Turun yliopiston perustaminen oli Ruotsin vallan aikana maamme merkittävin kulttuuritapahtuma, josta jo piispa Rothovius sanoi, ettei maailman luomisesta saakka Suomen kansalle ole tullut niin suurta onnea. Yliopiston ansiosta alkoi maassamme hiljalleen muodostua akateemisesti sivistynyt virkamiesluokka, jolla sivistyselämän vaalijana ja kehittäjänä on ollut keskeinen asema.
Ensinnäkin Castrenilta ja Vehvilältä voisi yllä olevan sitaatin pohjalta tiedustella, millä perustein he pitävät merkittävänä kulttuuritapahtumana sitä, että sivistynyt virkamiesluokka alkoi luomaan säätypohjaisen asetelman lisäksi uusia tapoja erotella ihmisiä toisistaan – epäkohta, joka on säilynyt aina meidän päiviimme saakka (”jaah… ja mikäs on herran koulutuspohja? Jaa, ettei ole vai? Sinä tapauksessa en voi auttaa. Niin, minä tiedän kyllä, että te olette kyvykäs ja parempi kuin moni koulutettu, mutta kun ette ole koulutettu niin ette ole koulutettu.”) Toisekseen, uskooko kukaan vakavasti otettu menneiden asioiden kirjaaja, että tietyn yksittäisen tapauksen voi nostaa toisten yläpuolelle vain siitä sen avulla, että Piispa Rothovius on sen puolesta puhunut. Kuulostaa varsin lapsenmieliseltä hiekkalaatikkopuuhastelulta: ”niin mutta kun Perttikin sanoi! Se sanoi! Äiti, se sanoi!”
Vastaavanlaiset oikomiset toimivat silti hyvänä pohjana mahdolliselle tutkimustyölle. En ole varma, onko kukaan vielä tehnyt kokonaista tutkimusta siitä, missä määrin historioitsijat ovat vedonneet suurmiesten/naisten puheisiin nostaessaan omia intressejään parhaiten vastanneita tapahtumia toisten yläpuolelle. Luultavasti tässä ylimitoitetussa maailmassa joku on senkin jo kerinnyt laatimaan. Mutta se ei silti poista mahdollisuuksia huumoripitoiselta läpyskältä, joka varmasti saa tutkielmanvalvojat raapimaan hilseileviä hiuksia halvan punaviinilasinsa ääressä, mutta samaahan nuo tekisivät, vaikka saisivat eteensä kaikki normit täydellisesti täyttävän vuodatuksen, sillä kaiken oikein tekevä on aina mahdollinen kilpailija.
Sillä ihmisethän yleisesti puhuvat mitä sattuvat, tarkoituksella tai huomaamatta tai huomaamatta tarkoituksella, ja useasti vieressä läähättää herra ja kynä, jotka ovat valmiita ikuistamaan vitsinä heitetyn ajatuksen ilmoille. Näin on ollut aina. Tätä väärinkäsitystä (jos se sellainen on ollut) historiantutkijat alkavat vatvomaan ja rakentamaan siitä tukipalikkaa omien huuhaa-näkemystensä tueksi.
Jos nyt puhutaan ihan vain Suomen historiasta, niin epäilisin Castrenin ja Vehvilän tapaisia väitteitä heitetyn ilmaan vähintään tuhat. ”Suomen merkittävin kulttuuritapahtuma oli Suomen liittäminen Ruotsiin, sillä ilman sitä kaikki muita merkittäviä kulttuuritapahtumia ainakaan Ruotsin alaisuudessa ei olisi voinut tapahtua… ja samaa sanoi jo Birger Jaarli vuonna 1267!” ”Suomen merkittävin kulttuuritapahtuma Ruotsin vallan alla on ehdottomasti ollut Uuden testamentin suomennos… niin, ja tämän totesi heti suomennoksen ilmestyttyä myös suomentaja Agricola.” ”Suomessa ei tapahtunut ainoatakaan merkittävää kulttuuritapahtumaa Ruotsin vallan alla, totesi keisari Aleksanteri I Porvoon valtiopäivillä, ja lupasi, että nyt niitä alkaisi sikiämään senkin edestä.” Ja näihin heittoihin hyväuskoiset tarttuvat. Hyväuskoista!
Jos luulisin itsestäni niinkin paljoja, että uskoisin jonkun joskus turvautuvan sanoihini, olisi herkullista ruveta viljelemään suuria viisauksia omiin tuleviin julkaisuihin: ”Mannerheim ei olisi ollut Mannerheim, jos hän ei olisi ollut Mannerheim” tai ”Suomi olisi joutunut miehitetyksi jatkosodan päätteeksi, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt sen” tai kenties ”Suomen merkittävin kulttuuritapahtuma sen historiassa on tämä lause.” Sitten kun saavuttaisin suuruuteni, alkaisivat tulevaisuuden Castrenit ja Vehvilät puhua kauttani: ”Niin mutta kun Eliaskin sanoi niin!”
Viides mahdollinen tutkimusaiheeni tulisi liittymään ylipäänsä Suomen historiaan viimeisen tuhannen vuoden ajalta ja sen työnimenä voisi kulkea: ”Näin oli – kysy vaikka keneltä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti