Kukkuluuruu kauniin Suomen maan hengittäjät rotuun tai sukupuoleen katsomatta – uskontokuntien kesken neuvottelut käydään myöhemmin. Nyt kun harhalaukaukset on suunnattu olemattomia maalejaan kohti, ja kesä noin osapuilleen lähenee puoliväliä, on syytä esitellä heinäkuun teemakirjoitustemme aihe. Ja kun kerran jalkapallon kautta saimme riipaistua historian loputonta maaperää, tuntuisi tuhlaukselta luopua hyvästä jutunjuuresta vain siksi, että joku saattaisi pitää sitä toistona.
Tilanne on nimittäin niin, että olosuhteiden määräämänä olen pakotettu kirjailemaan tulevana syksynä pienimuotoisen historiallistieteellisen artikkelin, jonka aiheen tehtävän itselleni määrännyt taho on jättänyt myös pirullisen ovelasti itseni valittavaksi. Aikaa on osapuilleen syyskuun ensimmäiselle viikolle asti, jolloin velvollisuuteni on kävellä itsetietoisen varmasti tylsyydestä kirkkaiden silmäparien eteen määrittelemään, että miksi juuri tämä aihe on minkään näkökulman kannalta merkittävä, miksi juuri minä luulen olevani oikea ihminen tekemään siitä selkoa ja miksi juuri nyt – vuonna 2008 – uskon kenenkään olevan kiinnostunut kerrottavastani. Vastatakseni tähän uteluun voin käyttää hyödykseni apuvälineitä jumalan armosta: liitua, taulua, kalvoa, videota. Kukaan ei kuuntele, ketään ei oikeastikaan kiinnosta, tuskin edes itseäni, vaikka vannonkin aina eläväni itseni tähden.
Helpottaakseni tulevaa koitosta aion heinäkuun aikana käydä läpi viisitoista eri vaihtoehtoa, joista mahdollisesti ryhdyn luomaan uutta ja merkityksetöntä sananpartta akateemisen maailman loputtomien vanhojen ja merkityksettömien sananparsien perään. Aihepiiri on rajattu vain ja ainoastaan Suomen historiaan, koska muu maailma on niin tavattoman suuri yhden onnettoman suomalaisen käsitettäväksi. Ja jos joku väittää, että siinähän sen mielenkiinto juuri piileekin, niin onkikoon sitten ahvenensa vierailta kalavesiltä, sillä vaikka nationalismin kuuluukin olla kuollut, ei kannata esittää kosmopoliittia, jos ei koskaan ole käynyt Tukholmaa kauempana.
Viisitoista historian harha-askelta – aina esihistoriasta nykypäivään saakka. En lähde vielä tässä vaiheessa huutelemaan, mikä aikakausi tulee painottumaan, sillä voihan olla, että menetän mielenkiintoni ja katson loppukesän Simpsoneja nauhalta. Mutta sen verran raotettakoon mysteerin verhoa, että aiheenvalinta ei tule tapahtumaan pitkällisten pohdintojen ja punnitsemisien päätteeksi (lasi brandya ja sikari mieheen, hyi saatana), vaan ihan kylmästi suomalaisen kouluhistorian klassikon pohjalta. Tarkoituksena on toisin sanoen avata joka toinen päivä Castrenin ja Vehvilän vuonna 1971 lukioluokkia varten julkaisema Suomen historia, iskeä sormi umpimähkään summittaisen sivun summittaiseen lauseeseen, ja tämän pohjalta luoda uusi näkökulma käsiteltyyn aiheeseen.
Ja valitsemani tapa lähestyä aihetta on ehdottomasti kiitollisempi kuin yksikään niistä suositelluista metodeista, joita tutkimuksenteon peruskursseilla suositellaan hyödynnettäväksi, sanoen silti että jokaisella on vapaa tahto tehdä mitä itse haluaa, ja kun tekee mitä itse haluaa, saa kuullakin että vapaa tahto on vapaa tahto vain siinä mielessä, että sen kautta opetushenkilökunta pitää yllä vapaan tahdon illuusiota, mutta jos haluaa päästä opinnoissaan eteenpäin, kannattaa moiset haihattelut unohtaa. Mutta nyt opetushenkilökunta on viettämässä huonosti ansaittua lomaansa ja minä orjuudessa, joten turha tulla puhumaan minulle mistään säädyllisyyksistä. Täällä tehdään asiat niin kuin minä sanon, koska täällä ei muita olekaan kuin minä ja olisi hullua tämän vuoksi käsitellä asiaa mitenkään toisin.
Käytäntö on seuraavanlainen: noin joka toinen päivä uusi kirjoitus aina siihen saakka, kunnes olemme viidennentoista aiheen jälkeen päässeet omaan aikaamme (mikä tässä yhteydessä tarkoittaa vuotta 1971, jolloin lähdekirja on julkaistu, ja jota uudempia tekstejä ei kutsuta historiaksi muualla kuin poliittisessa historiassa.) Lupaan jo valmiiksi sortua anakronismeihin, ristiriitaisuuksiin ja huonon maun ylläpitämiseen. Jos yllätätte minut liiallisen akateemisen jargonin synnistä, olkaa rohkeita ja tehkää huomautus. Siinä on nimittäin yksi niistä paheista, joka puhtaasti ansaitsee huonon maineensa.
Aloitetaan keskiviikkona. Tähän loppuun voisi silti vielä siteerata Vehvilän ja Castrenin esipuhetta teoksensa ensimmäisessä painoksessa:
Koska tämä oppikirja on tavallaan lajinsa ensimmäinen yritys, tekijät olisivat syvästi kiitollisia, mikäli arvoisat virkatoverit aikanaan selvittäisivät kokemuksiaan kirjan käyttökelpoisuudesta ja esittäisivät kritiikkiä ja parannusehdotuksia.
Hyvät herrat, pahoittelen, etten ole virkatoverinne, enkä täten mahdu rajattuun määrittelyynne niistä henkilöistä, joilla on oikeus lausua mielipiteensä tekeleestänne. Silti tahtoanne uhmaten, lupaan pyrkiä objektiivisuuteen, mutta en menee takuuseen, että nykymaailmassa kenenkään lupauksille kannattaisi antaa suurtakaan arvoa. Hyvät herrat, maailma muuttuu – ihmiset ja historia sen mukana. Ei mitään henkilökohtaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti