Ei ole Ranska entisensä, se joka sai allekirjoittaneen ostamaan suuren Zizoun pelipaidan ja lähtemään paikalliselle hiekkakentälle harjoittelemaan samanlaista kierrettä, jonka kaiken voittanut algerialainen esitti vuoden 2000 EM-kisojen välierissä. Se oli aikaa se, se oli jalkapalloa se, se oli Ranska joka ansaitsi mestaruutensa. Haikeana sitä muistelee aikaa, jolloin urheilu vielä innosti liikkumaan. Olisi se vielä tänäkin päivänä huomattavasti hyödyllisempää, kuin loruilla otteluista blogeihin soopaa vailla vähäisintäkään totuuspohjaa tai edes hyvää makua. No, turha kai olla liian ankara itselleen, mutta pieni ruoskinta pistää veret kiertämään. Kaiken kaikkiaan tämä Hollannin 4-1 voitto näyttää vaikuttavan siten, että olen menettämässä veikkauksestani toisen loppuottelijan.
Aurinkokuningas Ludvig XIV oli aikanaan kova poika sotimaan. Milloin mies ei haahuillut Versailles’n käytävillä hovineitoja saalistamassa, saalisti hän sotakentillä naapurimaidensa alueita. Kerrotaan että sotahullu kuningas olisi viettänyt 54 hallitsijavuodestaan yli 30 vuotta sotakentillä. Tarpeensa kullakin. Ja olipa Ludvig myös varsin menestyksekäs miekankalistelussaan. Komeilla voitoilla hän lisäsi Ranskan alueeseen mm. Artois’n, Alsacen ja Franche-Comten alueet. Kaikki näistä kolmesta sijaitsivat Ranskan länsipuolella ja olivat pois Hollannilta ja Espanjan Alankomailta (myöhemmältä Belgialta.) Ludvigin tavoitteena ei ollut enempää tai vähempää kuin Euroopan herruus (sen aikaisen maailmankäsityksen mukaan Euroopan herruus tarkoitti maailmanherruutta) ja tämän aseman hän lähestulkoon myös saavutti.
Mutta niin valtavaksi ja voimakkaaksi kuin Ranska Ludvigin aikana paisuikin, aiheutti Hollanti maalle aina suuria vaikeuksia. Ranskalaisten hyökätessä hollantilaisilla oli nerokas puolustautumiskeino, jota nykyisen ilmastonmuutoksen aikakaudella varmasti kauhisteltaisiin. Eli kun Ranskan armeija läheni Hollannin rajaa, antoi Hollannin armeijan ylipäällikkö käskyn upottaa suuren osan maan alueista veden alle murtamalla rannikolla sijaitsevat padot. Vesi vyöryi laakeille alueille ja ranskalaisten eteneminen pysähtyi. Ludvig ei koskaan päässyt juhlimaan Amsterdamiin saakka ja Hollanti kykeni kasvattamaan maankuulua kauppalaivastoaan puolustusvoittojensa siivittäminä.
Huolimatta edellisestä kertomuksesta Hollanti ei jalkapallokentillä ole tullut kuuluisaksi puolustusvoittoisesta pelitavastaan. Sen sijaan kaikki muistavat vuoden 1988 ja Marco van Bastenin sekä Ruud Gullitin komeat osumat EM-loppuottelussa. Voidaankin siis ajatella, että historiasta periytyvä puolustusvoittoinen taktiikka on tullut tiensä päähän, ja kun Aurinkokuningaskaan ei ole ollut enää muutamaan sataan vuoteen maan vaivoina, on Hollanti uskaltanut aloittaa hyökkäykset myös vihollisen selustaan. Ja millä tyylillä! Ja ainahan jos huonosti käy, maa voi vaihtaa takaisin perinteiseen puolustukseen, avata padot ja laskea vedet omalle kenttäpuolelleen, niin ettei vastustaja kykene… tai, no ehkei kuitenkaan, tarkemmin ajateltuna tämä vaihtoehto saattaisi olla mahdottomuus (täytyy vilkaista sääntökirjoja.)
Hollannin peli antaa hyvää uskoa myös Suomen kaltaiselle ikuiselle epäonnistujalle, niin että kenties sekin vielä joskus onnistuu – ja silloin rytisee. Tämä vaatii silti koko Suomen kansalta irrottautumista ikuisesta tuijottamisesta puolustusvoittoiseen historiaan. Kyllä, talvisodan ihme, Tali-Ihantala, mitä vielä riittäähän näitä, mutta lisääkö niiden ainainen vatvominen maaleja tärkeissä karsintapeleissä? Suomen jalkapallomaajoukkueen tulisi viimeistään nyt karaistua, tehdä ekskursio Hollantiin ja pyytää apua. Sen jälkeen paluu Suomeen ja kirjaroviolle kaikki se mitä on kirjoitettu vuosista 1939-1952. Vasta tämän jälkeen voimme kenties kahden vuoden päästä seurata kuinka Suomi Kapkaupungissa kamppailee aina niin ystävällisten korealaisten ja bolivialaisten kanssa, ja kolmas tasavalta on tätä kautta saavuttava vihdoin täyttymyksensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti