LUKU 15: RITARITOIMIKUNTA

Ritaritoimikunta pitää hoviaan suuren rakennuksen kellarissa. Sieltä käsin se tarkkailee yön ritareiden edesottamuksia päivänvalossa. Toimikunta on jaettu kolmeen osaan, niin että kukin yksikkö hoitaa tietyn kaupunginosan jakopiirejä. Kussakin osassa on yksi suurritari ja hänen apulaisenaan toimiva ritariviskaali. Suurritarit ovat suurimpia tyhjäntoimittajia, jotka delegoivat tehtäviään viskaaleille ja jotka välittävät ne eteenpäin ritareille. Suurritarit ovat yhteydessä ritareihin ainoastaan silloin, kun heillä on aikomus rangaista moitteillaan virheitä tehneitä ritareita. Tähän he käyttävätkin suurimman osan päivästään, mutta toki he myös silloin tällöin hylkäävät loma-anomuksia, pienentävät palkkoja ja harjoittavat muita riistoporvarillisia keinoja, joita voittoa tavoittelemattoman Valtion Postin ei tulisi harjoittaa.

Ritaritoimikunta, kuten niin monet muutkin hallitukset, antavat katteettomia lupauksia, mutta ovat herkkiä hermostumaan, kun heidän tahtoaan uhmataan. Tavallisin uhmauskeino ritarilla on tiputtaa väärä lehti postilaatikosta, olla tiputtamatta lehteä lainkaan, tai tiputtaa oikea tai väärä lehti myöhässä. Tämä myöhästyminen lasketaan sen mukaan, mitä toimikunta on asiakkaan (mm. Helsingin Sanomien) kanssa sopinut. Ritarin mielipidettä ei asiassa tiedustella. Itse asiassa yksittäisen ritarin mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään työhönsä liittyvään seikkaan ovat hyvin olemattomat. Toki aina voi nöyränä kontata vaikkapa ritariviskaalin toimistoon ja anella sieltä uutta lyijykynää rikki menneen tilalle, ja joskus on myös mahdollista, että vaihdos saadaan toteutettua. Mutta kysypä uutta nippuleikkuria, polkupyörästä nyt puhumattakaan. Jos siihen leikkiin uskallat lähteä, merkitään sinut suureen Mustaan kirjaan, josta poispääsy edellyttää katumusharjoituksia toimikunnan lepyttämiseksi. Näihin harjoituksiin kuuluu mm. suostuminen vähintään viiteen eri varajakoon lomapäivinä. Jos sattuu työskentelemään 7+1 piirissä (seitsemän työpäivää, yksi vapaapäivä, ja taas seitsemän työpäivää), tarkoittaa tämä, ettei ritari saa pidettyä vapaata ainakaan viiteen viikkoon. Ainahan tästä laittomuudesta voi kieltäytyä, mutta tuolloin on turha luulla, että työt tulisivat jatkumaan irtisanomisaikaa pidempää. Toimikunta nauttii saadessaan uutta verta eteensä – verta, jonka virtaavan juoksun he tahtovat pysäyttää.

Tosiaan, suurritarit lorvivat aamukahdeksasta iltapäivä neljään työhuoneessaan kirjoitellen ylös ritareiden edellisenä yönä tehtyjä virheitä. Harmissaan he huokailevat, jos virheiden määrä on sattunut jäämään pieneksi. Mutta kuola suusta valuen he nauttivat tapauksista, joissa onneton kesäapulainen on mennyt sortumaan viiteen tai kuuteen virheeseen yhdessä yössä. Riemusta he pomppaavat ylös ergonomisilta tuoleiltaan havaitessaan yli kymmenen virheen listan ja kutsuvat muun toimikunnan laulamaan rangaistuslaulua. Orgasmin partaalla he kerran kuussa kirjoittavat reklamaatiolappuja, joissa he oikein pahan tapauksen kohdalla pyytävät ottamaan itseensä yhteyttä. Ja niin kirje saavuttaa yö toisensa jälkeen rappukäytävissä ja omakotialueilla raataneen ritarin. Parhaansa tehneenä hän joutuu kerran kuussa saamaan suurritarin haukut päälleen. Katumuspuhelussa hän pahoittelee tehtyjä virheitä ja lupaa yrittää paremmin – hän todella pyytää anteeksi pahoja tekojaan. Suurritari ei lupaa unohtaa mitään, mutta lupaa kyllä vahingoittaa ritaria (joskus jopa fyysisesti) jos tämä ei tällä kertaa pysy totuudessa.

Toimikunta työskentelee ainoastaan arkisin – ritarit myös viikonloppuisin. Toimikunta pitää kaikki juhlapyhiä edeltävät aatot vapaita – ritarit ovat tuolloin työssä. Sanomattakin selvää, että toimikunta nostaa noin kaksinkertaista palkkaa ritareihin nähden. Kaikessa kaksinaamaisuudessaan toimikunnan jäsenet käyvät toisinaan myös hieman harrastamassa ritareiden tehtäviä, jotta voisivat osoittaa, että kyllä he tietävät minkälaista työtä yössä tehdään, ja että turha tulla heille valittamaan työn raskautta, sillä se ei selvästikään pidä paikkaansa. Erotuksen tähän tekee kuitenkin se, että toimikunta määrää itse omat piirinsä (jotka ovat helppoja ja vähälehtisiä), ja tehdessään lukemattomia virheitä, eivät merkkaa niitä omiin rekistereihinsä. Suurritarit ylpeilevät aina sillä, että he eivät koko urallaan ole tehneet ainoatakaan virhettä.

Ritaritoimikunta elää pahuudesta – se on hierarkkinen yhteisö, joka on ammentanut toimintatapansa keskiaikaisesta feodaaliyhteiskunnasta. Tästä kertoo jo se, että jokainen suurritareista on miehiä ja viskaalit heidän alapuolellaan naisia. Ritarit heidän alapuolellaan elävät herrojensa orjuudessa ja voivat saavuttaa vapautensa ainoastaan karkaamalla – eli irtisanomalla itsensä tai ottamalla itseni kaltaisesti vain lyhytaikaisia työsuhteita, joilla ei missään muodossa kykene ruokkimaan itseään.

HARHALAUKAUKSIA 30: PELON EDESSÄ HÄVINNEET

Ei kyennyt Turkki tekemään haavaa isoveljensä kylkeen, niin että verenvuodon turruttaessa uhrin maaleja olisi pystytty iskemään kaksin verroin enemmän verkkoon. Mutta ei sen niin väliä, sillä jälleen kerran saimme seurata mahdottoman upporikasta ja rutiköyhää peliä, ja vaikka turnaus ei olekaan tarjonnut mitään jumalan käsiä tai muuta vastaavaa soopaa, alan pikku hiljaa olemaan vakuuttunut siitä, että pelillisesti parempaa jalkapalloilua emme ole saaneet seurata sitten Ranskan kunnian päivien. Sillä muistatteko vielä, mistä koostui Japanin ja Etelä-Korean kisojen pääpuheenaiheet? Aivan, David Beckhamin päivittäin vaihtuvasta tukkalaitteesta. Portugalin EM-turnauksen onnistui Kreikka pilaamaan puuduttavalla pelillä ja edelliset MM-kisat Saksassa eivät tarjonneet minkäänlaista yllätystä. Tämän puolesta olen tyytyväinen, että Turkki jatkoi niinkin pitkälle, ja vaikka Saksa menestyykin tappavan tehokkaasti, on sekin vaihtoehto parempi, kuin päästää vaikkapa Italiaa ja Kreikkaa sohlaamaan kentälle keskenään.

Ja mitä tulee Saksan ja Turkin pelin lopputulokseen, olen vakuuttuneesti sitä mieltä, että Turkki olisi voittanut ottelun, jos se niin olisi halunnut. Saksassahan majailee suurin turkkilaispopulaatio itse Turkin valtion ulkopuolella – arviolta vajaa kolme miljoonaa asukasta. Kuuluisia saksalaisturkkilaisia viihdyttäjiä ovat muun muassa rap-artistit Killa Hakan, Alpa Gun sekä näyttelijä Oktay Özdemin. Kai kuulostaa tutulta? Turkkilaisia saapui laivalasteittain maahan Saksan suuren talousihmeen aikana 1960-luvulla, jolloin maa kärsin suuresta työvoimapulasta. Siirtotyövoima tuli jäädäkseen ja heidän jälkeläisensä ovat levittäytyneet kaikkialla Saksaan.

Vaikka ennen ottelua kailotettiin kovaa ääneen UEFA:n rasisminvastaista julistusta (joka itsessään on kunniallinen tavoite), ei yksin Michael Ballackin geelihiukset suussa pidetyn puheen kautta voi vakuuttua, että koko Saksan kansa seisoisi tämän takana (toivottavasti edes Ballack itse.) Pitää toki paikkansa, että turkkilaiset ovat soluttautuneet kiitettävästi Saksan valtaväestöön, ja myös onnistuneet ystävystymään alkuperäisasukkaiden (heh) kanssa. Mutta täytyy silti muistaa, että nyt puhutaan Saksasta – maasta joka 1800-luvulla kenties kaikista hanakimmin omaksui Darwinin opit ja alkoi muokata niistä sosiaalidarwinismia omia tarkoitusperiään silmällä pitäen. Antisemitistiset ajattelijat muuttivat lajien väliset lait lopullisesti toimimaan yhden ainoan lajin, ihmislajin, sisällä ja tie oli auki kansallissosialistien hyödynnettäväksi. Saksalaiset ovat katuneet menneisyyttään, ja uskon heidän vilpittömyyteensä. Silti Saksa on edelleen myös se maa, jossa uusnatsit ovat saavuttaneet eniten kaikupohjaa – maa, jonka asukkaat uskovat olevansa vähintään Keski-Euroopan herroja.

Ja nythän pelataan jalkapallon EUROOPAN mestaruudesta, eikö? Saksa on nimenomaan näissä turnauksissa ollut kestomenestyjä ja niellyt tappionsa pelkästään sellaisilta mailta, jotka sen itsensä tapaan ovat kyenneet vetoamaan loistokkaaseen menneisyyteen voittonsa takeeksi. Toisin sanoen se on niellyt tappionsa Euroopan suurvaltojen edessä, eurooppalaisten kansojen edessä. Mutta nyt voiton meinasi viedä Turkki, ei edes kunnolla eurooppalainen valtio, jonka pääkaupunki sijaitsee kahden mantereen alueella. Turkki, jonka asukkaista suurin osa ei tunnusta kristinuskoa, vaan sitä toista, jota vastaan Saksan sydänmailta aikoinaan lähdettiin ristiretkille. Turkki, jonka asukkaat muodostavat suuren osan nykyisen Saksan kansalaisista, mutta silti niin pienen vähemmistön, että oikein suuren harmituksen kohdatessa heidät on helppo painaa maan rakoon.

Turkkilaiset eivät hävinneet pelillisistä syistä – he halusivat suojella Saksassa asuvia sukulaisiaan ja hengenheimolaisiaan Saksan kostoiskua vastaan. Kukaan ei tieten tahtoen halua olla synnyttämässä uutta holokaustia, ei ainakaan urheilulajin takia, jonka perimmäinen tarkoitus on osua pyöreällä esineellä verkkomaiseen kankaaseen, nostaa sitten kädet korkealle ilmaan ja lähteä juoksemaan perässä seuraavia hikisiä miehiä karkuun.