Puola meni ja hävisi viimeisen ottelunsa Kroatialla lukemin 0-1. Kroatian panos hämmästyttää, ja kun otetaan huomioon, että vastaan puolivälierissä tulee satuhahmoista koostuva Turkin joukkue, on kroaateilla erinomainen mahdollisuus pelata itsensä neljän parhaan joukkoon – kymmenen vuoden tauon jälkeen arvoturnauksessa. Puola sentään ei liiemmin intohimoja tässä turnauksessa esittänyt. Voimmekin lähettää puolalaiset kotimatkalle miettimällä tämänkertaisessa harhalaukauksessa puolalaisten mielenmaisemaa ja sen yhteyttä maan heikkoon menestykseen kuningasjalkapallossa.
Eräs tuttavani kävi taannoin Varsovassa ja palatessaan hän toi uutisia mukanaan: puolalaiset eivät kohdelleet häntä, kuten perusalkoholisoitunutta suomalaista hänen mielestään olisi kuulunut kohdella. Ystäväni koki tämän vihamielisyydeksi. Oma mielipiteeni asiaan kuitenkin on, että juuri noin ääliöturisteja tuleekin kohdella (itse asiassa turisteja kohtaan ollaan aivan liian ystävällisiä, potku vaan häiriköille arkaan paikkaan ja säkissä rajojen yli naapurivaltion alueelle), mutta jos puolalaisten käytöksestä tulisi etsiä jotain kansallista omaleimaisuutta, nousisi pinnalle ennen muuta katkeruus. Eikä mikään ihme. Puolalaiset ovat verraten vähän aikaan saaneet olla ulkomaailmalta rauhassa, eikä täten ihme, jos he eivät jaksa sietää kaiken maailman suomalaisjunttien kukkoilua heidän arvokiinteistöjensä läheisyydessä, sukupuolielin kourassa lorottamassa kulttuuriaarteiden päälle.
Tähän puolalaisten mielenmaisemaan johtanutta kehitystä voidaan lähteä seuraamaan vuodesta 1772 (aikaisemmiltakin vuosisadoilta löytyisi silti mielenkiintoista triviaa, kuten se, että Ruotsi ja Puola ovat hetkellisesti olleet 1500-luvun lopulla reaaliunionissa keskenään, syystä että niin Ruotsilla kuin Puolalla oli sama kuningas, Kustaa Vaasan pojanpoika, Suomen herttua Juhanan poika Sigismund) jolloin suoritettiin ns. Puolan ensimmäinen jako. Tällöin Puolan jakoivat keskenään Venäjän, Itävallan ja Preussin hallitsijat. Jako mahdollistui Puolan itävaltalaismielisen kuninkaan August III:n kuoltua ja Venäjän keisarinnan Katariina Suuren päätettyä ryhtyä koko Euroopan lutkaksi. Seuraava jako 1793 sai alkunsa Venäjän ja Itävallan liittouduttua Turkkia vastaan, jolloin Preussi alkoi tuntea olonsa turvattomaksi ja liittoutui Puolan kanssa, joka siis hetkellisesti oli saanut yhtenäisyytensä takaisin. Puolan kolmas jako toteutui 1795, jolloin Puolan omat reformistit nousivat aikaisempaa jakoa vastaan ja ärsyttivät täten suurvallat.
Tuttu kaava maailmanhistoriasta: suuret tulevat ja valloittavat pienempänsä. Puolan kohdella on silti muistettava se poikkeus, että valtio on aina ollut maantieteellisesti yksi Euroopan suurimmista, ja jos se ei olisi niin heikosti kartalle sijoittunut, olisi se varmasti itsekin pyrkinyt paljon varteenotettavammaksi valtioksi, kuin mihin se koskaan on kyennyt. Sen sijaan se kolmen jaon jälkeen joutui ottamaan vastaan Napoleonin armeijat matkalla Venäjälle, tämän jälkeen sopeutumaan Wienin järjestelmän luonteeseen, jossa se toimi suurvaltojen pelinappulana, kunnes ensimmäinen maailmansota jyräsi saksalaiset jälleen sen alueiden kautta itään ja takaisin. Pieni hengähdystauko maailmansotien välissä antoi maalle mahdollisuuden suunnitella omia Itä-Euroopan suurvaltakuvioitaan, joihin se hanakasti houkutteli avukseen myös suomalaisia (ns. reunavaltiopolitiikka 1920-1930-luvuilla.) Tämä oli silti turhaa työtä, kun Hitler tuli ja toisti Napoleonin ja Wilhelm II:n tempun. Toisen maailmansodan jälkeen venäläisetkään eivät tyytyneet pysyttelemään puolustamillaan alueillaan, vaan aloittivat kilpajuoksun Berliiniin ja – yllätys yllätys – jälleen Puolan alueiden läpi. Seurasi kylmä sota ja Varsovan liitto, jossa kirjaimellisesti osoitettiin, kuinka Neuvostoliiton talutusnuorassa Puola oli.
Kaiken tämän jälkeen Puola on silti onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä ja kansallistunteensa. Puola oli ensimmäinen maa, joka tietoisesti ilmoitti hylkäävänsä satelliittimaan statuksen 1980-luvun lopulla ja aloitti Euroopan historiassa uuden aikakauden. Jos nyt oletetaan, että maailma on muuttunut sen verran, että tällä kertaa Puola saa pysytellä rauhassa hieman pidempään kuin kaksikymmentä vuotta, saattaa olla hyvinkin niin, että se onnistuu kääntämään uhmakkaan ja katkeruudensävyisen nationalisminsa vahvaksi itsetietoisuudeksi. Tällöin voidaankin ajatella, että maasta on muodostumassa yksi eurooppalaisen jalkapalloilun uusista jättiläisistä.
B-lohkosta jatkoon pääsivät Kroatia ja Saksa. Turnauksen jättävät Puola ja Itävalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti