Venäjä Kreikka 1-0. Itse uskoin myös Venäjän voittoon mutta veikkasin pelin päättyvän vielä yhtä maalia Venäjälle myönteisemmin. Mutta hyvä näin. Tai itse asiassa kaukana hyvästä, sillä todellisuudessa en toivonut Venäjän voittavan. Tämän kerran harhalaukaus kertoo syyn siihen, miksi.
Oletetaan, mikä ei pidä paikkaansa, että Rooma ei koskaan olisi noussut sellaiseksi maailmanmahdiksi kuin mitä se antiikin aikana oli (huomaan puhuvani paljon Rooman valtakunnasta, vaikka se ei missään mielessä edes kuulu suosikkiaiheisiini, outoa) ilman Kreikkaa ja sen kulttuuria. Jos oletamme näin, annamme tietoisesti kreikkalaisille suuren arvon länsimaisen kulttuurin soihdunkantajina, joka heillä toki myös ilman meidän olettamustammekin on. No hyvä. Roomalaiset ryöstivät kreikkalaisten kulttuurin ja käyttivät sitä omiin tarpeisiinsa, loivat sen avulla taiteen ja retoriikan joita he kutsuivat omikseen. Pitäkäämme siis Kreikkaa ensimmäisenä Rooman valtakuntana, maailmanvallan synnyttäjänä (jota se siis ei ole.)
Länsi-Rooma tuli tiensä päähän vuonna 476 jolloin ostrogootit valloittivat Rooman kaupungin ja syrjäyttivät sen viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Jos teitä kiinnostaa miten näin pääsi tapahtumaan, kehotan tutustumaan Edward Gibbonin aiheesta kirjoittamaan kirjaan, joka tosin on melko runsassivuinen, mutta palkitsee lukijansa lopussa (Gibbon ei päästä lukijoitaan helpolla vaan luettelee valtakunnan rappioon monta kymmentä syytä, valitse siitä sitten.) No joka tapauksessa valtakunta jatkoi tämänkin jälkeen elämäänsä Itä-Roomassa, eli Bysantissa, joka oli syntynyt keisari Diocletianuksen jakaessa keisarikunnan kahtia. Bysantti loi jälleen läheiset suhteet alkuperäiseen kreikkalaiseen taiteeseen – siihen, minkä länsi oli raiskannut. Tämän ohessa Konstantinopoli sai kokea muutamat heiveröiset ristiretket ja pikkiriikkisen tuntuvammat turkkilaisten hyökkäykset, jotka saavuttivat täyttymyksensä vuonna 1453, jolloin sulttaani Mehmed II Valloittaja (kts. Harhalaukauksia 3) piiritti Konstantinopolin ja murtautui lopulta muurien sisäpuolelle syrjäyttäen vuorostaan Itä-Rooman viimeisen keisarin Konstantinos XI Palaiologoksen.
No niin, oletteko sivistyneet riittävästi? Ette vai? No, jatketaan sitten vielä piirun verran eteenpäin. Kun osmaanit siis menivät ja valloittivat Bysantin, katsoi Venäjän keisarikunta perineensä Rooman keisarikunnan manttelin. Iivana IV alkoi ensimmäisenä kutsua itseään tsaariksi, joka on muunnos keisari-sanasta. Läpi vuosisatojen Venäjä esittäytyi ”kolmantena Roomana”, eikä tämä näkemys kadonnut Neuvostoliiton vuosisadan aikana. Maltillinen Jeltsin ei näihin puheisiin hurahtanut mutta häntä seurannut Suur-Venäjä intoilija ei ole säästellyt sanojaan vakuuttaessaan kannattajiaan, että hänen KGB-sydämessään virtaa Konstantinoksen veri.
Se, mitä tällä kaikella on tekemistä jalkapallon kanssa, löytyy siitä itsevarmuudesta, jolla tämän päivän Venäjä esittäytyy jonkinlaisena eurooppalaisen kulttuurin ylläpitäjänä, johon myös jalkapallo myös mitä ilmeisimmin lukeutuu. Venäläisille ei saisi antaa pikkusormea tämän asian suhteen. Tämän vuoksi olikin jalkapalloilulle mitä suurin riemuvoitto, että Kreikka voitti mestaruuden neljä vuotta sitten. Tämä siksi, että Kreikka on niin tietoinen oman kulttuuriperintönsä mittaamattomasta arvokkuudesta, että se osaa asiallisesti käsitellä uudet voittonsa. Samaa ei voi sanoa Venäjästä, jolla on taipumus liioitella aina kuin heille antaa siihen vähäisimmänkin mahdollisuuden. Venäjä on kaikesta velkaa Kreikalle. Kuvitelkaa nyt mitä tapahtuisi, jos Venäjä voittaisi pelattavan turnauksen? Siinä vaiheessa he eivät enää vaivautuisi ainoastaan viittaamaan tähän Rooma-kytkökseensä vaan alkaisivat myös esittäytyä sen arvon mukaisesti, jonka tämä kytkös heille heidän omasta mielestään antaa. Ja mitä se toisi tullessaan? Ei minkään valtakunnan aavistusta. Koettakaa te keksiä siihen ratkaisu, sillä välin kun käyn suorittamassa ritarilliset velvollisuuteni. Ciao.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti