Rappujen lukkoihin tulisi ehdottomasti panostaa. Eihän se tietysti yksin voi riittää, että itse rappua joutaa hakemaan suttuisten jakokirjojen ja hämärien otsalamppujen kanssa viidestätoista minuutista kahteen tuntiin, ei veljeni, sen jälkeen alkaa se kuuluisa avainsota. Ensin helvetinmoinen nippu avaimia, josta sitten yrität löytää sen oikein. On pientä valkoista, isoa sinistä, mustaa täplätöntä, kokomustaa, valkoista täplää, keltaista täplää, täplää vailla täplää, avainta vailla muotoa, muotoa vailla tarkoitusta. Siitä sitä sitten voi vapaasti valita omansa mutta varmaa on, että sisään ei pääse kuin riuhtomalla oven sijoiltaan. Ongelmaa helpottamaan on moniin talonyhtiöihin hankittu erinäisiä ovikoodeja (joiden tarkoitus tietysti on ensisijaisesti palvella asukkaita – aina vain asukkaita), jonka oikein näppäilemällä ovi aukeaa ilman ähinää, puhinaa ja puhkintaa. Ongelmaksi koodeissa nousee vain, että turvallisuussyistä niitä päivitetään uusiin vähän väliä, eikä ritareille näistä muutoksista jätetä viestiä. Ja samalla kun on tottunut käyttämään koodia, avain on ehditty kaikessa hiljaisuudessa vaihtaa uuteen. Ei toimi ei. Ehdotukseni tähän pattitilanteeseen olisikin, että ritareille hankittaisiin oma salanappula jokaiseen oveen, jota hennosti hipaisemalla ovi aukeaisi. Nappula tunnistaisi ritarin sormenjäljen, joka aikaisemmin olisi rekisteröity tietojärjestelmään. Vaihtoehtoinen tapa voisi olla äänitunniste, jota kovaan ääneen kailottamalla mahdollistaisi sisäänpääsyn. Mahdollisia sisäänpääsyhuudahduksia voisivat olla vaikkapa teemaan liittyen: ”vatu vittuun”, ”HBL vain maanantaisin tai ei koskaan”, tai ”jumala ei luonut sanomalehteä.” Nämä vain vaihtoehtoina.
Kuolemanloukuiksi todetut hissit tulisi vaihtaa uusiin. Jokaiseen rappuun tulisi vain ja ainoastaan ritareita varten valmistaa salamannopea hissi, joka odottaisi aina valmiina alhaalla. Hissin tulisi olla myös tilava, niin että siellä voisi halutessaan hieman hengähtää ja juoda oikeaan nurkkaan rakennetusta jääkaapista ihania virvokkeita ja syödä pientä välipalaa. Mahdollista on, että ritari voisi itse noutaa jääkaapista tarvitsemansa, mutta toivottavaa tietysti olisi, että hisseissä odottaisi aina henkilökohtainen palvelija, joka laittaisi leivän väliin kinkun ja juuston juuri oikein päin. Hisseissä voisi myös vaihtaa työstä hikeentyneet vaatteet uusiin.
Tällä hetkellä olevat jakokirjat vuosimallia miekka ja kivi voisi puolestani viedä roviolle tällä samalla sekunnilla. Kertoo jotain postilaitoksen todellisesta luonteesta, että vaikka käsi sydämellä vannotaan hyödynnettävän kaikkia mahdollisia teknisiä innovaatioita joita Japanista maahamme lastataan, ritarit saavat nollaluvun lähentyessä loppuaan yhä pelata lyijykynän ja valkoisen paperin kanssa. Mahtavatko nuo käyttää moisia enää edes ala-asteella. Tekniikka kehiin ja yössä välkkyvät ledit kunniaan. Elektroninen jakokirja päivittäisi itse itseään ja siihen voisi syöttää toiminnon, joka osoittaisi laserilla ritarille aina tietyn luukun, johon tietty lehti tulee tiputtaa. Mahdollista olisi kehittää uudesta jakokirjasta myös robotin tapainen vempain, joka hoitaisi myös jakelun, ritarin vain seuratessa vierestä sen toimia. Kun robottijakokirjoista olisi tullut tarvittavan pitkälle kehitettyjä, ritari voisi viettää kaiken ajan yllä mainituissa hisseissä, jotka tässä vaiheessa olisi nekin jo muutettu pienimuotoisiksi bordelleiksi. Tästä lystistä tulisi ritarille silti ehdottomasti maksaa ylimääräistä palkkaa, sillä hänhän olisi tuolloin vastuussa robottijakokirjan toiminnasta ja ehkäisyn käyttämisestä.
Näin lopulta olemme kehitelleet yön ritareille siedettävät työolosuhteet – toivon mukaan kollegat yhtyvät ajatuksiini ja barrikadeille nousu alkaa mahdollisimman pian. Ja jos toimikunta tai postilaitos tai valtiovalta tai kuka tahansa asiasta kiinnostunut katsoo ajatuksieni olevan periaatteessa hyödyllisiä, mutta – kuten aina – liian kalliita toteutettavaksi, heille tulen kiljumaan, että vaihtoehtoja ei enää ole. Robespierre tiesi sen aikanaan – Lenin jatkoi hänen työtään. Oma paikkani ihmisten historiassa tulee määrittymään ritareiden hyvinvoinnin paranemisen kautta. Pitkä 1800-luku kesti Ranskan vallankumouksesta ensimmäiseen maailmansotaan. Lyhyt 1900-luku oli aikaa Venäjän vallankumouksesta Berliinin muurin romahtamiseen. 2000-luku tulee alkamaan ensi viikon maanantaina, jolloin käynnistyy yön ritareiden vallankumous heitä sortavia kansalaisia vastaan. Tämä vallankumous kestää omalta osaltani vain kaksi viikkoa mutta olen varma, että siinä ajassa kykenen luomaan pohjan paremmille tulevaisuuden öille. Nyt lepään muutaman päivän. Valmistautukaa, niin ystävät kuin viholliset, kohta kukaan ei ole enää turvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti