Voi elämä mitä elämää. Tänään oli vaikea yö, hyvä kun selvisin, toisaalta olisi ollut hyödyllistä myös kaatua, olla enää nousematta, sulkea silmät ja odottaa rauhallisena syksyä. Nousin semminkin. Vaikka Murphy onkin monissa tilanteissa oikeassa, ei ole hyvä alistua hänen lakeihinsa. Ei ainakaan edes joka kerta. Mutta säästän teidät näin pienen loman jälkeen heti kuulemasta surkeaa ruikutustani ja kerron sen sijaan hieman Suomen kesästä – olihan juuri juhannus ja itsekin osana sitä.
Olosuhteet ajoivat tänä vuonna siihen tilanteeseen, että riisuttuani ritarin viitan päältäni suuntasin tieni kohti maamme komiaa pääkaupunkia. Se tunne oli kokemisen arvoinen – saapua juhannusaaton aattona Helsingin rautatieasemalle ja kulkea vastavirtaan. Oli ihmisillä tavaraa, sano, mihin kaikkeen he kuvittelevat viikonlopun aikana tarvitsevansa sitä kaikkea? Naiset nyt ymmärtää, mutta miehet parhaassa iän ja ruumiin kunnossa kantamassa säkkikaupalla roinaa mihin lie Joensuun junaan - ja vielä keskellä kesää. Ehtiikö kolmen päivän aikana tosiaan ensin matkustamaan kymmenen tuntia edes takaisin, kalastamaan mato-ongella ja virvelillä, pelaamaan lautapelejä ja playstationia, syömään, juomaan, puhumaan, laulamaan, palloilemaan, hakkaamaan halkoja, riitelemään, rukoilemaan, rakastelemaan, hukkumaan, pahoinpitelemään. Mahdollisesti.
Suuntasin kulkuni juhannusaatoksi Pasilaan. Ei heti ensiajatuksella tule parempaa paikkaa mieleen, joka edustaisi niin vastakkaista käsitystä keskikesän juhlapaikalle kuin tämä betonikolossi lähellä Helsingin sydäntä. Mutta ei se silti sitä tarkoita, etteikö autiosta kaupungista voisi löytää kauneutta – päinvastoin. Aattoiltapäivänä lapset leikkivät paikallisen ostarin keskelle rakennetussa vesialtaassa, hyppivät uimapuvuissaan betonin päällä ja viskelivät ympäriinsä jotain pesuaineen tapaista. Jostain syystä tuli hyvin suurkaupunkimainen tunne. Tältä temmellyskentältä jatkoin ystäväni kanssa matkaani Helsingin keskustaan. Alkoi sopivasti sataa juuri kun astuimme ulos – ei masentanut, pikemminkin huvitti.
Huomasin melko pian kuinka kaupungin tyhjyys oli nostanut hyvin näkyville kappaleen marginaaliväestöstämme. Kansallisteatterin pienen näyttämön lipan alla majaili siinä määrin kuolleeksi julistetun kulttuurin edustajia, että tuntui kuin olisimme hetkeksi palanneet jonnekin 70-luvun lopulle. Rautatieaseman olivat valloittaneet keski-iältään 11-15-vuotiaat kansalaiset, kukin omalla tyylillään kaupungin kuninkaan titteliä tavoitellen (tai eläen) ja hyvin sen esiin tuoden. Varsinainen syy matkaamme keskustaan oli, että meidän tuli kartuttaa illaksi ilojuomavarastoamme. Tässä kohtaa tilanne kehittyi, sateen yhä voimistuessa, jopa hetkellisen masentavaksi. Saavuimme kaupungin ainoaan auki olevaan kauppaan, asematunnelissa sijaitsevaan Keskoon, kaksi minuuttia myöhässä. Tuli hätä. Kaikki kioskit olivat sulkeneet ovensa jo viideltä, kello oli nyt seitsemän. Luojan kiitos, kaiffarini keksi, että huoltoasemat eivät jätä janoista pulaan minkään juhlapyhän kiusatessa. Rankkasateessa karhut kassissa takaisin Pasilaan. Helsingin juhannus oli nähty.
Seuraavana päivänä sain väkijuoman nauttimisesta tarpeekseni ja päätin matkustaa päivän etuajassa takaisin Turkuun. Junassa oli hiljaista, vaikka ihmisiä oli merkillisen monta (olin elätellyt toivetta, että kerrankin olisin saanut istua vaunussa yksin.) Kaikki matkustajat näyttivät siltä, että heillä oli hyvä syy viettää kaunista juhannuspäivää raiteiden päällä. Mietin mikä oli oma syyni? Kenties syvällä kytevä välinpitämättömyys tapoja kohtaan, kenties ei, mutta se joka tapauksessa palkitsi minut.
Hiljainen Turku on uskomattoman kaunis katsella. Olen toki saanut kokea tunteen monesti ritarin hommissa, mutta päivä eroaa yöstä radikaalisti. En muista pitkään aikaan olleeni yhtä lumotussa tilassa, kun lähtiessäni hakemaan ruokaa kaupasta. Kello oli puoli seitsemän illalla, aika jolloin kaupunki normaalioloissa vilisee kuntourheilijoita ja nuoria idiootteja. Nyt ei näkynyt ketään – ainoa tapaamani henkilö oli kotialueeni ainoan auki olevan kaupan ainoa työntekijä. En tiedä, voiko kaupungilta enää enempää pyytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti