Portugali vei Turkkia 2-0, itse veikkasin 1-0, olisi voinut käydä myös niin.
Syy siihen miksi Portugali voitti ei suinkaan löydy riutuneesta Ronaldo Toisesta, vaan sitä tulee hakea hieman kauempaa. Palatkaamme hetkeksi 1400-luvun Eurooppaan, maailmaan joka vielä vahvasti tahtoi kuvitella olevansa yksin, vaikka todellisuudessa jo moni muu kuin yksin kotieläinten kanssa elämäänsä viettänyt tiesi, ettei asia ollut näin. Portugalin prinssi Henrik Purjehtija oli varma, että merten takaa tulisi löytymään jotain uutta ja ihmeellistä. Pian hän löysikin Azorit ja Madeiran. Hänen avustuksellaan varustettiin yhä uusia retkikuntia, jotka viitoittivat tietä myöhemmillä löytöretkeilijöille aina Kolumbuksesta Cookiin.
Siinä missä Henrik uskalsi katsoa kohti tuntematonta (nimenomaan katsoa, sillä hän ei koskaan itse osallistunut purjehduksille) hänen aikalaisensa, Osmaanien valtakunnan sulttaani Mehmed II, lisänimeltään Valloittaja, istui lihavalla perseellään Konstantinopolin palatseissaan ja ahmi viikunoita suuhunsa samalla kun hänen armeijansa valloitti tuttuja ja turvallisia Bysantin kaupunkeja. Toki hän valloitti, mutta voi miten ennalta arvattavalla tavalla: ”valloitettuani Konstantinopolin katson olevani Rooman yhdistäjä ja vaadin Keisarin arvonimeä.” Idiootti. Niin keskiaikaista ja kulunutta. Eihän tuollaisen vallanhimon päässä lopulta ollut muuta kuin ontuvia hyökkäyksiä kohti Itä-Euroopan valtakuntia ja ikuisia perääntymisiä Belgradin ja Wienin porteilta.
Samaan aikaan Henrik Purjehtija valloitti maailmaa. Pyhän Vincentiuksen niemi oli kirjaimellisesti portti kohti uusia maailmoja, portti kohti maailmanvalloitusta. Toki Portugali ei siinä onnistunut yhtä hyvin kuin esimerkiksi Espanja, Englanti tai Alankomaat. Mutta se näytti suuntaa, ymmärsi sen mitä horisontin takana saattoi parhaimmillaan odottaa. Sen sijaan Mehmed ja Ottomaanit, mitäpä heistä, eipä paljon muuta kuin 1500-luvulta jatkuva alamäki ja totaalinen sortuminen ensimmäiseen maailmansotaan ja Versailles’n rauhaan.
Kansakunnat heijastavat kulttuuriaan johon urheilu eittämättä kuuluu. En katso olevani väärässä väittäessäni, että Turkin heikko jalkapallomenestys on suoraa jatketta Mehdedin huonoille valinnoille. Pyrkimys kulkea totuttuja reittejä ei kilpailun käydessä kuumana johda koskaan voittoon. Turkilla on niin suuri halu olla maailman paras, aivan kuten Mehdedillä olla Rooman Keisari, ettei se jaksa nähdä vaivaa saavuttaakseen tätä tavoitetta, vaan käyttää kaiken aikansa itsensä pönkittämiseen. Toisin on tilanne Portugalilla, joka Henrikistä lähtien on nähnyt merten taakse ja siirtänyt tämän pelikentille. Ne tekevät tarvittavat osumat, koska uskovat, eivät vain halua.
Portugali on Euroopan suuri seikkailija, pieni ja onneton (hieman kuin Suomi), mutta valmis tekemään erikoislaatuisia tekoja. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Portugali tulee voittamaan Euroopanmestaruuskilpailut. Ei siksi, että se olisi paras jalkapallomaa vaan siksi, että se näkee horisontissa uusia saavutuksia, jotka se onnistuu ennen muita nappaamaan itselleen. Turkkilaiset sen sijaan tulevat kaatumaan omaan hurmokseensa, omaan paineeseensa, oman historiansa katkeraan suolaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti