Tunnetko tuulen tänään kevyempänä ihollasi? Huomaatko taivaan lakanneen syytämästä ahdistavaa harmauttaan lastensa päälle? Uskotko että tämä voisi olla ikuista?
Ajan kuluessa asiat saavuttavat täyttymyksensä. Tutustuminen johtaa ihastumiseen – ihastuminen vihaan tai rakkauteen. Ihmisten rakentamat linnoitukset saavuttavat huippunsa, kestävät ja murtuvat pala kerrallaan pois, niin että lopulta kaiken ennen niin suuren tilalla on pelkkää ilmaa. Syksy saavuttaa talven, talvi ei mahda keväälle mitään. Vahvinkaan mies ei pysty pidättelemään pieruaan lopullisesti, itsepintaisinkaan puristamaan kättään nyrkissä ihmisten kyllästyessä häntä katselemaan. Kun näen sinut tänään kulkevan ohitseni kadulla, en ymmärrä miksi en vain voisi lähteä kanssasi pois, mutta ymmärrän kaipuun valtavuuden. Ymmärrän hetken lyhyyden, odottavan tuskan. Ymmärrän täyttymyksen moninaisuuden.
Olemme viikossa rakentaneet maailmasta paremman paikan. Vaihtoehdot on palautettu palvelemaan niistä nauttivia. Vallankumouksien idea on aina tuottaa kärsiville toivoa – ei varsinaisesti taata heille automaattisesti vapaampaa ilmaa. Vallankumoukset harvoin toteutuvat ja toteutuessaankin jättävät jälkeensä niin paljon korjattavaa, että vaaditaan uusi vallankumous ne korjaamaan. Tästä syystä vallankumouksen käsitystä ei tulisi nähdä liian konkreettisena – ei uusina muotoina, käytäntöinä ja materiaaleina. Sen sijaan katharsis sopisi paremmin tarkoitukseen: puhdistuminen menneen elämän liian raskaaksi käyneestä taakasta, miellyttävämmän elämänvirran ohjaaminen oikeille uomille. Vallankumous on kumous omaa mieltä vastaan, oman epäonnistumisen tunnustaminen, oman katkeruuden muuttaminen parempaa tarkoitusta palvelevaksi.
Ajalla on tapana unohtaa, johtaa sitä ajattelevat harhaan antaen ymmärtää itsensä väärin. Me emme palvelleet aikaa – me palvelimme ihmisiä. Me teimme vallankumouksemme ihmisten vuoksi, emme mielemme yläpuolella leijuvien hämärien ideologioiden tai uskontojen kunniaksi. Kaiku vastasi huutoomme, se uskoi asiaamme. Me emme antaneet ajan unohtaa meitä, painaa kärsiviä mieliämme unohduksen pohjattomaan suohon, riistämään tarkoitukseltamme mieletöntä tarkoitustaan, uskottelemaan kaikkensa antavalle yrityksen mahdottomuutta. Me emme antaneet tuulessa leijuvien kuiskausten estää meitä unelmoimasta, saatella takaisin nähdyille ja koetuille teille, joihin palaava saavuttaa tyytyväisyyden muttei onnea. Me emme antaneet unohtaa itseämme.
Kaikki päättyy – vallankumouksetkin. Niiden perästä seuraa täyttymys, jonka määrittelee viimeisenä pystyyn jääneet. Ystäväni, tänään viimeisenä seisomme me. Tuntekaa siis tuuli kevyempänä ihollanne – se ei ole harhaa. Huomatkaa taivaan lakanneen syytämästä ahdistavaa harmautta päällenne – se ei ole katoavaa. Uskokaa, pyydän teitä, uskoo että tämä on ikuista – se ei tule pettämään teitä. Eläkää täyttymys, kokekaa se kauniina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti