Jaahas, jaahas, Jackpot nro. 2, elikkä Turkki-Sveitsi 2-1. Nooh, älkää te epäonniset veikkauspelien kultaisesta tulevaisuudesta haaveilevat nyt liiaksi masentuko. Sillä pidemmän päällehän tämä kaikki on vain tuurin hiukkasista kiinni, eikö? Ei vai? Helevetti. Jos ei, niin sehän tarkoittaa, että minun itseni pitäisi olla masentunut siitä, etten ole tienannut näillä huippuennustuksillani. Siis… sillähän olisi voinut voittaa rahaa! Paljon rahaa ja vasta nyt te sen minulle kerrotte, noin ikään selkeästi ja kuuluvasti, että tällainen oman syvimmän olemuksensakin tuijottaja sen ymmärtää. Siis kuvitelkaa nyt, mitä olisi tapahtunut jos olisin käärinyt taskuuni vaikkapa vain muutaman tuhatlappusen, luuletteko että missään määrin enää vaivautuisin kirjoittamaan yhtä ainoata turhanpäiväistä tekstiä teidän turhanpäiväisten kansalaisten luettavaksi? Luultavasti kirjoittaisin, mutta ritarin hommat – ne kyllä jäisivät sen sileän setelin myötä, jonkalaisia ne toivon mukaan Veikkauskonttoreista jakelevat.
Mutta koska tehtyä ei saa muutetuksi, tulevaisuutta hallituksi ja nykyhetkeä siedetyksi, on varmasti hyvä palata otsikon alle ja vertailla hieman Turkin ja Sveitsin yhteenottoa Euroopan ilmapiirissä. Edellisillä kerroillahan olemme tarkastelleet Turkin sulttaanin taatelinsyöntiä ja Sveitsin poliittista rauhallisuutta, jotka molemmat todettiin olevan esteitä maiden jalkapallomenestykselle. Kun lähtökohdat molemmilla ovat heikot, tulee näistä heikkouksista löytää silti osittaisia vahvuuksia vertailun toteuttamiseksi. Siirrytään siis valtioiden hallinnolliseen maantieteeseen, ja huomataan, että Sveitsi on tässäkin suhteessa melko heikoilla.
Sveitsihän yhtenäistyi alun perin vuonna 1291, jolloin kolme alueen metsäseutua loi valaliiton taistellakseen sen aikaista Euroopan mahtisukua Habsburgeja (eritoten Rudolf I Habsburgilainen) vastaan. Taistelu osoittautui melko menestyksekkääksi puskissa kykkimiseksi ja Keisarin joukot joutuivat ainakin kahdesta suurtaistelusta perääntymään tikkuja perseissään. No tämähän on Sveitsille vain kunniaksi. Mutta mitä on tapahtunut näiden kunniallisten vuosien jälkeen, vuosina jolloin Sveitsi on vahvistanut itsenäisyyttään tarvitsematta huolestua Habgurgilaisista tahi muistakaan möröistä. Vastaus kuuluu: ei mitään niin hyvää, joka voitaisiin kääntää voitoksi jalkapallokentällä. Syy tähän epäkohtaan löytyy pitkälle maan jakautumisesta varsin itsenäisiin maakuntiin, eli kantoneihin. Vuoteen 1848 kantonit olivat täysin itsenäisiä valtioita (Sveitsin toimiessa toisin sanoen lukuisten valtioliittojen kautta) ja edelleenkin niillä on omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä jne. Mitä mielettömyyttä! Kutsua nyt itseään valtioksi ja samalla antaa kaikkien peuhata omassa saastassaan missä määrin ikinä mielivät. Kuvitelkaa tämä tragedia ratkaisevassa puolivälieräottelussa (johon Sveitsillä ei enää ole asiaa.) Valmentaja edustaa tässä valtion päämiestä, pelaajat kantoneita. Valmentaja käskee puolustamaan, kantonit eivät suostu kuuntelemaan vetoamalla itsenäisiin asemiinsa ja potkivat palloa vain niiden kantonien kanssa, joihin heillä milloinkin sattuu olemaan välit kunnossa. Tästähän seuraa, että jatkoaika on ohi minuutissa, kantonit murskattu, Sveitsi pyyhitty sivuun.
Toinen on tilanne Turkissa, joka koostuu 81 maakunnasta ja joita johdetaan rautaisella kädellä Istanbulista. Yhdenkään maakunnan on turha kuvitella vaihtavansa vähemmän tuottavaa perunalajiketta paremmin tuottavaan jamssiin, ilman että presidenti Ahmet Necdet Sezerin antaa päätökselle siunaustaan, lupaa järjestää asiasta uudet parlamenttivaalit, mutta unohtaa lupauksensa, koska kiirettä pitää lennellessä Yhdysvaltojen ja Turkin väliä aina kun Suuri ja Suuruudessaan Mieletön George W. Bush hänet paikalle pyytää. Pahoittelut, ei politiikkaa tämän enempää, se ei palvele kenenkään etua. Mutta pointti tässä kaikessa oli se, että sen puolivälierän alkaessa Turkki on selkeästi paremmin organisoitu, kuuntelee valmentajaansa ja voittaa maalin mitalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti