Mannerheimintietä Töölöön päin käveli pieni tummatukkainen mies. Hän oli hetki sitten saanut suuren tehtävän suoritettua ja oli niin onnellinen sen vuoksi, että lauloi Herran ylistystä ääneen. Huomatessaan kuitenkin nykytaiteenmuseon luona maleksivan nuorisojengin hän päätti sulkea suunsa. Kerran lähetystyötä tehdessään hän oli asemalla saanut kolmelta alaikäiseltä tuntuvan opetuksen siitä missä suurta oppia kannatti mainostaa, missä sitten taasen ei. >>Tosin kipu on hyväksi>>, Tummatukka ajatteli tarttuessaan kännykkäänsä ja näppäillessään tarvittavan numeron. Toisessa päässä vastattiin välittömästi. Tummatukka tuumi, että mahdollisesti hänen soittoaan oli odotettu, muttei antanut sen vaikuttaa arvostelukykyynsä.
>>Niin, kerro pois>>, sanoi miehen ääni toisessa päässä.
>>Opettaja, ette ikinä arvaa>>, Tummatukka aloitti, mutta ääni toisessa päässä keskeytti hänet: >>Mutta entäs jos arvaankin?>>
>>Mutta ettehän te voi arvata>>, Tummatukka änkytti.
>>Antakaa mahdollisuus>>, sanoi ääni vaativasti ja vaitiolollaan Tummatukka antoi siihen myönnytyksensä. Kuului kiihkeä hengenveto ja sitten ääni jälleen puhui: >>Te olette suorittanut antamani tehtävän… menikö edes hollille?>>
Tummatukka ei ollut uskoa korviaan. Ääni toisessa päässä, joka oli pyytänyt kutsumaan itseään Opettajaksi, oli arvannut täysin nappiin. Mistä hän saattoi tietää? Arvoitus etsii ratkaisijaansa.
>>Mistä te arvasitte?” Tummatukka kysyi ja sai vastaukseksi melko omahyväiseltä ja oman arvon tuntevan räkänaurun.
>>Olenhan Opettaja>>, Opettajaksi itseään kutsuva reuhkasi. >>Kerrohan nyt minulle, Silas, aivan kaikki.>>
Tummatukka hätkähti. >>Suokaa anteeksi, arvon Opettaja, mutta nimeni ei ole Silas. Olette varmasti erehtynyt henkilöstä… tai kenties romaanista? Soitinkohan nyt varmasti oikeaan numeroon?>>
>>Et ehkä ennen ollut, mutta tästä eteenpäin tulet tuntemaan itsesi sillä nimellä>>, Opettaja sanoi. >>Uusi nimesi kuvaa hienolla tavalla sankaruuttasi ja samalla nöyryyttäsi ja sankaruuttasi minua, Opettajaasi kohtaan. Ja kai sillä on jonkinlainen Raamatullinen taustakin, ota tuosta kaikesta hölynpölystä nyt selvää. Mitäs sanot?>>
Tummatukka oli ihmeissään. Tänä nimijuttu oli tullut niin kovin äkkiä. Koko hänen raa’an elämänsä ajan häntä oli aina kutsuttu vain tummatukaksi tai mustatukaksi, riippuen tilanteesta ja nimittäjän katsantokannasta. Mutta ettäkö kokonaan uusi nimi - oma nimi? Ihka oikea nimi, kuten kaikilla muillakin nimellisillä. Tummatukkaa jännitti positiivisella tavalla. Mutta silti tämä askel oli ehkä kuitenkin liian suuri kerralla otetavaksi. Ehkä hän ei kuitenkaan vielä ollut valmis kutsuttavaksi nimeltä. Ehkä aika ei ollut vielä kypsä.
>>Olen pahoillani>>, Tummatukka aloitti. >>Olen kiitollinen luottamuksestanne ja arvonannostanne, mutta mieluummin ilman nimeä, kuin typerä nimi taakkana.>>
>>Mikäs vika Silaksessa on?>> Opettaja sanoi ärtyneenä. >>Käyttihän Brownkin häntä menestyksellisesti hittikirjassa… jonka nimeä tosin nyt en muista. Mutta se on sivuseikka! Jos nyt ei sitten Silas, niin jokin muu nimi sinulle on ehdottomasti keksittävä. Ei Tummatukka ole mikään oikea henkilön nimi! Sellaisia nimiä löytyy korkeintaan lastenkirjoista tai eläinsaduista! Ja tämä tarina on sentään jollain lailla olevinaan jotain muuta. Siispä nimitän sinua tästä eteenpäin Sailakseksi, pidit siitä tahi et! Onko selvä?>>
>>Selvä on>> Sailas sanoi yrittäen totuttautua kohtaloonsa. Sailas oli sentään parasta mitä kyseisistä kirjaimista saattoi saada kokoon.
>>Mutta nyt loppuu löpinä>>, Opettajan ääni meuhkasi. >>Kerro siis, Sailas, mitä kuulit ja näit. Kerro salaisuus, jonka haluan kuulla.>>
Ja Sailas kertoi. Kertoi kaiken sen minkä kolme toimitusjohtaja Saurila apuria ja lopuksi hän itse olivat henkensä pitelemisiksi paljastaneet. Toisessa päässä Opettajan ääni oli aluksi rauhallinen, sitten hengitys alkoi vähitellen katkoilla ja puolen tunnin perästä hän keskeytti Sailaksen: >>Jo riittää! Nyt todella huomaamme, minä Opettaja ja sinä Sailas, että tyhmyys voittaa aina! Hehän pitävät meitä pilkkanaan! Kätkevät naurettavan salaisuutensa naurettavan helppoon paikkaan, josta lapsikin sen löytäisi. Ja juuri sinä, lapseni Sailas, löydät salaisuuden ja tuot sen minun käsiini.>>
Sailas oli innosta pyörtymäisillään, mutta samalla hän tajusi perin tärkeän seikan, jonka hän oli Opettajalta unohtanut kysyä: >>Entä Piispa Auranoja? Miten hän suhtautuu suunnitelmiimme?>>
Toisessa päässä oli hetken hiljaista, juuri sen verran missä ajassa maailman suurimmat valheet vaativat aikaa kehkeytyäkseen. Mutta lopulta Opettajan ääni vastasi: >>Olen sopinut arvon Piispan kanssa, että kaikki mikä koskee tätä tiettyä asiaa, eli geissiä jos nyt välttämättä halutaan olla moderneja, toimitaan täysin minun arvostelukykyni mukaan. Ja vaikkei näin olisikaan, niin eikös sitä sanassakin sanota, että kun väki vähenee, niin pidot paranee! Haha!>>
Sailas ei yhtynyt Opettajan leikinlaskuun ja jostain syystä hänestä tuntui, ettei Opettaja ollut hänelle täysin rehellinen. Toinen osapuoli varmasti huomasi tämän, sillä hänen seuraavat sanansa olivat verraten eri asteella: >>Unohda tuo äskeinen Sailas. Olen vain niin innoissani etten osaa varoa sanojani. Usko minua, mitään syytä huoleen ei ole. Tämä on loistohomma! Vuosituhansia kestänyt salailu on meidän käsissämme! Sinun käsissäsi! Menen siis ja tee työsi. Saa arvon Piispakin kerran aihetta olla sinusta ylpeä.>>
Tähän Opettaja päätti puhelun Sailaksen jäädessä hölmön näköisenä Finlandia-talon kohdalle seisomaan kännykkä korvallaan. Nytkö hänen jo tulisi tonkia esiin se pahuksen salaisuus? Sailas olisi toivonut edes hetken lepoa, ehkäpä jopa kuumaa kylpyä yhdessä jonkun kuuman diakonin kanssa. Mutta ilmeisesti tämä yö ei antanut siihen suostumustaan.
Sailas kääntyi kannuksillaan ja lähti kävelemään takaisin kohti keskustaa. Taskustaan hän kaivoi pussillisen pikkukiviä ja alkoi pureskella niitä sillä seurauksella että muutama hänen takahampaistaan halkesi. >>Kipu on hyväksi>>, hän virkkoi hiljaiseen ääneen. Tosin tänään hän oli ahminut niitä jo toista pussia, mutta eipä päiväkään ollut täysin normi. Hän nopeutti askeleitaan, ajatellen samalla ettei hammaslääkäri tulisi innostumaan seuraavalla vastaanotolla hänen purukalustonsa kunnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti