Muistatteko?
ei sillä enää niin väliä
sanoillani, huudoillani
ajan peittäessä viimeisen pimeyden alleen
kerta kerralta
helpompaa olisi taistella
helpompaa riuhtoa ja lyödä
halkaista kuristavat voimat keskeltä kahtia
luovuttaa ylijäämä takaisin
en puhunut ihmisistä
he ovat liian keskeisiä
en maailmasta
se on liian ilmeinen
itsestäni vain
liian harvoin teemme sitä huolella
kiitos menneistä tuulista
sateelle ette ymmärrystäni saa
myrskyt voitte pitää omananne
kiitos yöttömistä öistä
aamulla herään
katson taakseni – mutta hetken vain
sen kai jokainen on päätöksilleen velkaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti