Ja sitten jatkuu.
Todelliset ritarithan tekevät työtään ainoastaan jalojen ratsujen avustuksella jättäen moottoroidut helvetinkoneet amatööreille. Ratsuissa on kuitenkin se armottoman heikko kohta, että painotuotteet ovat niistä helposti varastettavissa. Tähän tarvittaisiin ehdottomasti pikaista muutosta. Ehdotukseni kuuluisikin, että joko ratsuihin asennettaisiin automaattisesti lukkiutuvat korit, jotka aukeaisivat ja sulkeutuisivat kätevästi nappia painamalla. Tällöin ritari saattaisi levottomana lauantai-yönä hoitaa jakelun tarvitsematta jatkuvasti huolestua siitä, milloin katoaa lehdet tai milloin koko ratsu. On se saatana, etteivät tähän mennessä ole näinkin ilmiselvällä asialle tehneet mitään. Toinen mahdollisuus lehtien varastelemisen ehkäisemiseksi olisi palkata ritarille avuksi aseenkantaja, joka vartioisi lehtiä sankarin kiitäessä rappukäytävissä. Tämä yön oma Sancho Pancha voisi myös helpottaa yön kulkua laskemalla valmiiksi seuraavaan rappukäytävään tarvittavat lehdet ja soittaa lehtitilaukset. Kätevää, kerta kaikkiaan kätevää. Vielä kolmas vaihtoehto: jos mitään uudistuksia ei suvaittaisi suoritettavan, tulisi ritarille antaa mahdollisuus ensimmäisen varastetun lehden jälkeen painua kotiin juomaa kaljaa – täydellä palkalla tietysti. Sillä vaikka sulattaa voi paljonkin (mm. voin pannussa ja lasin takassa), on ennenkuulumatonta hävyttömyyttä, että ensin luodaan tieten tahtoen hyvät mahdollisuudet rikollisen toiminnan onnistumiselle ja tämän jälkeen vielä velvoitetaan viaton ritari hoitamaan sotku ja pahoittelemaan ryöstetyksi tulemistaan. Tähän törkyyn toimikunta vastaa joka ainoa kerta, että ratsuille tulisi löytää sopiva piilopaikka, mistä niitä ei löytäisi edes Denzel Washington. Siinä sitten pyörit pitkin hämäriä takapihoja koiranpaskoihin astuen, kunnes löydät jostain juuri ratsun menevän aukon, mikä sattuukin olemaan paikallisten veijareiden kusiputka ja tunget menopelisi suoraan tuohon saastaan. Helvetin hyvä idea, onnittelut. Ja se miten Denzel Washington kuuluu tähän kaikkeen, on henkilökohtainen asia, jonka paljastan vain pyydettäessä enk välttämättä silloinkaan.
Mitä eri vuodenaikoihin ja sääolosuhteisiin tulee, niin Suomen postilaitoksen pitäisi viimeistään nyt lakata ottamasta mallia Yhdysvaltojen kliseisestä kuvasta, mitä se maailmalle tyrkyttää. Tämä ”säällä kuin säällä” periaate toimii korkeintaan elokuvissa ja marmoripatsaissa, puhumattakaan että pohjoiseen sitä kannattaisi edes yrittää juurruttaa. Ensimmäinen tolkku toimintaan olisi, että sadekelillä jakelua ei suoritettaisi. Tämä periaate ulotettaisiin ilman kieroiluja niin tihkusateen, suurten pisaroitten, pienten pisaroitten, viistottain puskevan sateen, usvan, sumun, lumisateen, rännän, rakeiden ja kaikkien mahdollisten variaatioiden kohdalla päteväksi. Ja jos joku välttämättä haluaisi suorittaa toimensa keskellä pohjoismaiden pahinta ukonilmaa sitten kevään 1944, tulisi hänelle maksaa työstään 300-kertainen korvaus ja tuhannen euron bonus. Aina tulee muistaa kohtuus.
Jättöpaikkoja voisi alkaa rakentaa uuteen uskoon ja tänä samana päivänä. Pois kaikki hämärät kauppaoppilaitoksen tupakkapaikat, apteekkien alakerrat ja baarien läheisyydessä sijaitsevat puulaatikot. Tilalle varta vasten ritareiden tarpeita silmällä pitäen rakennetut palatsit, jossa ennen kierrosta voisi käydä hakemassa kuntosalilta hieman hikeä päälle ja duunien päätteeksi pistäytyä saunassa, uimassa, hieronnassa ja loppuaamun dokata baarista ilmaista viinaa. Miehille voisi olla oma strippiluola ja naisille vaatekauppa – yhtään näin enempää sukupuolia lokeroimatta. Uusituilla jättöpaikoilla myös toimikunta voisi tehdä viikoittaisen katumuskierroksensa nuoleskellen ritareiden hiestä valuvat sukat kuiviksi hovinarrin soittaessa taustalla harppua. Aamunviettojen jättöpaikalla tulisi ilman muuta olla palkallisia – työpaikalla kun kerran ollaan. Sopimukseen tulisi myös sisältyä taksikuljetukset päivän raskaan ryyppäämisen jälkeen kaupungin tyylikkäimpiin yökerhoihin ja yöllä takaisin jättöpaikalle, josta hommat voisi taas helposti aloittaa. Ja jos sammumispiste olisi päivänä jos toisena pahasti päällä, ei muuta kuin soitto kännykän ääressä päivystäville toimikunnan jäsenille, jotka hoitaisivat jakelun. Kyllähän sellaisilta supermiehiltä vaatimattomat 240 tunnin piirit menisivät neljään tuntiin kuin kusi vain valuisi aamukahvin perästä Arabian uusimpaan mallistoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti