
Hollannille täytyy kyllä hurrata. Jollain ihme tavalla maa onnistuu aina sytyttämään itsensä pelattaessa nimenomaan Euroopan jalkapallomestaruuksista. Ei tiedä, ei tiedä – siinä saattaisi olla Portugalille oivallinen vastustaja finaaliin, kun Ranskankin lento katkesi lyhyeen. Vakaasti ainakin uskon, ettei mahdollisista välierävastustajista Ruotsista tai Venäjästä koidu hyökkäyspelin taitureille ongelmaa. Romanian heikkoa esitystä sen sijaan käy jopa sääliksi. Maalla olisi ollut oiva mahdollisuus pudottaa kaksi futiksen suurmaata jatkosta – teko, joka olisi muistettu vielä vähintään 20 vuotta (Romaniassa tuplasti pidempään… kun eivät muutakaan osaa muistella.) Sen sijaan tappio nosti ikuisen tylsän jalkapallon harjoittajan Italian jatkopeleihin. Todella sääli.
Kun eilen tuli rakenneltua hypoteettista joukkuetta Itävallalle, tänään voitaisiin keskittyä samaan Romanian kohdalla. Vanhana kunnon kommunistimaanahan Romanialla on ollut vanha kunnon kommunistijohtaja. Karpaattien neroksi ja Ajatusten Tonavaksi itseään kutsunut Nicolae Ceausescu johti Romaniaa armottomalla otteellaan vuosien 1965-1989 välisen ajan. Jouluaattona 1989 tapahtunut verinen diktaattorin vallasta syöksy (missä luiskahti vaimo samalla kertaa narun jatkeeksi) oli 1980-luvun lopun Itä-Euroopan ns. ”samettivallankumouksen” ainoa väkivaltainen kumous. Ceausescu oli kenties mielenvikaisin diktaattori, joka koskaan on (sanotaanko vähintäänkin modernina aikana) yhtäkään valtiota hallinnut. Diktaattoripörssi kuvailee muhevalla tavalla miehen sankaritöitä:
Kansaltaan varastamia rahoja Ceausescun dynastia käytti paitsi oman hovinsa yltäkylläiseen elämäntapaan, myös grandiööseihin rakennusprojekteihin. 80-luvulla noin viidesosa Bukarestista, muun muassa historiallinen keskusta, lanattiin maan tasalle ja tilalle nousi mahtipontista ceausesculaista arkkitehtuuria. Monille rakennuksille, kuten kolmensadantuhannen neliömetrin jättipalatsille joka on maailman toiseksi suurin rakennus Pentagonin jälkeen, ei ole löytynyt nyky-Romaniassa mitään järkevää käyttöä. Ceausescun suuruudenhulluus oli käsittämätöntä. Kerran hän yhdessä yössä täytätti vastarakennetun metroaseman ja rakennutti sen päälle puiston, koska halusi pitää aamuisen puheensa juuri sillä paikalla. Ja kun vuosisata eteni, diktaattori menetti yhä enenevissä määrin suhteellisuudentajunsa ja kävi paranoidiseksi. Hän suostui pukeutumaan vain vaatteisiin joita vartioitiin kellon ympäri, vei Buckinghamin palatsiin omat lakanansa, ja pesi kätensä alkoholilla käteltyään kuningatarta joka löi diktaattorin ritariksi (arvo peruttiin vain tunteja ennen Ceausescun teloitusta).
Itselläni ei tuohon ole paljoakaan lisättävää. Hypoteesini lähtee sen sijaan ajatuksesta, että diktaattorin pakkomielle olisi arkkitehtuurin sijasta löytynyt jalkapalloilusta. Kuvitelkaa mitä hirvittävää mutta samalla menestyksekästä hän olisi saattanut saada aikaa. Luultavasti hän ensi alkuun olisi rakennuttanut Bukarestiin 500 000 paikan stadionin, jossa Romanian jalkapallojoukkue olisi saanut parhaissa mahdollisissa olosuhteissa harjoitella. Tämän jälkeen hän olisi kirjannut perustuslakiin jalkapallon maan kansallislajiksi ja määrännyt, että koulupäivistä puolet tulisi käyttää lajin harjoitteluun (niin miesten kuin naisten.) Lääketeknologiaa oltaisiin ja kauan ennen DDR:ää tai Suomen hiihtomaajoukkuetta alettu valjastamaan urheilijoiden käyttöön. Ulkomailta olisi haalittu suurella rahalla parhaat pelaajat luomaan valmennuskuvioita, vaikka lopullinen vastuu valmennustyöstä olisi luonnollisesti jätetty Ceausesculle itselleen. Romania olisi hakenut ja saanut isännöidäkseen kaikki mahdolliset jalkapallon arvoturnaukset, diktaattorin osoittaessa suosiotaan voittoisalle joukkueelleen. Paljon hyvää olisi arvatenkin saatu aikaan, paitsi että kansallislajiin käytetyt varat olisi edelleen riistetty suurten rakennusprojektien tavoin kadunmiehen selkänahasta, pelaajia olisi murhattu huonon kisamenestyksen johdosta ja maa olisi pysynyt yhtä sulkeutuneena kuin aina ennenkin, ettei arvokasta valmennustietoisuutta olisi voitu salakuljettaa ulos maasta. Ja lopulta – lopulta Ceausescu olisi roikkunut edelleen hirressä, sillä loppujen lopuksihan ei ole kysymys siitä mitä diktaattorien pakkomielteet ovat, vaan pakkomielteisyys itsessään. Mutta olisihan ollut joukkue – taas kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti