haittavaikutuksien kanssa.

Jos joku nyt haluaa väittää vastaan ja puhua jalkapalloilijoiden (ja muidenkin urheilijoiden) terveellisen ruokavalion puolesta, heille sanon, että naiivi käsitys maailmasta kuuluu lastenkirjoihin, eikä välttämättä edes sinne. Minne luulet urheilijan ryntäävän voitokkaan suorituksen jälkeen? Oikein, pubiin. Minne luulet urheilijan ryntäävän tappiollisen suorituksen jälkeen? Oikein, edelleen pubiin. Molemmille löytyy syynsä! Entä sitten kun maksaa on harjoitettu taas muutamaksi päiväksi eteenpäin, kotiin syömään mysliä? Ei tule kuuloonkaan, tuolloin harras kuntoilijamme alkaa valittaa liian vähäistä proteiinitasoaan (joka on tekosyy nälän tunteelle ja halulle mässäillä) ja suuntaa kulkunsa lähimpään rasvaravintolaan, syö siellä kebabin lohkoperunoilla, tai valkosipuliperunoilla, tai ranskanperunoilla, tai riisillä, tai riisillä, tai käärittynä rullalle… mutta syö joka tapauksessa. Tästä kun tulee tapa, ei kannata yhdenkään asiantuntijan nostaa esille minkään maailman valmennuksellisia epäkohtia. Syy kaikkeen löytyy rullan välistä, 3,95, lähes ilmainen mutta edelleen yhtä epäterveellinen.

HARHALAUKAUKSIA 26: ENNEN KAIKKEA TEHOKKUUS

Ei suosi onni miestä, joka veikkaa silmät puoliksi avoinna (eli puoliksi kiinni), pelkää häviävänsä siinä määrin, ettei uskalla laittaa veikkauksiensa takeeksi rahaa kiinni ja nauttii itse tunnelmasta enemmän kuin lopputuloksesta. No, jos nyt kuitenkin rehellisiä ollaan, omat veikkaukseni turnauksen suhteen nousivat lajin ympärillä velloneesta keskustelusta, elikkä toisten mielipiteistä ja niitä seuratessaan ihminen astuu varsin usein harhaan. Osittainen syy löytyy myös omasta halusta nähdä jatkossa omat suosikit – varsin yleinen syy tämäkin. Ei auttanut Portugalia Henrik Purjehtijan metodit, ei riittänyt maalle sen riemukas peli, kun vastaan asettui jalkapallon yksi kaikkien aikojen suurimmista, mahdollisesti jo kuudetta keisarikuntaa kokoon kasaava Saksa. Kiitos kuitenkin Atlantin joukkueella viihdyttävästä pallonpyörityksestä – tällä kertaa silti taidokkuus hävisi tehokkuuden edessä.

Saksalainen tehokkuus on kuulu kaikkialla maailmassa. Ensi sysäys tälle kulttuurille annettiin luultavimmin 1700-luvun alkupuolelta lähtien, jolloin Preussin armeija alkoi niittää mainettaan Euroopan sotakentillä. Sanoiksi preussilaisen filosofian loi sotataidon kehittäjä Carl von Clausewitz 1800-luvun alun jättiläisteoksessaan ”Sodankäynnistä.” Osittain Clausewitzin oppien siivittämänä Preussi saavutti historiallisen voittonsa Ranskasta 1871, joka taas loi pohjaa Saksan yhtenäisen keisarikunnan synnylle. Preussilaisen tehokkuuden korvasi nyt saksalainen tehokkuus. Muutamassa vuosikymmenessä Saksa ohitti Ranskan niin väestömäärässä, armeijan koossa ja ulkomaankaupan voitoissa.

Tämä ensimmäinen Saksan tehokkuuskausi päättyi ensimmäiseen maailmansotaan, jonka jälkeen seurasi reilun kymmenen vuoden pituinen epäjärjestyksen aika. Epäjärjestyksen korjaamiseksi tarvittiin Hitler, jonka aikana Saksa saavutti viimeistään maineensa maailman tehokkaimpana valtiona. Kuuluisat moottoritiet rakennettiin, täystyöllisyys saavutettiin, puhumattakaan siitä tehosta jolla sodan aikana Saksan armeija ja insinöörit hankkiutuivat eroon eräänkin kansallisen rodun edustajista, mutta ei siitä tämän enempää. Hitler oli kova poika liioittelemaan, ja vuosi 1945 lopetti hänen tähdenlentonsa.

Tässä tilanteessa ulkovallat osasivat jo varautua Saksan uuteen tehokkuuden nousuun: ensin maa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joista muutamia vuosia myöhemmin kehittyi Länsi-Saksan liittotasavalta ja kansandemokratia DDR. DDR omaksui omanlaisensa tehokkuuden, mutta Preussin tehokkuus periytyi nimenomaisesti Länsi-Saksaan, joka liittokansleri Willy Brandtin menestyksellisen toimien kautta saavutti taloudellisen ihmeen ja jälleenrakennuksen toteutumisen uskomattoman lyhyessä ajassa. Vuonna 1989 DDR ja Länsi-Saksa yhdistyivät ja tehokkuus on myös tuosta vuodesta eteenpäin palvellut maan molempia puoliskoja.

1990-luvulta eteenpäin tehokkuus ei ole enää tyytynyt jättäytymään Saksan rajojen sisäpuolelle. Tästä hyvänä esimerkkinä on päivittäistavarakauppa Lidl, jonka juuret ulottuvat aina 1930-luvulle saakka – Saksan suurimpaan tehokkuuden aikakauteen. Lidl alkoi laajenemisensa Saksan ulkopuolelle 1990-luvun alussa ja sillä on nykyään myymälöitä lähes kaikissa Euroopan maissa. Seuraavaksi luettelo päivittäistavarakaupan säännösluettelosta, joita he arvoaan korostaakseen kutsuvat filosofiakseen:

 Asiakastyytyväisyys on tärkein tavoitteemme

 Ylivoimainen hinta/laatu -suhde määrittelee kilpailuasemamme

 Nopeat päätökset ja selkeät toimintamallit varmistavat menestyksen

 Kohtelemme jokaista työntekijäämme oikeudenmukaisesti

 Kunnioitamme, tuemme ja kannustamme toisiamme

 Käsittelemme sopimukset luottamuksellisesti

 Ketjutoimintamme on järjestelmällistä

 Kiitos, tunnustus ja rakentava palaute kuuluvat päivittäiseen työhömme

 Organisaatiomme on joustava ja varamiehitys on varmistettu

Käyn seuraavaksi kohtia läpi, ja hieman sanojeni painoksi on kai hyvä mainita, että omaan omakohtaisia kokemuksia työskentelystä kyseenomaisessa liikkeessä. Ensinnäkin: asiakastyytyväisyys on heille tärkein tavoite vain siltä osin, että asiakkaat ovat tyytyväisiä muita ketjuja halvempiin hintoihin – kaikilta muilta osin asiakkaita ei tule liiaksi kunnioittaa. Toinen kohta juontuu samasta asiasta. Nopeilla ja selkeillä toimintamalleilla tarkoitetaan henkilökunnan pitämistä tiukassa kurissa ja talutusnuorassa, ja kun jokaista työntekijää luvataan kohdella oikeudenmukaisesti, se tarkoittaa tasavertaisuutta vittuilun ja uhkailun suhteen. Kunnioitus, tukeminen ja kannustaminen ovat valheita – niiden harjoittaminen on kielletty. Sopimuksien käsittely salaisesti tarkoittaa ainoastaan työnantajaosapuolen etujen takaamista. Ketjutoiminnan järjestelmällisyys sen sijaan pitää paikkansa – pelottavankin hyvin, mutta en tiedä missä määrin se on kenellekään etu, puhutaan sitten asiakkaasta tai työntekijästä. Kiitoksen, tunnustuksen ja rakentavat palautteen voisi korvata uhkailulla, määräilyllä ja haukkumisella. Organisaation joustavuus ja varamiehityksen varmistus… mistä lie ovat nuokaan keksineet. Kerran minut pakotettiin 38:ksan asteen kuumeessa töihin, sillä muuten olisin menettänyt työpaikkani. En mennyt ja menetin – luojan kiitos.

Oli miten oli, tehokas Lidl silti on – yhtä tehokas kuin Preussin armeija, Clausewitzin opit, Hitlerin keskitysleirit ja Saksan jalkapallomaajoukkue. Mitään niistä ei koskaan oikein kunnolla ole osattu kunnioittaa ja niiden lyömiseen on vaadittu valtava määrä työtä, yleisimmin myös yhteistyötä. Uskoisinpa, että Turkin mahdollisuudet keskiviikon ottelussa tulevat olemaan hyvin heikot.