Venäjälle on muodostumassa kuluneesta vuodesta melko lailla loistokas. Ensin tuli maailmanmestaruus jääkiekossa, sitten euroviisuvoitto ja nyt paikka jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailujen pudotuspeleihin – ensimmäistä kertaa maan historiassa. On vaikea sanoa, kuinka paljon Putinin herättelemällä Iso-Venäjä liikehdinnällä on ollut vaikutusta saavutettuihin menestyksiin – toivon mukaan ei paljoa. Ruotsalaisten heikko esitys ei sen sijaan ollut allekirjoittaneelle yllätys, sillä luulisi sen olleen kaikille jo alusta saakka selvää, ettei tuollaisista vaareista koottu joukkue kykene voittamaan parhaassa iässä olevien miesten turnausta. Ja turha aina ja ikuisesti jankuttaa siitä, kuinka Ruotsi omaa ns. ”venymisen kulttuurin”, ja että he kykenevät vähintään laukomaan kolme osumaa viimeisen kolmen minuutin aikana. Ensinnäkin, jos tällainen kulttuuri olisikin olemassa, on siitä selviä merkkejä näkynyt ainoastaan jääkiekossa ja siinäkin ainoastaan Suomea vastaan. Taitaa olla koko puhe ainoastaan katkerien suomalaisten keksintöä, joten siihen ei kannata tämän enempää puuttua.
Sen sijaan voisimme muistella hetkisen menneitä, itse asiassa kertaheitolla palata vajaan neljänsadan vuoden taakse tarkastelemaan sen aikaista maailmanmenoa. On nimittäin niin, että jos asiat tuolloin olisivat kulkeneet hieman eri tavoin, tänään tuskin olisi nähty Ruotsin ja Venäjän välistä ottelua (tavanomaista jälkiviisautta, joka voidaan liittää jokaiseen historialliseen seikkaan ja aikakauteen.) Ja nyt en puhu viikinkiajoista, vaikka todistettua onkin, että Ruotsin sotaisat heimot perustivat itään kauppakaupungin, josta myöhemmin alkoi kehittyä Venäjän keisarikunta. Ruotsalaiset ovat silti usein tämänkin jälkeen sotkeneet lusikkaansa venäläisten pahanmakuiseen puuroon. Melko näkyvästi tämä tapahtui vuosina 1610-1611, jolloin ruotsalaiset pyrkivät, ihan pokerinaamalla, saattamaan oman miehensä Venäjän tyhjänä olevalle valtaistuimelle. Sama ajatus oli mielessään myös puolalaisille ja sotkun jälki oli sen mukaista.
Venäjän suuri epäjärjestys sai alkunsa tsaari Iivana Julman kuollessa, jolloin niin Puola kuin Ruotsi innostuivat saavuttamaan melko huomattavan lisäyksen oman valtakuntansa maa-alueisiin asettamalla oman tsaarikandidaattinsa. Ruotsalainen nuori kreivi Jaakko de la Gardie tunkeutui aina Moskovaan saakka ja nosti Ruotsin ehdokkaan Vasili Suiskin valtaan. Tämä kruunaus jäi silti lyhytaikaiseksi puolalaisten rynnättyä kaupunkiin oma tsaari mukanaan. De la Gardie karkotettiin Moskovasta ja Sigismund (Kustaa Vaasan pojanpoika, Puolan kuningas) Vladislav nostettiin tsaariksi. Seuraavana vuonna 1611 de la Gardie palasi Venäjälle ja valloitti Venäjälle kuuluneet Suomenlahden ranta-alueet sekä Novgorodin. Kun vuorostaan tsaari Vladislav karkotetaan Moskovasta, de la Gardie taivuttaa Novgorodin vaatimaan Venäjälle ruotsalaista tsaaria. Tähän myös suostuttiin, mutta ennen kuin prinssi Filip ehti Moskovaan saakka, Mikael Romanov ehdittiin nostaa valtaistuimelle ja Ruotsin tavoitteet raukesivat. Aivan tyhjin käsin Ruotsi ei seikkailustaan silti palannut: Venäjän asioihin sekaantuminen ja maan luoteisosan miehitys oli suuri askel suurvalta-Ruotsin luomisessa.
Omalta kohdaltani en jaksa ymmärtää ketään kiistan osapuolista. Ensinnäkin, luulisi, ettei Venäjän kaltaisella suhteellisen maa-alan ja ihmismassan omaavalla valtakunnalla edes tuohon aikaan olisi ollut vaikeuksia löytää hallitsijaa itselleen. Toisekseen, onhan se nyt keneltä tahansa muulta varsin tahditonta mennä tyrkyttämään omaa miestään toisten pallille – sama kuin menisi vaatimaan Sauli Niinistöä Ruotsin seuraavaksi kuninkaaksi. Mitähän mahtaisivat lännessä moisesta ajatella? Mutta aivan oikein, anakronismi ei ole hyväksi menneitä aikoja tarkasteltaessa. Mutta kuvitelkaa tilanne, että sotkua olisi ollut selvittämässä joukko alan suurimpia diplomaatteja sotaisten hulivilikreivien sijaan. Lopputuloksena olisi saattanut olla uusi valtakunta, johon olisi sisällytetty Ruotsi ja Puola (jotka vain hetkeä aiemmin olivatkin olleet valtioliitossa keskenään) ja jota olisi johdettu Moskovasta. Ja mikä tärkeintä: Suomi olisi tullut osana Ruotsia osalliseksi kaikesta tästä hyvästä, ja tätä kautta olisimme tänään voineet juhlia Venäjän jalkapallojoukkueen voittoa, sen sijaan, että odotamme jälleen ensi keväänä pelattavia lätkän kisoja. Se taas on eri asia, olisimmeko juhlineet tuota ottelua suomalaisina, ruotsalaisina, venäläisinä tai puolalaisina. Ja tosiaan, meinasin jo unohtaa: jos kaikki olisi tapahtunut kuten asian kuvittelen, ei tuota ottelua koskaan olisi pelattukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti