IV
Kaupungin sydämessä unohdettu kallio, seisonut siinä kauemmin kuin ihminen, kauemmin kuin kykenen muistamaan. Tyrkyttämättä itseään kenellekään, tarvitsematta kylttejä tai kuvia, se kutsuu uteliaimmat luokseen, ne joilla on aikaa pysähtyä, ne jotka antavat itselleen oikeuden hetken rauhassa hengittää kaupungin seisovaa ilmaa. Kallio suojaa itsensä, verhoaa porttinsa jotta sitä ei liian helposti löydettäisi, liian helposti häirittäisi, liian helposti turmeltaisi. Vaan kuka sen kerran tavoittaa, tuo onnekas, palaa sinne aina uudestaan, istuu sen sileälle pinnalle, katselee korkeuksista kaupunkia joka hitaasti liikkuu saapumatta koskaan perille. Kallio kuiskaa vieraalleen lämpimiä asioita, toivottaa tervetulleeksi, kehottaa nauttimaan pimenevästä illasta, sillä sen puolesta paras hetki elämästä on tässä ja nyt.
V
Tiskaat siinä kuten ennenkin, kastelet puolet keittiöstä, heität pesuainetta silmiini, naarmutat niitä sinisiä lautasia jotka saimme lahjaksi äidiltäni. Kun teet kaiken tuon, olet juuri sellainen mihin ihminen aidoimmillaan kykenee. Saat minut unohtamaan maailman monimutkaisuuden, sen kaiken ikuisen asioiden pyörittelyn josta ei koskaan tule valmista, vetoamisen järkeen jossa ei ole mitään järkeä, kaiken sen millä epätäydelliset ihmiset itsensä täyttävät halutessaan olla täydellisiä. Palataan huomenna tuohon kaikkeen erinomaisuuteen, tänään kastele vaikka koko asunto, se on ainoa mikä merkitsee.
VI
päätin päiväni minäkin
yksisilmäinen maailmanparantaja toimi viestintuojana
ensimmäinen vieras kolmeen vuoteen ja silläkin vain yksi silmä
vaan tarkka kuin perkele
osoitteli syntisen elämäni merkkejä, karjui:
olette käsittänyt kaiken niin kovin väärin
silmä synninpäästöstä?
ei kelvannut kuolevaisen rehellinen lahjus, käskin painua syvimpään helvettiin
sinne lähtikin vaan otti minutkin mukaansa
kirjailin henkisen konkurssini asuntoni valkoisiin seiniin
naurettavan helpolla miestä vietiin
kiusallaan kierrettiin auringon alta
ei näkynyt pilvien yläpuolella jumalaa
ei rukousten pyhää rauhaa
ei mitään mikä jättäisi tahrattuun mieleen jälkensä
kokoontui komea joukko
oli herraa monta valmiina tuomitsemaan
makasin arkussani ja syljin suustani valheita, kuulin:
kuolema ei itsessään ole rangaistus yhdellekään
pelko on liikkuva varjo huoneen perällä, auringon peittävä pilvi kesäpäivän rauhassa
rohkeus on varattu hölmöille
niille jotka kaipaavat vastauksia
niille jotka uskovat niihin
odotin sen hetken mikä minulle oli varattu
irtaannuin entisestä
yksisilmäinen ystäväni saattoi minua
tuki toisella kädellä niskaani, toisella tavoitteli silmääni
ovi avautui
nimeni lausuttiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti