Jos joku olisi tänään aamupäivällä pysäyttänyt minut kaupungilla ja ennustanut, että Kroatia tulisi voittamaan Saksan 2-1, olisin mitä luultavimmin oudoksunut hänen ihmisiä häiritsevää käytöstään ja sen jälkeen syyttänyt häiritsijää mitä suurimmasta panettelusta. Ensinnäkin on suuri loukkaus keisarillista jalkapallomaata kohtaan, jos uskaltaa edes kuiskata jotain sen suuntaista, että Kroatian kaltainen halpa hintalappu kykenisi kaatamaan suuruuden. Ja turha jauhaa ikuisesti siitä vuoden 1998 pronssista, Davor Suker on mennyttä ja Kroatian jalkapallotulevaisuus sen myötä. Mutta ei tarvita edes Sukerin puuttumista siihen, että Kroatialla ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla mitään mahdollisuuksia voittaa Saksaa.
Saksahan on kuuluisa kotkastaan, siitä joka periytyi Preussilta Hitlerille ja koristaa nykyään Saksan liittotasavallan virallista lippua. Kolmannen valtakunnan aikana kotka oli hakaristin ohella tärkein symboli ja sitä ruokki mm. Albert Speer monumentaalisissa Berliinin uuden arkkitehtuurin kaupunkisuunnitelmissaan. Siinä missä kotka on yhtä kuin Saksa, Kroatian kansalliseläimenä keikkuu varsin oudoksuttavan oloinen vuohi. Heti alkuun herää kysymys siitä, minkälainen maa laittaa lippuunsa tuon määkivän sorkkaeläimen, joka tosin tuottaa varsin arvokasta maitoa, muttei paljon muussa mielessä ole osoittautunut kehittyvän evoluution arvoiseksi. Mitä vuohi tekee? Vuoristossa se käyskentelee vuorenrinteitä pitkin, laaksoissa makailee nurmikolla ja ahtaa voikukkia kitaansa. Silloin tällöin se astelee aivottomana asfaltoitujen valtateiden kieppeille ja aiheuttaa vuosittain useita kuolemia – niin itselleen, autoja ajaville ihmisille ja ihmisten mukana kulkeville kotieläimille. Mitä hyötyä on vuohesta? Hyvin vähän, toveri, vaarallisen vähän.
Siirretäänpä nämä luontokappaleet pelikentälle. Vuohet käyskentelevät pitkin kenttää märehtien ja nuuskien. Kotkat sen sijaan liitelevät suoraviivaisella tyylillään, tekevät teräviä iskuja ja upottavat kyntensä vihollisen arkoihin paikkoihin. Ja jos puhutaan vielä saksalaisesta kotkasta, tuosta uljaimmasta yksilöstä, nähdään useimmiten äärimmäisen erikoislaatuista toimintaa. Kotkan katse on jäätävä, siltä ei jää mitään huomaamatta, kaiken se näkee ja korjaa talteen, tappaa jos niin vaaditaan, perääntyy varhain jos tietää, ettei sillä kertaa voi voittaa. Vuohi sen sijaan ei opi, ei vaikka sitä nakuttelisi varttitunnin välein vasaralla korvien väliin ja pyrkisi tällä jalolla metodilla osoittamaan, kumpi kentän puoliskoista on hyökkäyspää ja johon pallo pitäisi saada kuljetettua. Vuohi seisoo, seisoo ja jauhaa, unelmoi omia unelmiaan jotka ottelujen lopputuloksien perustellen liittyvät aivan muuhun kuin jalkapallomestaruuteen.
Mutta tänään poikettiin kaavasta, Kroatian vuohet löivät saksalaiset kotkat. Syy tähän kummallisuuteen löytyy kotkan luonteesta, joka ei siedä ärsytystä. Kroatian ensimmäinen maalihan saisi harmituksen punaisen säikeen nousemaan maailman rauhallisimmankin ihmisen hipiälle, se kärventäisi ihon ja aiheuttaisi kantajassaan vakavia tekoja. Ja näin tapahtui myös kotkille, jotka eivät, päästettyään harmituksen jo ensi hetkillä nahkansa alle, kyenneet siitä enää toipumaan. Vuohet eivät sen sijaan ärsyynny mistään, eivät vaikka heidän korviinsa kuiskailtaisiin maailman loukkaavimpia lauseita (niitä joiden vuoksi sotia aloitetaan ja naisia rangaistaan.)
Monimutkainen asia yksinkertaisesti: Kroatia ei tänään voittanut ottelua, vaan Saksa hävisi sen. Tämä ei ole arvoitus, eikä mahdottomuus. Jos epäilette, lähtekää matkalle Eurooppaan. Menkää ensin Kroatian aroille ja nähkää sen kuuluisat vuohet, silittäkää ja puhutelkaa niitä, kokekaa ne. Jatkakaa sitten matkaanne Saksaan, sen jylhiin vuoristoihin. Katsokaa taivaalle, katsokaa ja ihailkaa. Sitten ymmärrätte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti