LUKU 7: NAINEN JA HÄNEN KISSANSA

Ritareita on monen sorttisia, moneen makuun ja mieltymykseen, menet vain ja nappaat parhaimman päältä – vain taivas on rajana. Ritaritoimikunta mainostaa rekrytointipalveluissaan, että ritarin pesti on varsin sopiva lisätienestejä haluavalle, joka on kiertoilmaus siitä, että työstä maksetaan paskaa palkkaa. Samoin työtä suositellaan lisäliikuntaa halajaville: oiva tapa hankkia hyvä kunto ja tienata samalla. Kätevää ja käytännöllistä. Silti, vaikka ihannemaailmassa jokainen ritari sopisi kahteen edelliseen määritelmään, karu totuus on, että suurin osa yöllisistä kulkijoista on ajautunut alalle olosuhteiden pakosta. En ole tavannut vielä yhtään kollegaa, joka olisi kertonut jakavansa lehtiä saavuttaakseen paremman tuloksen seuraavalla Tukholman maratonilla. Lisätienestin hankkijoita löytyy kyllä, mutta se kertoo enemmänkin ihmisten vakavasta taloudellisesta ahdingosta kuin kepeästä sukanvarteen säästämisestä.

Ritarien keski-ikää on täysin mahdotonta päätellä. Välillä tuntuu, että jokainen itseni lisäksi lähentelisi jo vankkaa eläkeikää (osa tuntuu olevan jo rutkasti sen yläpuolella), kun taas toisessa hetkessä tunnen olevani joukon vanhin ja kokenein (vitun märkäkorvat, eivät erota luukkua laatikosta, rappua kadusta, miestä naisesta, HBL:ää ÅU:sta, HSS:ää HSLS:stä, HSLS:ää HSPS:stä, HSPS:ää HSMP:stä, opettelisivat kehottaa oppinut.) Voisin silti tehdä villin veikkauksen, että muulloin kuin kesäisin päälle nelikymppiset hallitsevat öistä maisemaa. Jos meni vikaan, sitten meni, sillä talvella teen jotain aivan muuta kuin gallupia ammattikuntien keski-ikäjakaumasta, enkä taatusti päivittele näinkin yhdentekevää asiaa näinkään monella virkkeellä minkään maailman blogissa. Mutta nyt päivittelen, sillä kirjoitan tarinaa, ja tarina tarvitsee sanoja.

Joitain käy sääliksi, vaikkei ehkä pitäisi. Kuvittele taatusti päälle 60 ikävuoden, selvästi ainakin jonkinasteisen halvauskohtauksen elämässään kokeneen, lyhyenlännän naisihmisen. Kuvittele hänet yön pimeinä tunteina nostelemassa pyöränsä selkään lehtinippuja, jotka painollaan saavat usein karskin uroonkin haukkomaan happea supistuviin keuhkoihinsa. Kuvittele tuo nainen jakamassa yhdeksänkerroksista taloa, johon rahalla maailmaa pyörittävät ruotsinsuomalaiset ovat tilanneet kukin yhden Helsingit sanomat, Turun sanomat, HBL:n, ÅU:n, Rannikkoseudun, Turun Tienoon, Salon seudun sanomat, Uudenkaupunginsanomat ja Kunnallislehden (lisäksi he olisivat tilanneet Taloussanomat, jos se ei vuoden alussa olisi muuttunut pelkästään verkosta luettavaksi.) Kuvittele, että on sunnuntai, ja tuo hentoinen olento kipuamassa kuormansa kanssa ylimpään kerrokseen (hissi ei toimi, koska asukkaat ovat ilkeyttään kytkeneet sen pois päältä.) Hän ei mitenkään voi jaksaa kantaa kaikkia lehtiä kerralla ja joutuu palaamaan alas monta kertaa. Kukaan ei häntä auta, ei edes ainoa elämänkumppani kissa ikkunalaudalla, jonka suurin mieliteko on raapaista emäntäänsä kasvoihin hänen saapuessaan uupuneena aamuisin kotiin. Silti nainen tekee työnsä, palaa seuraavana yönä uudestaan ja aloittaa kaiken alusta. Kuka häntä siitä kiittää? Ritaritoimikunta mahdollisesti, jos hän säntillisesti on muistanut pudottaa jokaisen lehden oikeaan luukkuun oikeaan kellonaikaan mennessä. Tällöin hän riemukseen saa kerran kuukaudessa kirjeen, jossa sinisellä fontilla valkoiselle pohjalle on kirjailtu hänen kunniakas reklamaatiotasonsa, joka on pysynyt asiakkaan kanssa sovitun tason puitteissa. Mutta jos hän erehtyy viisikin kertaa kuukaudessa (viisi mitätöntä virhettä tuhansista lehdistä), ei häntä kukaan enää kiitä. Sen sijaan hän saa jälleen kirjeen, jossa edelleen on sinisillä fonteilla kirjailtu viesti, mutta tällä kertaa toisenlainen. Siinä tiedustellaan, mikä naistamme vaivaa, miksi hän ei ole tehnyt kuten ritaritoimikunta on asiakasverkostolleen luvannut kaikkien ritarien tekevän. Onko hän kenties laiskotellut, ollut tietoisen huolimaton työssään? Joskus naiselle saatetaan jopa soittaa ja udella näitä samoja asioita. Nainen selittää, että hän on kyllä yrittänyt kaikkensa, tehnyt kaiken niin hyvin kuin osaa, joka yö, mutta lupaa varmasti yrittää vielä kovemmin jatkossa. Ritaritoimikunnan edustajan lakoninen ääni vastaa, että niin olisi naisen itsensä kannalta parempi – kaikesta kuulee, että hän ei usko naista. Nainen saa pahan mielen, lehdet painavat yhä enemmän ja niitä on edelleen liikaa. Kesä vaihtuu syksyksi, taivas nielee valon. Nainen makaa pienellä sängyllään kuuntelemassa kun sade hakkaa ikkunaa – töiden alkamiseen on enää tunti. Hän antaa kissan raapaista itseään ja menee keittämään kahvia jotta jaksaisi. Elämän päivät alkavat hänen kohdallaan olla kaukainen muisto.

Kello on 5.10 kun kirjoitan tätä. On huojentavaa huomata, että koululaisten kesälomista on jo kaksi viikkoa takana.

HARHALAUKAUKSIA 19: KORONKISKURIMAAN KÄTYRIT

Noh, tämä nyt oli tämmöinen. Turha sitä on ainakaan kovin pitkään huudella, että Sveitsi otti sateisena kesäkuun iltana ensimmäisen voittonsa EM-kisoissa. Aivan kuin se nyt olisi mikään meriitti? Jos se olisi ollut ensimmäinen tappio kymmenen voiton jälkeen, olisin kenties jaksanut jossain määrin huomioida tapahtuneen. Mutta kun kyseessä on Sveitsi, niin tuskinpa silloinkaan. Olen pitkin alkulohkon otteluita kirjoittanut, kuinka Sveitsin historia ja sen politiikka sysäävät maan jalkapalloilun sen verran tylsistyttävälle asteelle, että on työn ja tuskan takana jos siitä haluaa saada minkäänlaista tekstiä aikaan. Ja eipä tehnyt tämä ottelu tähän poikkeusta, ei. Tosin en nähnyt sitä, sillä katsoin kolmekymmentä kertaa mielenkiintoisempaa Turkin ja Tshekin ottelua, joka luojan kiitos pelattiin samanaikaisesti, että vältyin tuijottamasta Sveitsin ankeaa näytöstä.

Jos joku nyt silti haluaa ruveta saivartelemaan ja huomauttaa, että onhan se nyt Sveitsiltä jotain voittaa Portugali kahdella maalilla, ja että se on silti jotain vaikka Portugalilta puuttui kahdeksan avainpelaajaa, sillä Portugali on Portugali ja George Bush on Yrjö Puska. Heille heilautan rennosti ilmasta voimaa ottavaa kämmentäni ja huudahdan: ”te tietämättömät, oppikaa niin tiedätte tekin.” Sillä kyllähän sen nyt lapsikin ymmärtää, mikä maa Sveitsi todellisuudessa on ja millä keinoin se vähäiset voittonsa on saavuttanut.

Puretaan tätä kertaamalla kahdenvuoden takaisia Saksassa pelattuja maailmanmestaruuskilpailuja. Tuolloin Sveitsi pelasi G-lohkossa yhdessä Ranskan, Etelä-Korean ja Togon kanssa. Mallikkaita jalkapallomaita kaikki paitsi Sveitsi. Kävi kuitenkin niin, että Sveitsi meni ja voitti koko lohkon ja menetti ainoat pisteensä Ranskalle. Sentään neljännesvälierissä Alppimaan tupelot osasivat olla voittamatta ja Ukraina meni rangaistuspotkuilla jatkoon. No mikä tässä kaikessa sitten on pielessä?

Sveitsihän on tunnettu pankkimaa, on aina ollut. Maa, jonne rahassa kylpevät talousrikolliset voivat tallettaa muutaman kvantziljoonan odottamaan hyvin (tai huonosti) ansaittuja eläkepäiviä. No miten on, kuulostaako jalkapalloilijan ammatti teistä sen kaltaiselta, että sitä harjoittajan kannattaa pitää kaikkia varojaan sukanvarressa tai edes paikallisissa pankeissa? Ei minustakaan. Jalkapalloilijoiden medianäkyvyys on niin valtava, että heidät on pakotettu esiintymään omien varojensa kustannuksella kehitysmaiden auttajina, luonnonkatastrofien uhrien tukijoina, omien maidensa vaikeavammaisten ymmärtäjinä jne. Arvokasta työtä, ei siinä mitään, mutta ei kenenkään kukkaro sitä loputtomiin kestä. Tässä tilanteessa onkin kätevää, että on olemassa Sveitsin kaltainen maa, joka ilomielin ottaa vastaan myös jalkapalloilijoiden salaiset talletukset. Tämän jälkeen kotimaassa on helppo kerskailla ”vararikoilla” ja hassata sitten rahaa johonkin itselleen tärkeään.

Mutta mikään maailmassa ei ole ilmaista. Sveitsin pankit eivät ole salaisuuksia varjellessaan pyyteettömiä. Tämän sai huomata aikanaan myös Hitler, joka tallettaessaan juutalaisilta ryöstämiään rahoja juuri Sveitsiin, joutui lupaamaan, että jättäisi maan rauhaan, jos sota syttyisi. Ja sehän syttyi mutta ei nyt puututa siihen. Samalla tavoin jalkapalloilijat joutuvat tekemään pankkiensa omistajille palveluksia, ja useimmiten nämä liittyvät heidän harjoittamaansa ammattiin. Vuoden 2006 joukkueista niin Etelä-Korean kuin myös Togon pelaajilla on tunnetusti ollut talletuksia Sveitsissä, samoin kuin myös Ranskan entisellä maalivahdilla Barthezilla. Sen sijaan Ukrainan pelaajilla ei talletuksia ollut, kuten ei myöskään Tshekin tai Turkin pelaajilla, jotka löivät tässä turnauksessa selvät kortit Sveitsiä vastaan pöytään. Mutta Portugali, arvaattekin varmaan, kaikki täsmää. Että sellainen jalkapallomaa tämä Sveitsi. Mutta hurratkaa vain ihmeessä, jos ääntä vaan riittää. Mutta muistakaa olla tallettamatta mitään Sveitsin pankkeihin tai pian hurraatte vain niiden luvalla ja käskystä.

A-lohkosta jatkavat Portugali ja Turkki, turnauksen jättävät Tshekki ja Sveitsi.

HARHALAUKAUKSIA 18: TUHANNEN JA YHDEN YÖN VOITTO

Haayyooo! Ykköspeli kahdeksaan vuoteen, ei mitään vastaavaa ole nähty sitten Ranskan ja Italian EM-finaalin 2000 (ei tällä kertaa lasketa sitä Liverpoolin mestareiden liigan voittoa mukaan.) Ei harmita missään mielessä, että oma veikkaukseni jatkoonpääsijöiden suhteen meni pieleen – olen alkanut jo tottua siihen. Nautinnollista oli, kerta kaikkiaan. Tarkastellaanpa tässä lähemmin Turkin alkulohkon suorituksia, Tshekki hävetköön kelvotonta suoritustaan, heidän tekemisiinsä en enää jaksa puuttua.

Muistatteko sen ensimmäisen ottelun Portugalia vastaan, ensimmäiset kymmenen minuuttia jolloin Kuningas Šahriar ja hänen veljensä Šahzeman loivat oivallista painetta vastustajan kenttäpäätyyn, Aladdin Abuś-Šamat oli tehdä ratkaisevan virheen, ja Abdallah ibn Fadil ja hänen veljensä puskivat kumpikin pallon ylärimaan. Entä sitten toinen puoliaika, kun seitsemän vesiiriä oli tehdä seitsemän maalia, Simbad ryöstää pallon vastustajalta (kirjaimellisesti) ja kun Saif el-Muluk ja Badiat el-Dżemal haastoivat erotuomarin väittelyyn tietyistä erimielisyyksistä. Ja kun mikään ei auttanut ja Turkki hävisi yhdellä maalilla, Vesiiri Nureddin ja hänen veljensä Šemseddin eivät kestäneet häpeää ja tekivät harakirin stadionin parkkipaikalla.

Toinen ottelu Sveitsiä vastaan oli voitokas. Alkuun Ali Šar ja hänen naisorjansa Smaragdi herättivät katsojien mielenkiinnon taitavalla pelinrakentelulla, jonka jälkeen Kalastaja Khalifa iski Turkin ensimmäisen pallon maaliin turnauksessa. Tämän jälkeen Ibrahim ja Džamila hölmöilivät urakalla ja peli oli jälleen tasoissa. Prinssi Bedr Basim ja prinsessa Džauhara eivät silti jääneet odottamaan vastustajan uutta osumaa, vaan alkoivat luoda uutta painetta toiseen päätyyn, joka lopulta johti siihen, että Džaudar iski voittomaalin. Loppua kohden peli kävi kuitenkin vielä tiukaksi, kun Laiska Abu Muhammed ja kalifi Harun ar-Rašid laiskottelivat kuudentoista rajan sisäpuolella ja Turkin pelastajaksi tarvittiin Basralainen kultaseppä Hasan ja vasta hänen taitavien harhautustensa jälkeen Kairolainen kauppias Alikin saattoi nostaa kädet ilmaan voiton merkiksi.

Jäljellä oli enää tämänpäiväinen ottelu Tshekkejä vastaan. Prinssi Ahmed ja haltiatar Peribanu jännittivät katsomossa pelikiellon takia. Ensimmäinen puoliaika ei vakuuttanut - Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä hermostuivat ja jättivät kentän. Ali Khodža ja Bagdadin kauppias joutuivat seuraamaan, kun Koller pisti maalin sisään aivan heidän jalkojensa juuresta. Kalifi Harun ar-Rašid, yhdessä sokean miehen, ratsastajan ja rikkaan köyden punojan kanssa päättivät puoliajalla, että Turkin onni tulisi kääntymään. Tuli toinen takaiskumaali. Tässä vaiheessa Aladdin hermostui ja kaivoi taikalamppunsa esiin. Heti perään Viekas Delila siirsi pallon Tshekin maalin suulle ja kavennus oli selvä. Väärä Kalifi sanoi, että maali oli väärä, mutta silti se hyväksyttiin. Meren Abdallah ja maan Abdallah hurrasivat kun Turkin toinen maali toi maan tasoihin. Edes Viisas Haikar ei kyennyt hillitsemään viisauttaan, kun Turkin maajoukkueen kapteeni vei maan lopulta haltioituneella sijoituksellaan välieriin. Turkin voittoa oli paikalla seuraamassa myös Kamar-Ez-Zeman ja prinsessa Budur, Kyttyräselkä, Petetyt veijarit, Rajasuutari Maruf ja muutama muu. He kaikki nauttivat näkemästään ja ovat taatusti paikalla, kun Turkki välierässä kohtaa joko Kroatian, Saksan tai Puolan.

Tuon sekalaisen joukon keskeltä erottui myös yksinäinen hahmo – karun oloinen rampa, joka poistui hämmentyneenä paikalta. Ei ollut kunnon sotamies Svejkistä tänään nostamaan maataan voittajaksi. Tästä huolimatta suosittelen lukemaan Jaroslav Hasekin satiirisia tarinoita, sillä kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan ne koskettavat meitä enemmän kuin yksikään Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Mutta ei silti niin paljoa kuin tämän illan ottelu. Pienet sille, haayyooo!