Ei kyennyt Turkki tekemään haavaa isoveljensä kylkeen, niin että verenvuodon turruttaessa uhrin maaleja olisi pystytty iskemään kaksin verroin enemmän verkkoon. Mutta ei sen niin väliä, sillä jälleen kerran saimme seurata mahdottoman upporikasta ja rutiköyhää peliä, ja vaikka turnaus ei olekaan tarjonnut mitään jumalan käsiä tai muuta vastaavaa soopaa, alan pikku hiljaa olemaan vakuuttunut siitä, että pelillisesti parempaa jalkapalloilua emme ole saaneet seurata sitten Ranskan kunnian päivien. Sillä muistatteko vielä, mistä koostui Japanin ja Etelä-Korean kisojen pääpuheenaiheet? Aivan, David Beckhamin päivittäin vaihtuvasta tukkalaitteesta. Portugalin EM-turnauksen onnistui Kreikka pilaamaan puuduttavalla pelillä ja edelliset MM-kisat Saksassa eivät tarjonneet minkäänlaista yllätystä. Tämän puolesta olen tyytyväinen, että Turkki jatkoi niinkin pitkälle, ja vaikka Saksa menestyykin tappavan tehokkaasti, on sekin vaihtoehto parempi, kuin päästää vaikkapa Italiaa ja Kreikkaa sohlaamaan kentälle keskenään.
Ja mitä tulee Saksan ja Turkin pelin lopputulokseen, olen vakuuttuneesti sitä mieltä, että Turkki olisi voittanut ottelun, jos se niin olisi halunnut. Saksassahan majailee suurin turkkilaispopulaatio itse Turkin valtion ulkopuolella – arviolta vajaa kolme miljoonaa asukasta. Kuuluisia saksalaisturkkilaisia viihdyttäjiä ovat muun muassa rap-artistit Killa Hakan, Alpa Gun sekä näyttelijä Oktay Özdemin. Kai kuulostaa tutulta? Turkkilaisia saapui laivalasteittain maahan Saksan suuren talousihmeen aikana 1960-luvulla, jolloin maa kärsin suuresta työvoimapulasta. Siirtotyövoima tuli jäädäkseen ja heidän jälkeläisensä ovat levittäytyneet kaikkialla Saksaan.
Vaikka ennen ottelua kailotettiin kovaa ääneen UEFA:n rasisminvastaista julistusta (joka itsessään on kunniallinen tavoite), ei yksin Michael Ballackin geelihiukset suussa pidetyn puheen kautta voi vakuuttua, että koko Saksan kansa seisoisi tämän takana (toivottavasti edes Ballack itse.) Pitää toki paikkansa, että turkkilaiset ovat soluttautuneet kiitettävästi Saksan valtaväestöön, ja myös onnistuneet ystävystymään alkuperäisasukkaiden (heh) kanssa. Mutta täytyy silti muistaa, että nyt puhutaan Saksasta – maasta joka 1800-luvulla kenties kaikista hanakimmin omaksui Darwinin opit ja alkoi muokata niistä sosiaalidarwinismia omia tarkoitusperiään silmällä pitäen. Antisemitistiset ajattelijat muuttivat lajien väliset lait lopullisesti toimimaan yhden ainoan lajin, ihmislajin, sisällä ja tie oli auki kansallissosialistien hyödynnettäväksi. Saksalaiset ovat katuneet menneisyyttään, ja uskon heidän vilpittömyyteensä. Silti Saksa on edelleen myös se maa, jossa uusnatsit ovat saavuttaneet eniten kaikupohjaa – maa, jonka asukkaat uskovat olevansa vähintään Keski-Euroopan herroja.
Ja nythän pelataan jalkapallon EUROOPAN mestaruudesta, eikö? Saksa on nimenomaan näissä turnauksissa ollut kestomenestyjä ja niellyt tappionsa pelkästään sellaisilta mailta, jotka sen itsensä tapaan ovat kyenneet vetoamaan loistokkaaseen menneisyyteen voittonsa takeeksi. Toisin sanoen se on niellyt tappionsa Euroopan suurvaltojen edessä, eurooppalaisten kansojen edessä. Mutta nyt voiton meinasi viedä Turkki, ei edes kunnolla eurooppalainen valtio, jonka pääkaupunki sijaitsee kahden mantereen alueella. Turkki, jonka asukkaista suurin osa ei tunnusta kristinuskoa, vaan sitä toista, jota vastaan Saksan sydänmailta aikoinaan lähdettiin ristiretkille. Turkki, jonka asukkaat muodostavat suuren osan nykyisen Saksan kansalaisista, mutta silti niin pienen vähemmistön, että oikein suuren harmituksen kohdatessa heidät on helppo painaa maan rakoon.
Turkkilaiset eivät hävinneet pelillisistä syistä – he halusivat suojella Saksassa asuvia sukulaisiaan ja hengenheimolaisiaan Saksan kostoiskua vastaan. Kukaan ei tieten tahtoen halua olla synnyttämässä uutta holokaustia, ei ainakaan urheilulajin takia, jonka perimmäinen tarkoitus on osua pyöreällä esineellä verkkomaiseen kankaaseen, nostaa sitten kädet korkealle ilmaan ja lähteä juoksemaan perässä seuraavia hikisiä miehiä karkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti