LUKU 26: MUUTOKSEN TUULET, OSA1

Tiedättehän kun aina sorrun esittämään mielipiteitäni, osoittelemaan epäkohtia ja alhaalta päin puimaan nyrkkiä niille jotka hengittävät levollisemmin. No, eihän sen aina tarvitse mennä niin. Osoittaakseni kritiikkini painon annan nyt muutamia konkreettisia muutosehdotuksia, jotka olisin valmis saman tien laittamaan käytäntöön, jos pääsisin toimikunnaksi toimikunnan paikalle. Heti alkuun on kuitenkin tehtävä vakava huomio siitä, että ehdotukseni ovat ainoastaan muutama pisara valtameressä. En pyrikään saavuttamaan konsensusta asioiden suhteen, ristiriitaisuudet saavat elää ja mellastaa niin kauan kuin joudun kehittelemään parempaa maailmaa ainoastaan kirjallisessa muodossa. Sen verran kuitenkaan riittää remontoimista, että loppuviikko sujuukin mukavasti rekonstruoinnin merkeissä.

Kaiken pohjalle tulisi ehdottomasti laskea vittuilun tukahduttaminen. Ei enää ainoatakaan kuukausittaista reklamaatiokirjettä, ei puhelua, ei väsynyttä keskustelua. Toimikunnan tulisi laskeutua alas norsunluutornistaan ja pyytää anteeksi menneiden vuosien diktatuuria. Ja tätä ei myöskään suoritettaisi kalseiden kirjekuorien avulla, ei helvetti, vaan suoraan kotikäynneillä ritareiden luona. Mukanaan viskaalit ja suurritarit toisivat kaikki menneiden vuosien vittuilukirjelmät, jokaista niitä pahoiteltaisiin erikseen ja käsi jakokirjan päällä vannottaisiin kauhun vuosien olevan nyt ohi. Turha valtansa harjalta laskeutuneiden olisi odottaa ilmaisia kahveja, vaan tykötarpeet tuotaisiin mukana postikeskuksesta. Tällä osoitettaisiin se, etteivät ihmiset ole ostettavissa. Ei loukkaukselle voi laskea mitään byrokraattista hintaa, erehtyminen kuuluu ihmisen luontoon, eikä kukaan jää niistä osattomaksi. Katumuskierroksen jälkeen pohja valoisammalle tulevaisuudelle kyettäisiin kenties kovalla työllä rakentamaan.

Liikkeelle voitaisiin lähteä työaikojen järkeistämisestä. Jos Helsingin sanomat ovat sitä mieltä, että asiakastyytyväisyys laskee, jos lehti ei ole aamukuudelta perillä, niin laskekoot sen jälkeen tukkeutuvia verisuoniaan ja lähteköön itse jakamaan paskansa. Ritareille on aivan saman tekevää mikä ketäkin kiinnostaa, kuka missäkin ajattelee asioista milläkin tavalla vai ajatteleeko ollenkaan. Heitä ei kiinnosta ylhäältä tulevat perustelut siitä, miksi mikäkin asia on ollut ja tulee aina olemaan määrätynlainen. Heitä ei kiinnosta muiden selitykset, sillä he osaavat käyttää omia aivojaan. Ja nämä aivot kertovat, että lehtien jakaminen ei ole niin tärkeä asia, että ihmisiä pitäisi rääkätä sen toteuttamiseksi keskellä yötä. Uusiin sääntöihin tulisi ennen muuta kuulua, että lehtien tulisi saapua jättöpaikalla tasan kello kymmenen illalla ja ne tulisi olla jaettu seuraavaan aamuun kello kymmeneen mennessä. Tämä mahdollistaisi edes jossain määrin järjellisen elämän sitä kaipaavalle. Ei tarvittaisi enää yhtään uutta sydänkohtausta, ei lämpöhalvausta, ei liukastumista… ei ainoatakaan syytä jälkikäteen aukoa päätään. Ja jos tämä järjestelmä ei tilaajia innostaisi, voitaisiin heille rakentaa jättöpaikkojen yhteyteen oma noutopiste mutta palataan tähän myöhemmin. Ja jos ritari edelleen haluaisi orjuuttaa itseään yön pimeimpinä tunteita, niin hänellä olisi siihen kaikki mahdollisuudet.

Mutta jos yllä olevaa järjestelyä ei saataisi aikaan, tulisi ehdottomasti luoda uudet käytännöt vanhan pohjan rinnalle. Enää yhtään muiden tekemää virhettä ei tulisi kasata ritareiden harteille. Otetaan nyt esimerkiksi lehtien myöhästyminen, jonka parantumisen puolesta toimikunta on prassaillut kurkkunsa ruville mutta minkä suhteen yksikin kerta on liikaa. Jos siis painokone tukkiutuu aiheuttaen minuutinkin myöhästymisen aikatauluun (ja tällä tosiaan tarkoitetaan yhtä minuuttia eli kuuttakymmentä sekuntia, ei mitään ”minuuttia” joka saattaa tarkastelijasta riippuen kestää tunnista kahteen), jakaja voisi lähteä takaisin kotiin ja jaon hoitaisivat muut tai sitten jätettäisiin koko kasa jakamatta. Vittuun sellaiset olankohautukset asioille, missä ahkera ja yritteliäs saapuu ajoissa työmaalle ja joutuu sitten sadeviimassa odottamaan tunnista kahteen, josta korvaukseksi annetaan muutama euro, eikä puhettakaan edes puolittaisesta pahoittelevasta lauseesta. Vittuun myös puuttuvat hesarit, ne voisi tulla vaikka Erkko jakamaan, jos yhtiön tulevaisuus lainkaan kiinnostaa. Ja jos jakaja ei nyt syystä tai toisesta satu olemaan kuudelta valmis, niin sitten ei saatana ole, ei siitä tarvitse alkaa kenellekään soittelemaan ja selittelemään mistä tämänkertainen myöhästyminen johtuu. Ketä kiinnostaa onko lehti myöhässä siitä syystä, että ritari on ensimmäistä yötä yksin liikenteessä vai koska ei vaan huvittanut jakaa yhtään nopeammin? Ei ketään – lehti myöhässä ja sillä porkkana.

Jatketaan huomenna hieman käytännöllisemmällä tasolla.